sukupuolimurinaa

Olemme kopion kopioita, toistemme jotakin, jolla ei ole mitään pysyvää tai luonnollista ”alkuperää”.

Menneessä maailmassa antropologit käsittivät tehtäväkseen matkustaa mahdollisimman kauas sivilisoituneesta maailmasta, eksoottisten ihmisyhteisöjen pariin, ja palata kertomaan, mikä meitä ihmisinä yhdistää ”villeihin” ja ”primitiivisiin heimoihin”.

Esimerkiksi Claude Levi-Straussin strukturalistisen teorian mukaan ihmisluontoa yhdisti kaikkialla ja kaikkina aikoina se, että asiat ja ilmiöt käsitetään vastakohtapareina.

Aurinko liittyy aina mystiseen vastakohtaansa kuuhun, elämää määrittää sen synkkä kääntöpuoli kuolema.

Feministiset tutkijat niin antropologiassa kuin muillakin tieteenaloilla osoittivat, että Levi-Strauss ja muut miehisen tieteen nerot rakensivat vastakohtia tietyn länsimaisen sukupuolijärjestelmän mukaisesti.

Eksoottiset esimerkit rakennettiin tukemaan ideologiaa. Kategoriat olivat rajoiltaan ehdottomia ja hierarkkisia. ’Naisen’ käsite rakentui miehen universaalina kääntöpuolena, mutta myös ominaisuuksiltaan ja statukseltaan miestä alempiarvoisena. Poststrukturalistien tieteenkritiikki on kyseenalaistanut kulttuurimme kaksinapaisuuden. Viime vuosikymmeninä on alettu kysyä, mitä jää pois, kun asiat arvotetaan toistensa vastakohdiksi.

Esimerkiksi käsitteellä ’nainen’ on alistettu ja vaiennettu monia sellaisia ihmisia, joiden ulkonäkö, seksuaalisuus tai muut ominaisuudet eivät ole vastanneet hallitsevaa käsitystä siitä, miten ihmisten väliset lo-jaalisuussuhteet, sukulaisuus, työnjako, lisääntyminen ja sek-suaalisuus tulisi järjestää.

Queer-teoria, 1990-luvulla syntynyt tutkimussuunta, on purkanut seksuaalista suuntausta määrittäviä käsitteitä. ’Homoseksuaali’ syntyi runsas sata vuotta sitten lääketieteen ja kriminologian tarpeisiin. Sen avulla on luokiteltu ihmisiä sairaiksi, rikollisiksi ja perversseiksi.

Myös homoseksuaalien oma vapautusliike käytti termiä sopeutumispolitiikassaan: vain tietynlaiset homoseksuaalit hyväksyttiin homojen vapautusrintaman 1970- ja 1980-luvulla ajamien oikeuksien arvoisiksi.

Rintamasta jäivät ulos monet sellaiset ihmiset, joiden olemus tai seksuaaliset käytännöt rikkoivat käsitystä sopivasta identiteetistä ja hetero-homo-vastakohtaparista. Esimerkiksi maskuliiniset lesbot (butchit) ja transihmiset ovat joutuneet käymään ankaria rajariitoja lesbo-feministien ja gay-lib-liikkeen voimahahmojen kanssa.

Queer-tutkimuksen käänteentekevä väite oli se, että sukupuoli ei ole jotakin, jota syn-tyjämme olemme, vaan jotakin jota teemme toistamalla kulttuurisia merkkejä.

Olemme kopion kopioita, toistemme jotakin, jolla ei ole mitään pysyvää tai luonnollista ”alkuperää”. Sukupuolen merkkien toistaminen ei kuitenkaan ole vapaaehtoisesti valittavissa. Erilaiset normit, säännöt ja lait pakottavat meidät toistamaan uskomusta siitä, että kuulumme jompaan kumpaan kahdesta vastakkaisesta sukupuolesta.

Nopea vilkaisu Music TV:n päivittäiseen musiikkivideotulvaan kertoo, että mainonnan ja populaarikulttuurin tekijät ovat omaksuneet kaupalliseen kuvastoon queer-teorian kyseenalaistukset. Sukupuolen merkkejä sotketaan ja niillä leikitään.

Ilmiö näkyy myös katuku-vassa. Helsingissa Espan lavalla esiintyi toukokuun alussa Killer. Laulajatar Siiri Nordin oli keikan aluksi pukeutunut maskuliiniseen lookiin. Keikan puolivälissä hän vaihtoi tyylinsä hyvin naiselliseksi yksin-kertaisella eleellä: heittämällä machopaidan yltään ja paljas-tamallatoisen olkapäänsä.

Tullaksemme ymmärrettäviksi nykyisessä kulttuurissamme meidän on tultava tarvittaessa tunnistettaviksi miehenä tai naisena. Sukupuolirooleilla leikkiminen loppuu tylysti viimeistään siinä vaiheessa, kun on saatava nimi passiin tai yhteiskunnalta halutaan palveluja, esimerkiksi terveydenhoitoa. Sukupuolijärjestelmä ja sitä kautta lainsäädäntö ja yhteiskunnallinen järjestys rakentuvat kahden sukupuolen varaan.

Levi-Straussin ja muiden länsimaisten tiedonrakentajien vahvistamaa ja rakentamaa kuvaa maailman kaksinaisuudesta ei ole tällä tasolla voitu murtaa. Pyrkimys lukemattomien erilaisten, kaksinaisuutta murentavien nimien ja identiteettien purkavaan voimaan on vasta alkutaipaleella.

Länsimaisilla antropologeilla oli menneisyydessä taipumus etsiä vastakohtaparien lisäksi myös ”kolmansia” ja ”neljänsiä” sukupuolia. Perinteisten kahden perussukupuolen ulkopuolella sijaitsevia kulttuurisia sukupuolia löydettiin muun muassa joistakin Pohjois-Amerikan intiaaniheimoista sekä Afrikasta, Intiasta ja Montenegrosta.

Viime vuosina Pohjois-Ame-rikan alkuperäiskansojen, afrikkalaisten, intialaisten ja serbien tekemä tutkimus on osoittanut, että nämä ”löydetyt” kolmannet sukupuolet ovat palvelleet länsimaista eksotiikannälkää sekä vahvistaneet kaksinaisuusajatteluamme.

”Kolmas” on kahden poikkeus, ei vastakohtaparin tasa-arvoinen luokka. Kolmannet sukupuolikategoriat onkin purettu kolonialismin ja kansallisuusaatteiden tuotteina ja niille on rakennettu antropologisia tulkintoja, joissa kaksinaisuussaa uusia ulottuvuuksia.

Esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaanit käyttävät nykyään termiä Two-Spirit People, kun viittaavat tiettyihin transgenderluokituksiin. Tässä määritelmässä sukupuoli yhdistetään hengelliseen maailmaan, ei biologiaan tai sosiaaliseen rooliiin.

Länsimaissa on ajateltu toisinkin, mutta kaksijakoisuus ja hierarkioiden luominen numeroitujen kategorioiden avulla voittivat alaa valistuksen ja positivismin nousun myötä. Näiden aatteiden pohjalta luotiinkansalliset lait ja yhteiskuntajärjestelmät.

Popkulttuuri, taide ja elävät ihmiset ovat feminismin ja muiden itsekriittisten teorioiden ohella kyseenalaistaneet kaksijakoi-suuden valtaa. Yhä laajemmalle leviävä itsepäinen jankutus ja epäuskoinen murina voivat ehkä muuttaa niitä kulttuurin ehto-ja, joilla pystymme edes asettamaan epäileviä kysymyksia siitä, mikä saa olla ”todellista”.

Antu Sorainen opettaa queer-teoriaa Helsingin yliopistossa. Hän viimeistelee väitöskirjaa naisten välistä seksuaalisuutta koskevista oikeudenkäynneistä Itä-Suomessa 1950-luvulla.

Antu Sorainen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu