Stadin falafel

Makuasioista on toki hankala kiistellä, mutta Eerikin Pippurin pullerot olivat mehukkaimmat, kun muiden falafelejä vaivasi hienoinen kuivuus.

Falafelit ovat paljon muutakin kuin vegevaihtoehto kebabille. Ne ovat kansallinen ylpeydenaihe sekä palestiinalaisille että israelilaisille, josta seuraa tietysti antaumuksellista väittelyä niiden alkuperästä. Todellisuudessa on varsin vaikea määritellä, mistä falafelit ovat alkujaan kotoisin, ilmeisesti niiden esimuotoja on nautittu jo muinaisessa Egyptissä. Sieltä ne ovat sitten levinneet laajemmille alueille Välimeren rannikolla.

Falafelien perusraaka-aineena käytetään kikherneitä, jotka kypsytetään ja sekoitetaan esimerkiksi pähkinätahnan, valkosipulin, jauhojen ja erilaisten mausteiden kera. Syntyneestä tahnasta muotoillaan palleroita, jotka paistetaan runsaassa öljyssä. Variaatioita ja reseptejä löytyy valtava valikoima, liekö yhtä oikeaa olemassakaan.

Voiman ruokatyöryhmä lähti tammikuussa ulos syömään ja päätti tarkistaa pääkaupungin falafeltarjonnan. Valitsimme testiravintoloiksi kaksi ketjuun kuuluvaa ja yhden itsenäisen ravintolan. Testituotteeksi valitsimme pitafalafelin, koska se on saatavilla yleisimmin ja se on muodostunut varsin standardinomaiseksi pakkaukseksi. Annos toimii erinomaisesti niin ravintolan tiloissa haarukalla ja veitsellä syötynä kuin aamuyöstä pysäkillä bussia odotellessakin.

Helsingin katukuvaan ilmestyneet pikaruokaketjut Chilli ja Stadin Kebab tarjoavat vaihtoehdon iänikuisille hampurilaisravintoloille. Molemmat tarjoavat standardituotteita ja joitain omia erikoisuuksiakin. Sisustus oli molemmissa varsin yllätyksetöntä pikaruokalalinjaa, joskin Chillissä oli testiryhmän iloksi päivän lehtiä luettavana ja televisiokin viihdykkeenä.

Näiden ketjujen lisäksi alalla tuntuu riittävän yksittäisiä yrittäjiä, ja sen sektorin edustajaksi valitsimme kehutun ja palkitun Eerikin Pippurin, joka poikkesi miljöönsä puolesta edukseen kilpailijoistaan. Sisustus oli jännittävä ja loosit tilavia. Rekvisiittaa riitti, ja seinillä roikkui koriste-esineitä tarjottimista tikareihin. Syödessä ei tullut tavanomaista hoppua ja halua jatkaa matkaa pikaisesti, tämähän painii ihan eri sarjassa kuin verrokit.

Paras pitaleipä oli selkeästi Chillissä, ei liian paksu muttei ohutkaan, sopiva siis. Stadin Kebabissa oli muuten varsin samanlainen leipä, mutta sepä oli päässyt kuivumaan aika ikävästi. Eikä siinä vaiheessa auta lisälämmitys, sitkeäähän siitä tulee. Eerikinkadulla pitaleipä vaikutti kovin sämpylämäiseltä, melkein tuli hampurilaiset mieleen.

Keskeinen osa annosta on myös raikas salaatti, tomaatti ja muutama sipulirengas. Tämä oli joka paikassa ymmärretty, eikä salaateissa ollut moitteen sijaa.

Itse falafelit vaihtelivat kovinkin paljon koostumukseltaan. Makuasioista on toki hankala kiistellä, mutta Eerikin Pippurin pullerot olivat mehukkaimmat, kun muiden falafelejä vaivasi hienoinen kuivuus. Tuo kuivuus on tietysti jossain määrin paikattavissa hyvällä soosilla, mikä onnistuikin ensiluokkaisesti Chillissä, vertailun parhaat kastikkeet. Kastikkeista jäi vain harmittamaan kaikissa tapauksissa se tavallinen tulisuuden puute. Hieman liikaa suomalaistettuja nuo reseptit.

Annokset olivat varsin samankokoisia, ja hinnatkaan eivät heitelleet kymmentä senttiä enempää (4,90–5 euroa). Eihän tuosta annoksesta välttämättä ronskin miehen nälkä lähde, mutta niitä tarpeita varten valikoimista löytyy isompiakin vaihtoehtoja. Kyllä tämä aina hampurilaisen päihittää.

Chilli. Siltasaarenkatu 11. Avoinna kello 10.30–02, pe–la aamuviiteen. Stadin Kebab. Kaivokatu 8. Avoinna joka päivä 10–02. Eerikin Pippuri. Eerikinkatu 17. Avoinna kello 10–24, pe–la aamuneljään.

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu