splash_image.jpg

Suomalainen menestystarina

Hollywood-kliseet saavat halajamaan syvällisiä tarinoita. Itseoppinut käsikirjoittaja Khadar Ahmed kertoo sellaisia.

Edessäni Helsingin keskustan Sokoksen kahvilassa istuu aito tarinankertoja, elokuvakäsikirjoittaja Khadar Ahmed, 30. Kahvilat ovat hänen lempikirjoituspaikkojaan, sillä niissä kuulee tarinoita.

Lokakuun lopussa Ahmed osallistui Abu Dhabin elokuvakomission käsikirjoituskilpailun kovatasoiseen finaaliin. Kuuden finalistin joukossa oli yksi Oscar-ehdokas ja Sundance-elokuvafestivaalin voittajia. Ahmed oli joukon nuorin ja taatusti kokemattomin.

Miten Ahmedista tuli käsikirjoittaja? Tarina alkaa Somalian pääkaupungista Mogadishusta parikymmentä vuotta sitten.

”Setäni oli loistava tarinankertoja, eivätkä ne olleet mitään lastensatuja. Setä keskeytti tarinan aina jännittävimpään kohtaan ja mietin koko koulupäivän erilaisia ratkaisuja. Joskus osuin oikeaan. Nyt kerron tarinoita sedän metodeilla.”

Syksyllä 1997 Ahmed perheineen muutti Suomeen. Hän kävi suomen kurssin ja meni ysiluokalle. Eikä osannut päättää, mitä haluaisi opiskella.

”Kävin vuoden Käpylän tietotekniikkalinjaa. En tykännyt koulusta, mutta opettajan puhuessa minulla oli aina kädessäni vihko, johon kirjoitin outoja juttuja. Opettaja luuli, että olin hyvä oppilas, vaikka olin omissa maailmoissani.”

Ahmed vaihtoi iltalukioon ja alkoi käydä kaksi kertaa viikossa independent-elokuvissa. Yksin tyhjissä päivänäytöksissä istuvaa teiniä pidettiin outona.

Eräänä päivänä Ahmed näki Gus van Santin elokuvan Elämä edessä, joka kertoo 17-vuotiaan lahjakkaan mustan pojan ja eristäytyneen kirjailijan ystävyydestä.

”Kauniissa tarinassa on kaikki, mitä hyvässä elokuvassa pitää olla. Silloin päätin, että haluan kertoa hyviä tarinoita.”

Ahmed alkoi etsiä elokuvakouluja, tuloksetta. Taideteolliseen korkeakouluun hän ei päässyt. Adultan radio- ja televisio-opistosta tiedusteltiin, oliko Ahmed tehnyt lähettämänsä käsikirjoituksen itse.

”He sanoivat, että teksti näyttää hyvältä, mutta ettei suomeni riittäisi siihen.”

Onneksi Ahmed ei ole lannistuvaa tyyppiä.

”En ole ihminen, joka valittaa tai syyttää muita. Voisin sanoa, että Suomi on rasistinen maa, joka ei anna minulle mahdollisuutta, ja jäädä kotiin makaamaan. Mutten ole sellainen.”

”Googlasin, miten käsikirjoitus tehdään ja ostin Akateemisesta kirjakaupasta ainakin yhdeksän käsikirjoittamisesta kertovaa kirjaa, koska halusin eri näkökulmia.”

Päivisin Ahmed työskenteli Silja Linella, illat hän kirjoitti ja harjoitteli.

Ahmedin ensimmäinen, viisiminuuttinen elokuva kertoi rasismista eri paikoissa: parisuhteessa, työpaikalla, kadulla. Ahmed vuokrasi kameran nuorten mediapajasta ja kutsui perheen ja kavereita näyttelemään.

Lahjakkaan nuoren huomannut nuorisoasiainkeskuksen työntekijä auttoi Ahmedin alle 24-vuotiaille työttömille tarkoitettuun puolen vuoden mediatyöpajaan.

”Olin innoissani, mutta siellä oli eri puolilta Suomea joukko nuoria, jotka eivät olleet. Jotkut olivat mukana vain, jotta saisivat työttömyyskorvauksen.”

Kurssin jälkeen Ahmed pääsi työharjoitteluun Claes Olssonin Kino Productioniin ja päätti, että on aika kehittyä kirjoittajana. Hän teki 10-minuuttisen lyhytelokuvan ja lähetti sitä tuotantoyhtiöille.

”Sain törkeitäkin vastauksia, kunnes elokuvatuottaja-käsikirjoittaja Auli Mantila otti minuun yhteyttä. Vaikka käsis oli amatöörimainen, hän näki siinä potentiaalia.”

Ahmed ja Mantila sopivat treffit Itäkeskuksen kulttuurikeskus Stoaan.

”Meillä synkkasi tosi hyvin, ja Auli ehdotti, että tekisimme jotain yhdessä. Se oli mieletöntä.”

Yle ja Suomen Elokuvasäätiö järjestivät silloin novellielokuva-käsikirjoituskilpailun. Auli lupautui Ahmedin tuottajaksi ja Ahmed selvisi voittajaksi.

Esikoiselokuva, Juho Kuosmasen ohjaama Kaupunkilaisia, tuli Ylen Kotikatsomosta vuonna 2008. Se kertoo somali- ja suomalaismiehestä, jotka ovat uusia Helsingissä. Yksi tulee Somaliasta ja toinen Kokkolasta. Elokuva palkittiin Suomessa ja ulkomailla.

Suuri osa kilpailun osallistujista opiskeli Taikissa. Kun Kaupunkilaisia menestyi, lehtijutuissa kerrottiin kymmenen vuotta Suomessa asuneesta käsikirjoittajasta, joka työskenteli siivoojana.

”Ihmettelin, miten taidekorkeakoulussa opettava Auli valitsi minut. Hän sanoi, että sinussa on jotain. Auli halusi alan ihmisten tietävän, että Suomesta löytyy somalitaustainen käsikirjoittaja.”

Yhtäkkiä kymmenet ihmiset seisoivat Ahmedin ideoiden takana.

”Tutustuessani Kaupunkilaisia-työryhmään ennen kuvauksia en saanut sanaa suustani, kun tuli vuoroni kertoa, että olen käsikirjoittaja. Se on edelleen vaikeaa.”

Myös perheen reaktio jännitti.

”Sain todella hyvää palautetta somaliyhteisöltä, mutta äitiä oli vaikeampi vakuuttaa. Hän halusi, että ryhdyn turvalliseen ammattiin, opettajaksi tai lääkäriksi. Nyt hänkin ymmärtää. Minulla on rohkea äiti, joka on opiskellut ja käynyt aina töissä.”

Abu Dhabin käsikirjoituskilpailusta Ahmed kuuli kaveriltaan – kun deadlineen oli kaksi viikkoa. Onneksi sitä pidennettiin kuukaudella. Kesällä Ahmed sai tietää, että hän pääsi kymmenen parhaan ja lopulta kuuden finalistin joukkoon.

Abu Dhabissa kilpaili Haudankaivajat-käsikirjoituksen ensimmäinen versio. Pääpalkintona oli 100 000 dollaria elokuvan kehittämiseen.

”Veljeni pieni lapsi kuoli keväällä. Järjestämissäni hautajaisissa veli kysyi, tiedänkö kuinka helppoa oli haudata ihminen Somaliassa. Sairaalan ovella odotti aina joukko haudankaivajia.”

Elokuvan tapahtumapaikka on Djibouti, muuten vaan. Ahmed löysi paikan googlaamalla.

”En ole nähnyt yhtään elokuvaa haudankaivajan elämästä, mutta tuhansia parisuhdeongelmista ja kidnappauksista. Haluan olla aito ja persoonallinen, koska niin monet kertovat samoista aiheista. Ehkä juuri se tehosi Abu Dhabissa.”

Ahmedilla on jo muita rautoja tulessa. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa, Kirottu, kuvataan ensi kesänä. Elokuvan ohjaa Anna-Maria Hutri ja tuottaa Aleksi Bardy.

Kirottu kertoo Suomeen sopeutuvasta nuoresta somalimiehestä, joka vapautuu vankilasta ja alkaa etsiä perhettään. Elokuvassa puhutaan suomea.”

Toinen projekti on Claes Olssonin kanssa toteutettava Kirjeitä Suomesta.

”Elokuvassa nuori somalinainen tulee Suomeen järjestetyn avioliiton kautta ja pärjää erinomaisesti. Nykyään liittoja järjestetään hienovaraisesti, perhe vihjaa, että tuntee jonkun.”

Ahmedia kiinnostavat yhteiskunnalliset aiheet, sekä vakavat että kevyet. Epäkohtia esittämällä voi ratkaista ongelmia. Kuten mitä?

”Maahanmuuttokriittisyys on iso ongelma. Rasismia on nyt enemmän. Totta kai jokaisella voi olla mielipiteensä, mutten tajua, miten ihmiset hukkaavat aikaansa miettien, miten muut elävät. Kukaan ei tiedä, milloin lähtee maailmasta. Elämä on niin lyhyt, etten tuhlaa aikaani sellaiseen ja masennu. Keskityn läheisiini ja toivon, että tästä päästään yli.”

Ahmed kertoo pieniä, persoonallisia tarinoita oikeista ihmisistä ja aiheista.

”Uskon, että ideat löytävät kirjoittajansa. Näen idean ihmisenä, joka tulee luo ja sanoo, että olet sopiva tähän tarinaan. Ei tule mitään, jos joutuu miettimään mistä kirjoittaa. Katsojaa ei voi huijata, tarinan pitää tulla sydämestä.”

”Otan aina hahmojen ominaispiirteet läheisistäni, muutoin kaikista tulisi samanlaisia.”

Helsinki on nyt Ahmedin koti, perhe ja mahdollisuudet ovat täällä. Hän haluaa oppia lisää tekemällä töitä, ehkä opiskella ohjaamista.

Ahmed on ainoa elokuva-alalla työskentelevä somali Suomessa. Kaupunkilaisia oli ensimmäinen elokuva, jossa näytteli useita somalitaustaisia ja jossa puhuttiin somalikieltä. Elokuva kuvattiin aidossa ympäristössä, Itäkeskuksen somalikahvilassa ja kodeissa. Ahmed halusi esittää, missä somalit viettävät aikaansa ja miltä heidän kotinsa näyttävät.

”Somaleita on ollut Suomessa yli kaksikymmentä vuotta, ja vieläkin puhutaan ihan kuin olisimme tulleet eilen tai tänään. Helsingissä kuvattujen elokuvien yökerhokohtauksissa kaikki ovat suomalaisia. Se on epärealistista, oikeasti paikalla on myös maahanmuuttajia. Toivoisin, että maahanmuuttajataustaisia näyttelijöitä näkyisi enemmän.”

Monikulttuurisuusaiheista hän ei silti syty.

”En tykkää tarinoista kulttuurien kohtaamisista, ne ovat tylsiä ja moneen kertaan nähtyjä. En halua eksotiikkaa vaan ottaa ihmiset ihmisinä. Meillä kaikilla on unelmamme ja perheemme, ja elämme aika samalla tavalla.”

Anna-Sofia Joro

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu