splash_image.jpg

Sunnuntai anarkistierakon jalanjäljissä

Etelä-Kiinassa, Tiantai-vuorten juurella, sijaitsee 1 400 vuotta vanha Guoqing-temppeli,
jossa kapinallisen nuorison suojelupyhimys Han Shan kävi ilkkumassa munkeille.

Sumuisista huipuistaan ja yunwu-teestä tunnettu Tiantai-vuoristo kohoaa Zheijiangin maakunnassa, Etelä-Kiinan rannikolla runsaan neljän tunnin bussimatkan päässä Shanghaista. Vuorten juurella sijaitsee Guoqing-niminen buddhalainen luostari.

Temppelin keskusaukio on laakea piha, josta nousevat leveät portaat suoraan päätemppelille. Sen sisässä valtava kultainen Buddha-patsas istuu levollisen oloisena ja hymyilee nirvanan ikiaikaista autuutta.

Temppelin edustalla on isoja suitsuke- ja kynttilätelineitä sekä padoganmuotoinen, ontto astia, johon paikalliset heittelevät kolikoita. Keski-ikäinen nainen sytyttää paksun suitsuketukun, nostaa sen otsalleen ja kumartaa kolme kertaa kaikkiin neljään ilmansuuntaan. On hiljaista ja rauhallista.

Portaiden vieressä kohoaa valtaisa kamferipuu. Alaoksiin kiinnitetty laatta kertoo puun olevan yli 400 vuotta vanha. Harmaaturkkinen orava kipittää sen rungolla ja jää pää alaspäin seuraamaan ihmisten puuhasteluja. Kamerat räpsähtelevät.
Kierrän päätemppelin taakse oikealta puolelta ja kiipeän portaat ylös Guan Yinin, myötätunnon bodhisattvan, pyhäkölle.

Guan Yinin patsaalla on kymmenen päätä, joilla hän näkee kaikki kärsivät olennot, ja tuhat kättä, joilla hän rientää auttamaan heitä. Ajatus on niin kaunis, että teen sen kunniaksi pienen kumarruksen valkohipiäisen ja kultakruunuisen patsaan edessä.

Päällisin puolin Guoqingin temppeli ei juuri eroa vastaavista kiinalaisista temppeleistä, joita maan vuoristot ovat pullollaan: se sijaitsee kaupungin ulkopuolella vehreiden puiden täyttämällä rinteellä, ja sitä ympäröi yksinkertainen keltainen muuri. Lukuisat harmaakaapuiset munkit vaeltelevat sen pihamaalla suitsukkeita polttavien maallikoiden keskellä.

Guoqing on hyvin erityinen pyhäkkö. Siihen liittyy nimittäin yksi Kiinan buddhalaisen historian omalaatuisimmista hahmoista. Tang-dynastian aikaan (618–907) elänyt erakko Han Shan eli Kylmä vuori kävi täällä norkoilemassa, kärkkymässä tähteitä ja ilkkumassa ulkokultaisina pitämilleen munkeille.

Han Shan on legendaarinen ja anarkistinen hahmo. Hänen myyttiään on vuosisatojen aikana kasvattanut se, ettei hänestä tiedetä paljonkaan. Hän eleli yksikseen Kylmällä vuorella, josta otti nimensä, mutta piipahti toisinaan Guoqingissa aiheuttamassa hämmennystä ja pahennusta.

Hänen tärkein jäämistönsä on noin 300 runoa, jotka hän tarinan mukaan kirjoitti puiden rungoille, kivien ja kallioiden kylkiin, maalaistalojen ja latojen seinille ja Guoqing-luostarin muuriin. Niistä ne myöhemmin kerättiin talteen, ja kokoelmasta tuli olennainen osa maan buddhalaista kansanperinnettä.

Vaikka Kiinan kirjallinen eliitti tuskin laskee Han Shania Kiinan historian suurimpien lyyrikoiden joukkoon, tavallisen kansan parissa hän on kautta aikojen ollut suosittu hahmo. Kun amerikkalainen beat-kirjailija Jack Kerouac omisti Dharmapummit-romaaninsa (1958) Han Shanille, hänestä tuli myös kaukana lännessä kapinallisen ja itseään etsivän nuorison suojelupyhimys.

Aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta. Istahdan varjoon, nojaan viileään kivipylvääseen ja lehteilen amerikkalaisen Red Pinen käännöksiä Han Shanin runoista. Niissä hän pääasiassa kuvaa maallisen elämän vaivalloisuutta, pilkkaa maineen ja mammonan perässä juoksevia pikkusieluja ja ylistää riippumattoman erakon yksinkertaista mutta onnellista arkea:

Siitä kun saavuin Kylmälle

vuorelle

monta tuhatta vuotta on jo

vierinyt

hyväksyen kohtaloni pakenin

metsään

asumaan ja elämään

vapaudessa

kukaan ei vieraile vuorilla

jotka ovat ikuisesti pilvien

peitossa

pehmeä ruoho käy patjasta

sininen taivas on täkkini

kivenmurikka on oivallinen

tyyny

Taivas ja Maa voivat järkkyä

ja kadota.

Buddhalaisuus saapui Kiinaan jo ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla, mutta sai kunnolla jalansijaa vasta 400-luvun alkupuolella. Tarinan mukaan seuraavalla vuosisadalla Bodhidharma-niminen mystisyyden ympäröimä munkki saapui Intiasta ja toi mukanaan kirjanoppineisuutta kaihtavan ja kurinalaista meditaatiota korostavan tradition, joka nykyisin tunnetaan nimellä zen.

Perimätiedon mukaan itse keisari kutsui Bodhidharman luokseen ja kysyi, kuinka paljon hyvää karmaa hän oli kerännyt rakentamalla useita luostareita ja rahoittamalla lukuisia munkkeja. Bodhidharma vastasi, ettei pisaraakaan. Kun ällistynyt keisari kysyi julkealta intialaiselta munkilta, mikä on Buddhan alkuperäinen opetus, tämä vastasi: ”Suuri tyhjyys, eikä ole mitään pyhää.”

Bodhidharman sanoissa kaikuu zenille ominainen anarkistinen ja kuvia kumartamaton henki, joka Kiinaan saavuttuaan vain vahvistui. Vuosisatojen mittaan buddhalaisuus kietoutui maassa yhteen taolaisuuden kanssa, joka vastusti kungfutselaista jäykkää yhteiskunnallista hierarkiaa ja opetti, että tao, eli todellinen viisaus ja vapaus, löytyy vuorilta ja metsistä, kaukana ihmisen maailman huolista ja velvoitteista.

Varhainen buddhalaisuus Intiassa, Sri Lankassa ja Thaimaassa oli vahvasti luostarikeskeinen instituutio. Taolaisten
esimerkin innoittamina Kiinan buddhalaiset alkoivat kuitenkin paeta organisoitua uskonharjoittamista erakkoelämään kauas kaupunkien eli ”punaisen pölyn” ulkopuolelle. Syntyi Han Shanin kaltaisten erakoiden villi ja järjestäytymätön veljeskunta, joka antoi itäaasialaiselle uskonnollisuudelle omaleimaisen ulottuvuutensa.

Vaikka on sunnuntai, temppelillä on melko hiljaista. Leveästi hymyilevä vanhempi munkki astelee luokseni ja haluaa nähdä, mitä luen. Näytän hänelle kirjan kannen, jossa Han Shanin nimi on kirjoitettu kiinalaisilla merkeillä. Munkki purskahtaa nauruun ja nostaa peukalon ylös.

Kysyn, voisinko nähdä luostarin keittiön. Munkki nauraa lisää ja viittaa minua seuraamaan perässään. Hän kuljettaa minut koko temppelikompleksin toiselle puolelle, kulkee pitkän käytävän poikki pienelle sisäpihalle ja viittaa avoimen oven suuntaan.

Astun sisään hämärään huoneeseen. Kolme harmaahiuksista maallikkomiestä toimittaa levollisesti askareitaan. Puiset korit ovat täynnä pilkottuja vihanneksia, seinillä riippuu metallisia kauhoja, nurkassa on valtaisia metallisia sammioita, joissa keitetään riisiä. Ikkunan vieressä on pöytä, jonka päällä kiiltelee tuoreita omenoita. Päätyseinällä on pieni alttari.

Nojaan ovikarmiin ja huokaisen syvään. Tämä on siis juuri se keittiö, jossa Han Shan kävi norkoilemassa.

Vaikka Guoqingissa asui Tang-dynastian aikaan lukuisia kuuluisia filosofimunkkeja ja se oli yksi tärkeimmistä buddhalaisuuden keskuksista koko Kiinassa, Han Shan viihtyi siellä pistäytyessään mieluummin keittiössä työskennelleen, oppimattoman Shiden seurassa. Tämän omalaatuisen parivaljakon edesottamuksista kerrotaan lukuisia ilkikurisia tarinoita.

Kerran Han Shan oli paimentamassa härkälaumaa ohi temppeli, jossa munkit parhaillaan 
luennoivat uusille noviiseille buddhalaisista moraalisäännöistä. Han Shan nojasi luostarin porttiin ja huudahti: ”Mikä tungos! Mitä varten kaikki tämä höpöttäminen?” Yksi munkeista huusi vimmaisena: ”Senkin sekopää! Häiritset moraalisääntöjä koskevaa opetusta.” Han Shan vastasi: ”Ei vihaa. Siinä sinulle moraalisääntö.”

Kun Han Shaniin mieltynyt paikallinen prefekti halusi lähettää tälle vaatteita, suitsukkeita ja muita tavaroita, tämä kieltäytyi ja katosi vuorille. Lopulta prefekti lähetti kuriirinsa viemään tavarat Han Shanin kotiluolalle. Kun tämä näki saattajien lähestyvän arvokkaiden tavaroiden kanssa, hän huusi ”Varkaita, varkaita” ja tunki itsensä kapeaan kalliohalkeamaan, joka sulkeutui hänen perässään.

Pilailevissa tarinoissa on kuitenkin aina vakava ja opettavainen puolensa. Zeniläisen opin mukaan perimmäistä totuutta ei voi ilmaista sanoilla tai käsitteillä, mutta sen voi jokainen omakohtaisesti ymmärtää ja tehdä todeksi.

Valaistunut ihminen ei siten ilmennä todellista viisautta siteeraamalla sutria tai luettelemalla ulkomuistista uskonnollisia opinkappaleita, vaan äkkiväärillä ja usein epäloogisilta tuntuvilla teoillaan, jotka ilmaisevat vapaan mielen rajoittamattomuutta ja välittömyyttä konkreettisesti ja suoraan.

Han Shan on kaikessa hullunkurisessa karikatyyrimäisyydessään elävä muistutus ihmisen perimmäisestä vapaudesta ja puhtaasta olemassaolon riemusta. Koska ihmiselämä on vain lyhyt valonvälähdys kahden suuren tuntemattoman välissä, miksi kantaa huolta ja murhetta menneisyydestä tai tulevasta?

Jostakin vuorten rinteiltä kantautuva rehevä nauru on tärkeämpi kuin tyhjänpäiväiset oppiarvot tai maallinen omaisuus. Tai kuten Han Shan itse erään runonsa lopussa toteaa: ”Minä en ole Kongfuzi, minulla ei ole mitään opetettavaa.”

Kun iltapäivä alkaa taittua iltaan, lähden takaisin punaisen pölyn maailmaan. Luostarin portin ulkopuolella harmaatukkainen nainen myy hedelmiä pyörillä kulkevasta kojusta. Panen neljä mandariinia pussiin ja kysyn, paljonko ne maksavat.

Nainen vastaa, että kaksi yuania eli noin 30 senttiä. Kaivan taskustani kaksi ryppyistä seteliä ja vitsailen, että onpa kallista. Nainen purskahtaa nauruun, ottaa korista yhden ylimääräisen hedelmän ja panee sen pussiini.

Kun kävelen mäkeä alas kohti bussipysäkkiä, harmaankirjava pikkulintu sirkuttaa puunoksalla. Kuorin yhden mandariineista ja työnnän muutaman lohkon suuhuni. Ne maistuvat paremmalta kuin mikään koskaan.

__________

Kiina: Mikä-mikä-maa

Shanghai Dailyssä oli viime lokakuun lopulla omituinen uutinen. Kiinan hallitus on kieltänyt maan isoja, turistien suosiossa olevia temppeleitä listautumasta pörssiin ja myymästä osakkeita sijoittajille. Markkinahenkisyys on siis lohikäärmeen valtakunnassa levittäytynyt viimein myös hengellisyyden alueelle. Jutussa haastateltu pekingiläinen kirjanpitäjä valittaa vierailleensa vähän aikaa sitten temppelissä, jossa yhdestä suitsuketikusta veloitettiin 300 yuania (noin 40 euroa).

Peter Panin keskeinen opetus on, että maailmassa, jossa ihmiset kieltäytyvät kasvamasta aikuisiksi, totuu-
deksi kelpaa se, mihin enemmistö suostuu uskomaan. Tämä on hämmentävän konkreettista nyky-Kiinassa, jossa kapitalismi on kommunismia, ulkopolitiikka tiukasti sisäpoliittinen kysymys, tiibetiläisten kansanmurha maan rauhanomaista vapauttamista ja uudelleen vapautunut uskonnonharjoitus nopeasti kasvavaa liiketoimintaa.

Toisaalta Buddha totesi jo aikoinaan, että hänen oppinsa rappeutuu viidensadan vuoden kuluessa. Dharmapyörä pyörii yhtä vääjäämättömästi kuin päivä vaihtuu yöksi, nuorukainen kuihtuu vanhukseksi ja köyhän pankkitili yhtäkkiä repeilee liitoksistaan. Kenties yksisilmäinen ja häikäilemätön bisneskarma on vain välttämätön askel matkalla kohti jotakin suurempaa oivallusta.

Sitäpaitsi Buddhan mahaparinirvanasta eli kuolemasta on kulunut jo 2 500 vuotta.

Tero Tähtinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu