splash_image.jpg

Suomen leijona sammuu

Taiteilija Sonja Salomäen teoksissa onnettomat helsinkiläiset alkoholistit dokailevat kadulla.

Sonja Salomäki saapuu polkupyörällään elokuisena arki-iltapäivänä Kruununhaan galleria Foggaan. Tapaaminen on sovittu tänne, koska elokuussa esillä olleessa näyttelyssä on neljä Salomäen teosta.

Katsomme yhdessä Kaikkensa antanut leijona -teosta. Siinä se nyt on kuvattu. Ryyppäävä, säälittävä, onneton suomalainen mies.

Sonja Salomäki, mistä Suomen leijonat sai alkunsa?

”Olin eräänä kesäpäivänä Tammisaaren venesatamassa. Siellä makaili siellä sun täällä sellaisia suomileijonapaitaisia miehiä aivan täydessä kännissä. Se oli kummallinen näky. Ja sen miettimisestä tää sarja sai alkunsa. Sarja on tehty maalaamalla denavaatekollaaseille, eräänlaisille vuodille.”

Leijona on jalo eläin. Mikä kännileijona oikein on?

”Kännileijonat ovat ihan oma villieläinrotunsa. Ne käyttäytyvät lajityypillisesti ja niiden tarkkailu on helpointa kesäisin. Kyseessä on jonkinlainen kansalliseläin-antisankari.”

Ja Suomen leijonaanhan liitetään erittäin vahvasti myös jääkiekko. Kun Suomi voitti keväällä 2011 maailmanmestaruuden, niin valmentajat, pelaajat ja yleisö aloittivat välittömästi kunnon ryyppyputken.

”Kyllä, ihanaa leijonat ihanaa!”

Niin, siitä Suomen vaakunasta, missä tää leijona siis on, siitä on tullut jonkinlaisen juntin patriotismin tunnus. Miten tässä nyt näin on käynyt?

”Se on tosi omituista. Nykyäänhän jos jollain näkee näitä leijonakoruja tai -paitoja, niin tulee mielikuva, että se henkilö on jonkin sortin äärioikeistolainen ja ainakin suvaitsematon. Sellainen joka katsoo maailmaa aika kapea-alaisesti. En tiedä miksi sitten juoppolalleilla on aika paljon just näitä leijonapaitoja.”

Niin muuten on!

”On on. Mutta tää nyt on vain mun omaa havainnointia, että sellaisia oon sattunut näkemään aika paljon. Mua kiinnostaa tää suomalainen alkoholinkäyttö ja kaikki se, miten hyväksyttyä on makailla julkisilla paikoilla ja olla aivan seis. Miksi sellainen on normaalia. Suomessahan sellaiselle enemmän naureskellaan kuin ihmetellään. Kun Suomen leijonat -sarja oli kokonaisuudessaan esillä Lasipalatsissa, niin kyllä jotkut kokivat sen aika vastenmieliseksi aiheeksi.”

Koetko sä tän vastenmieliseksi aiheeksi?

”No ennemminkin normaaliksi. Mun lähipiirissä on ollut alkoholisteja ja tietenkin siihen liittyy kaikkea ikävää, surullista ja kamalaa, mutta samalla se on mun mielestä arkea. Vaikka ei sen pitäisi tai tarvitsisi kenellekään arkea olla.”

Osallistutko taiteellasi yhteiskunnalliseen keskusteluun?

”Toivottavasti ne teokset herättävät ajatuksia tai tuntemuksia, niin kuin ilmeisesti herättävätkin. Jonkun mielestä Suomen leijonat oli inhorealistinen sarja, mun mielestä ei. Siinä oli mukana kuitenkin myös huumoria, mikä on hyvä tapa käsitellä asioita. Mutta en mä missään nimessä naureskele kenenkään ihmisen pahoinvoinnille tai syrjäytymiselle.”

Onko sun taiteessa jonkinlainen mieskuva?

”Enemmän on kyse ilmiöiden katsomisesta. Mutta joo, mun ikäisissä miehissä on sellaisia tyyppejä, jotka jatkuvasti alisuorittavat, ja se on kaikkien mielestä ihan ok. On tehty helpoksi heittäytyä sellaiseksi luuseripaskiaiseksi, joka ei tee mitään ja hyvässä lykyssä saa vielä sääliä ja myötätuntoa. Mutta kyllä mä uskon, että jossakin on myös täysjärkisiä ja vastuullisia miehiä.”

Kiinnostaako sua yleisemminkin syrjäytyneiden tai syrjäytymisen kuvaaminen taiteessa?

”Kiinnostaa. Mä oon tosi paljon yksin mun työhuoneella, ja sekin tuntuu syrjässä olemiselta, kun ei kuulu mihinkään työyhteisöön. Ulkopuolella olo yleisesti ja ihmisten lokeroituminen kiinnostaa. Että esimerkiksi vanhukset on vanhainkodissa ja lapset on päiväkodissa. Erilaiset ihmiset eri elämänpiireistä eivät välttämättä kohtaa toisiaan ollenkaan. Kyllä se on ongelma. Perheet ovat entistä pienempiä ja telkkarit suurempia.”

Ja siellä sä olet sitten yksin ja syrjässä työhuoneella ja olet taiteilija. Onks se totta, että ollakseen ammattitaiteilija Suomessa on päästävä johonkin apurahaputkeen?

”Varmaan joo tai sitten myydä tosi hyvin. Ja se tosi hyvin myyminen, no, ainakin mun tekniikoilla se on tosi vaikeaa ellei mahdotonta. Ja aiheetkin on välillä aika epäkaupallisia, en mä usko, että ihan joka kodin olohuoneen seinälle kivasti kävisi joku noista mun juoppolalleista. Nyt mulla on ollut työskentelyapuraha ja se on ollut tosi helpottavaa ja kivaa, mutta ei sen jatkumiseen voi luottaa. Pitää olla varasuunnitelmia.”

Mikä sun varasuunnitelma on?

”Mua kiinnostaa yhteisötaide. Olin pari vuotta ideoimassani ja koordinoimassani Itä-Pasila iskuun -hankkeessa, missä pyrittiin kaunistamaan kaupunginosan fyysistä ja jopa sosiaalista ympäristöä. Siinä mä kiinnostuin ihmisten kanssa tekemisestä, että miten kiinnostavaa on tehdä vaikka lasten kanssa taidejuttuja. Siinä voisi olla mulle sellainen oikea työ.”

Mutta taiteen tekemistähän sekin on, onko tuo nyt mikään oikea varasuunnitelma?

”No on se jonkinlainen. Ja ehkä mä voisin joskus suorittaa vaikka hierojan tutkinnon, tai mennä opettamaan tai töihin kehitysvammaisten hoitokotiin. Monet asiat kiinnostaa. Vai pitäisikö mennä osakesijoittamisen tai nettipokerin pariin?”

Sonja Salomäen töitä esillä Kipinä-näyttelyssä Fiskarsin ruukissa 15.9. asti.

Jukka Vuorio

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *