Suomalaista sukurutsaa

Pitääkö herrahissin sisäinen muhinointi ottaa vakavasti?

Tulee melkein ikävä Halkola/Chydenius-kombon kahtakymmentä perhettä, kun tajuaa, että nykyään Suomessa valtaa näyttää käyttävän enää vain kolmen poppoo.

Pikkurunkkaripankkiirin on hauska ihmetellä Lontoosta käsin tuolikarusellia, jossa päätetään suomalaisyritysten hallituskokoonpanoista. Suomalaisyritysten pienen hallitus- ja toimitusjohtajakerhon ristiinkytkökset täyttävät sukurutsan määritelmän. Samat henkilöt istuvat välillä hallituksissa valvomassa toimivaa johtoa, välillä toimivassa johdossa saamapuolella. ”Sä otat poskeen multa, niin mä sulta” -periaate pitää ryhmäkurin täydellisenä.

Nämä suuret hallitusimurit lienevät silti vain pikkuapureita. Tärkeimmistä liike-elämän nimityksistä taitaa vastata kolmen kopla, ”the Sugar Daddies” eli Solidiumin, Varman ja Ilmarisen sedät.

Nämä valtion omistajaohjausyksikön ja eläkeyhtiöiden ylimmillä palleilla istuvat namusedät heiluttelevat megafalloksiaan kukkulan laella. Heillä on meidän kaikkien verorahoilla hankittuja omistuksia ja valtaa kautta suomalaisen yritysrintaman.

Taitaa olla niin, että jos onnistuu saamaan setien huulille autuaan hymyn tarpeeksi monta kertaa, oma hallituspaikka on taattu? Pitääkö herrahissin sisäinen muhinointi siis ottaa vakavasti?

Pikku runkkaripankkiiria huvittaa demareiden, vasemmiston ja vihreiden itkeminen yritysten tiukemman valtiokontrollin perään. Valta taitaa maata nimitysvaliokunnissa, joissa uudet hallitukset valmistellaan. Niissä istuvat tutut sedät, ja hehän ovat joko valtion käsikassaroita – ainakin Solidium vaikuttaa toimiensa perusteella olevan, väitteistään huolimatta – tai lakisääteisten työeläkeyhtiöiden edustajia, jotka kuuntelevat korva tarkkana milloin mihinkin valtionyhtiöön on taas pumpattava lisää rahaa.

Kontrolli on siis jo nyt hyvinkin poliittinen. Kenties demareilta, vasemmistolta ja vihreiltä vain puuttuu näiden mekanismien ymmärrys?

Kansa hurraa, kun työpaikkoja pelastetaan ja herrakerhon mogat peitellään uudella pääomaruiskeella. Namusedät vetävät taas hymysuin uudet lämpimät mällit hanskaan ja allekirjoittavat paksut bonarit ”yrityksen pelastaneelle” megajohtajalle, tai ainakin korvamerkkaavat hänelle uuden kivan hallituspaikan tulevaisuuteen. Sedät kuittaavat laskun veronmaksajien rahoilla, valtiohallinon ja poliitikkojen mandaatilla.

Kahdenkymmenen perheen uusi kertosäe on yhtä monotoninen kuin suosituimmat nykypopbiisit, kolmesta nimestä kun on vaikea saada sujuvia riimityksiä. Suomalaisen liike-elämän erikoispiirteessä voi olla siis positiivistakin: olisikohan se tulevaisuuden euroviisumenestyksen avain?

Banker Wanker

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu