Spekulaation vuosisata

Spekulaatiosta johtuva finanssikriisi on toistuva historiallinen ilmiö. Nykyinen kriisi alkoi kyteä jo 1960-luvulla.

Pankit eivät vuonna 2008 enää luotta toisiinsa tai luotonottajiin. Sukanvarteen säästävät mummojen lisäksi nykyään myös pankit. Nyt ainoa mahdollinen lainojen myöntäjä tai ottaja on valtio. Helsingin Sanomien ja Kauppalehden sivuilla kriisin johtavaksi syyksi on nostettu markkinoiden ja investointipankkien läpinäkymättömyys. Mutta asuntomarkkinoilla on tutkijoiden mielestä ihan oikea spekuloijien luoma kupla – eikä vain kasa ongelmia tiedonkulussa.

Taloustieteilijä Hyman Minsky kehitti 1970-luvun lopussa finanssimarkkinoiden epävakaisuushypoteesin. Minsky havaitsi, että kun talous kriisin jälkeen pomppaa kasvu-uralle, sijoittajat ja rahoittajat alkavat höllentää vakavaraisuussuojauksiaan. Siis jokaista pankista ulos lainattua euroa ei tarvitse vastata yhtä monta euroa pankin holvissa.

Pankit hyväksyvät uudenlaisia velkarakenteita, koska arvopapereiden hinnat kallistuvat. Pankit synnyttävät arvonnousua vastaavan määrän velkarahaa ihmisille ja yrityksille. Buumin jatkuessa lainaa annetaan ja hankitaan arvopapereiden, kuten osakkeiden, tulevaa, oletettua hintakehitystä vastaan.

Arvopapereiden hinnat eivät voi kuitenkaan loputtomasti nojata kolmannen asteen spekulatiiviseen päättelyyn, vaan lopulta oikean maailman tapahtumat alkavat vaikuttaa hintoihin. Esimerkiksi subprime-johdannaiset olivat houkuttelevia sijoituskohteita, kunnes ensimmäiset tiedot amerikkalaisten asuntovelallisten laajamittaisista maksuvaikeuksista alkoivat kantautua sijoittajien korviin.

Nykytilanteessa velkaa ei enää voida rahoittaa lisävelanotolla, koska luottamus arvopapereiden hinnan nousuun on kadonnut. Kaikki haluavat pikemminkin myydä. Hinnat laskevat.

Parhaillaan on käynnistymässä prosessi, jota suuren laman aikaan 1930-luvulla omaisuutensa menettänyt taloustieteilijä Irving Fisher nimitti velka-deflaatio-mekanismiksi.

Ensin finanssialan yritykset eivät suoriudu enää veloistaan. Siksi ne joutuvat paniikinomaisesti kauppaamaan mitä tahansa myytäväksi kelpaavia omistuksiaan. Tämä johtaa hintojen alentumiseen eli deflaatioon, joka syö yritysten odotuksia tulevista voitoista. Yritykset alkavat leikata tuotantoaan. Tästä seuraa työttömyyttä ja ihmisten tulotason heikentyminen, josta taas seuraa se, että investoinnit lykkääntyvät. Suomeksi: jos velka-deflaatio iskee, tulee lama.

Seuraa katkoviivaa, ja näe miksi surkuttelemme kriisiä.

_______________

1929

Maailmantalous romahtaa. Kaikkien kriisien äiti ja isä. USA:n kulutustaso tippuu yli kolmanneksen. Lähes koko pankkisektori kaatuu ja työttömyysaste ylittää 30 prosenttia. Kriisi on lähtenyt liikkeelle pörssi- ja kiinteistöspekulaatiosta. Ajan takapajula, Suomi, selviää suhteellisen vähällä.

_______________

1930-luku

Jo 1930-luvulla taloustieteilijä John Maynard Keynes korostaa rahoitusmarkkinoiden fundamentaalista epävakautta. Keynesin mukaan kapitalistisen talouden kriisit juontuvat finanssimarkkinoiden ja reaalitalouden erkaantumisesta.

Keynesin mielestä sijoittajien on lähes mahdotonta arvioida yritysten tulevaisuuden menestystä. Sen sijaan on helpompaa analysoida muiden sijoittajien näkemyksiä. Arvaamalla oikein muiden sijoittajien odotukset voidaan rahoitusmarkkinoilla tehdä huimia spekulatiivisia voittoja. Olennaista tuottojen tekemisessä on siis tietää ennalta mitä muut aikovat ja ajattelevat, ei niinkään se, mitä taloudessa todella tapahtuu. Tämän vuoksi spekulaatio – eikä reaalitaloudellinen harkinta – on sijoitustoiminnan peruspiirre.

Keynes kuvaa finanssimarkkinoiden mielettömyyttä osuvasti: ”Olemme saavuttaneet kolmannen asteen, jossa käytämme älyämme ennustamaan, mitä keskimääräinen mielipide olettaa keskimääräisen mielipiteen olevan.”

_______________

1960–1980-luvut

Finanssimarkkinoita ryhdytään liberalisoimaan innokkaasti 1970-luvun alussa, kun Richard Nixonin hallinto päättää ajaa alas kiinteisiin valuuttakursseihin ja pääoman kontrolleihin perustuneen Keynesin ideoihin perustuvan Bretton Woods -järjestelmän. Päätöstä perustellaan Chicagon yliopiston taloustieteen koulukunnan opeilla, joita erityisesti taloustieteilijät Milton Friedman ja George Stiegler markkinoivat republikaanihallinnolle.

Tausta-ajatuksena on, että julkisen vallan pitää vetäytyä markkinoiden sääntelemisestä. Näkemystä vahvistaa öljykriisi, pitkään jatkunut hintojen hallitsematon nousu ja USA:n talouden yleinen hyytyminen. Myöhemmin, 1980-luvulla, vastaaviin ratkaisuihin Suomessa tarttuvat Kalevi Sorsan ja Harri Holkerin hallitukset.

Kolmas ajan talousguru on Chicagon yliopiston Eugene Fama, joka kehitti 1960-luvun alussa niin sanotun tehokkaiden markkinoiden hypoteesin (emh). Hän väittää, että arvopapereiden hinnat heijastavat kaikkea olennaista informaatiota yritysten liiketoiminnan kannalta keskeisistä tekijöistä.

Toisin sanoen hyvin hoidettujen ja kysyttyjä tuotteita myyvien yritysten osakkeet arvostetaan korkealle. Näin ollen oletetaan, että myös osakkeista väännettyjen johdannaisten hinnat heijastavat rationaalisesti ”vain saatavilla olevaa informaatiota”. Tämä tarkoittaa sen olettamista, että spekulaatiota ei ole olemassa – kaikki mikä markkinoiden johdattamana tapahtuu on loogista ja hyvää. Faman järkeilystä vedetään johtopäätös, että markkinat on riisuttava kaikesta sääntelystä, jotta hintainformaatio ei vääristy. Julkisen vallan tehtäväksi jää markkinoiden avoimuuden ja laillisuuden varmistaminen.

Valtavirran taloustieteen ymmärrys rahoitusmarkkinoista perustuu näinäkin päivinä Faman hypoteesiin. Jostain syystä hintamekanismi ei kuitenkaan tunnu toimivan niin jouhevasti kuin valtavirtataloustiede olettaa – pahat finanssikriisit toistuvat kuin hirmumyrskyt Meksikonlahdella.

_______________

1990-luku

Suomen pankkikriisi ja lama. Vapautetut pääomamarkkinat ja holtiton luotonanto vaikuttavat Suomen talouden romahdukseen vuosina 1991–1994, seurauksena joukkotyöttömyys ja velkaantuminen. Spekulaatio synnyttää jättimäisen ongelman, kun se yhdistyy liialliseen velanottoon. Miren Extezarreta kriittisten Eurooppalaisten taloustieteilijöiden verkostosta väittää 1990-luvun lopulla, että spekulaatio on haitallista myös siksi, että päätökset tehtaiden perustamisesta tai tuotannosta tehdään joko spekulatiiviseksi muodostetun arvostuksen tai pikavoittojen toivossa. Tämän väärinohjautumisen seurauksena Extezarretan mielestä USA:ssa ja EU:ssa on tällä hetkellä joukkotyöttömyyttä, tai vaihtoehtoisesti aivan liian alhaiset palkat.

_______________

2000-luvun alku

Subprime-lainat yhdistävät tavalliset ihmiset kiinteistö- ja finanssispekulaatioon. Boston Globen mukaan elokuussa 2005 jo noin 70 prosenttia USA:n kotitalouksista asuu itse omistamissaan asunnoissa. Palkat eivät kuitenkaan ole merkittävästi kasvaneet sitten 1970-luvun lopun, joten lisääntynyttä kulutusta ja asuntojen ostoa vauhditetaan lainalla. Subprime-lainoissa miellyttävimpänä ehtona on tyypillisesti kahden–kolmen vuoden lyhennysvapaus sekä vasta muutaman vuoden päästä nouseva korko. Subprime-lainojen tapauksessa asuntoluottoja suorastaan tungetaan markkinoille. Suomessa it-kupla poksahtaa.

_______________

Vuosi 2008

Lokakuu 2008 on huonoin kuukausi maailman pörsseissä yli kahteenkymmeneen vuoteen. Veronmaksajien rahaa on jo luvattu siirtää eri puolilla maailmaa finanssisektorille yhteensä noin 2000 miljardin euron edestä. Suomessa valtio julkistaa 50 miljardin euron apupaketin pankkien pystyssä pysymisen takaamiseksi, valtiovarainministeriön mukaan ”varmuuden vuoksi”. Mekanismistakin on Helsingin Sanomien mukaan erimielisyyttä: valtiovarainministeriön virkamiesten mukaan tuki ei tarkoita pankkien osakkeiden ostamista tuen vastineeksi. Pääministeri Vanhanen taas uskoo juuri näin olevan.

Useiden rahoitusalan jättiyritysten maksuvaikeudet ja investointipankki Lehman Brothersin konkurssi kertovat siitä, että velan tuottama syöksykierre on jo käynnistynyt. USA:n kotitalouksilla ja yrityksillä on velkaa eri arvioiden mukaan 41–62 biljoonaa dollaria.

Maineikas rahoitustaloustieteilijä Steve Keen on arvioinut, että spekulatiivisen velkakuplan puhkeaminen johtaa USA:n kokonaiskysynnän alentumiseen 30 prosentilla. Siis valtio, yritykset ja kotitaloudet kuluttaisivat kolmasosan aiempaa vähemmän. Lähes saman kokoluokan lamapommi odottaa myös Eurooppaa. Jos Keenin arvio on edes lähellä totuutta, maailmantalous on syöksymässä kaikkien aikojen pahimpaan kriisiin.

Kaikki eivät halua tästä osaansa. Brasilian presidentti Lula da Silva totesi Economic Times -lehdelle, että ”Tämä on lännen kriisi. Vastuuttomat spekulaattorit ovat muuttaneet maailman kasinoksi.” Mutta mitä nyt tapahtuu?

_______________

2020-luku…

Jos kaikki menee pieleen, kuluttaminen ja investoinnit ovat 2020-luvulla jumissa. Kun pääomaa ei ole, ihmisillä ei ole töitä. Ja kun ei ole töitä, ei ole enää rahaa kuluttaa. Kierre pahenee.

Tähän tilanteeseen on jouduttu, koska satojen miljardien ”pelastusohjelmat” eli pääomittaminen tai pankkivalvonnan tehostaminen olivat liian pientä näpertelyä pelastaakseen maailman massatyöttömyydeltä ja inhimilliseltä hädältä. Kiina ja eläkerahastot totesivat 2010-luvun alussa, että jenkkien pystyssä pitämisen hintalappu on liian kova. Velkaa oli jo liikaa.

2020-luvulla finanssikriisin seuraukset ovat vahvistuneet maailmanlaajuisesti edelleen, esimerkiksi ruokafutuurimarkkinoilla. Maailmantalouden vipurahastot olivat jo vuodesta 2006 alkaen siirtäneet sijoituksiaan romahtaneilta it- ja asuntolainamarkkinoilta ruokaan ja raaka-aineisiin. Tämän seurauksena viisitoista vuotta myöhemmin muun muassa riisin ja soijan hinnat ovat karanneet käsistä. Ihmiset näkevät nälkää joka puolella maailmaa. Ne, joilla ruokaa ja rahaa vielä on, piiloutuvat muurien taakse.

Suomessa Kataisen ja Vanhasen talouspolitiikka on vienyt rahat varakkaiden sukanvarteen. Suomi, kuten muutkin valtiot, antoi kriisituen vain pankeille. Keskiluokka kurjistui. Koska kukaan ei enää maksa varallisuusveroa, pääomaveroa eikä kiinteistöveroa, on rahaa elvyttämiseen ollut käytössä liian vähän. Tuloerot ovat valtavat.

Pahiten turpaan ottavat kehitysmaat, koska IMF ja Maailmanpankki saivat ne jo 1990-luvulla riippuvaisiksi spekulaation myötä vuonna 2008 romahtaneesta talousjärjestelmästä.

_______________

2020-luku…

Jos kaikki menee epätodellisen hyvin, 2020-luvulle tultaessa spekulaatio on kitketty pois maailman talousjärjestelmästä. Ruoan hinnan keinottelusta aiheutunut hinnannousu oli johtanut vuodesta 2007 alkaen nälkään ja mellakoihin. Sen vuoksi ruokatarvikkeet irrotettiin vuonna 2010 spekulatiivisesta pörssikaupasta.

Finanssikriisiä seurasi taantuma, jonka torjumisessa suomalaiset muistelevat lämmöllä Sauli Niinistöä. Hän peräänkuulutti Ylen A-plus -ohjelmassa solidaarisuutta jo vuonna 2008, ja kysyi ”miten kaikkein hankalimpiin tilanteisiin joutuneita voisi suojata?” Niinistön mielestä kriisitilanteessa tehokkain tapa tukea taloutta on ohjata taloudellinen tuki ennen kaikkea köyhimmälle osalle väestöä. Köyhät kuluttavat rahat heti, säilyäkseen hengissä.

Kun sosialistiksi kääntyneestä Niinistöstä tuli Suomen presidentti vuonna 2012, näin tehtiin. Raha lähti liikkeelle ja työpaikkoja alkoi jälleen syntyä. Vuosi 2012 muistetaan myös uuden new dealin läpimurtona. Aktivistilegenda Susan George ehdotti kuolinvuoteeltaan, että massiivisilla julkisilla investoinneilla maailman teollisuudesta rakennettaisiin ympäristön kannalta kestävämpää. Eikä vain yhdessä maassa, vaan kaikkialla maailmassa, kymmenien biljoonien edestä.

2020-luvulla kysyntää ja työllisyyttä tuetaan mahdollisimman tehokkaasti kohdentamalla rahaa julkisiin investointeihin. Uusia veroja käytetään hyödyke- ja valuuttamarkkinoiden hillitsemiseen. Valuutanvaihtoverolla kerätään vuosittain kymmeniä miljardeja globaalin yhteishyvän tarkoituksiin. Uusi new deal on avannut tilaa myös globaalille ympäristöverolle, jonka seurauksena luonto on alkanut elpyä.

Ratkaisuja painostaa uudenlainen joukkoliike. Sen ytimen muodostavat finanssikriisin myötä velkaantuneet kansalaiset, jotka järjestäytyivät eri maissa vaatimaan velkariippuvuuden katkaisemista. Heidän yhteisestä velkavankeudestaan syntynyt vaatimus won tuottanut sen, että velasta ja nälästä vapautuminen on tosiasia.

_______________

Suuri puhallus

”Klassinen pyramidihuijaus”, kirjoitti Aamulehti huhtikuussa 2008 Wincapitan tapauksesta. Suomalaisen kohutun sijoitusrinki Wincapitan kohdalla kriisiksi muodostui seuraava ketju: Muutamat ihmiset huipulla väittävät keksineensä valuuttalaskurin, joka tuo kuuluisia ”varmoja voittoja”. Tähän klubiin voisivat liittyä harvat ja valitut kovaa liittymismaksua ja suurta myöhempää tuotto-odotusta vastaan. Salamyhkäisyys ja ”vain sinulle” -lupaukset saivat poliisin mukaan arviolta kymmenentuhatta suomalaista pauloihinsa.

Kun jokainen jäsen saattoi kutsua aina kahdeksan uutta, saatettiin klubin pitkäaikaisille jäsenille pyramidin huipulla maksaa huikeita voittoja uusien jäsenten sisään tuomista uusista rahoista – jäsenmaksuista ja sijoituksista. Sana varmoista voittajista levisi muutaman rikastuneen ja äänekkään välityksellä. Uudet jäsenet saisivat nostaa nettitilillään näkyvät voittonsa vasta yli puolen vuoden kuluttua.

Asuntolainakriisin mekanismi näyttää samantyyppiseltä Ponzi-pyramidihuijaukselta. Uudet ja lisääntyvät asuntolainat, joita on puskettu lainanottajille lupaamalla korkovapaita vuosia, ovat nostaneet huikeasti asuntojen kysyntää ja siten hintoja. Rahoittajille markkinoitiin kuinka ”kodinomistajien Amerikassa” hinnat eivät enää tippuisi. Asuntomarkkinoille sijoittaminen toisi siis varmaa rahaa. Asunnon ostaneet, joilla ei olisi varaa maksaa lainan lyhennyksiä, voisivat silloin myydä hyvällä voitolla lainan takeena toimineen asuntonsa.

Todellisia voittajia hyvän suhdanteen aikaan olivat pankinjohtajat ja pankkien omistajat. Kauppalehden mukaan pankit saattoivat ennen talousromahdusta tuottaa yhdessä vuodessa jopa 25 prosentin voiton sijoittajien pääomalle. Pankit paketoivat asuntolainat arvopapereiksi ja myivät niitä eteenpäin pörssissä.

Markkinoille ja kuluttajille uskoteltiin voimakkailla mainoskampanjoilla, että asuntojen hinnat voivat jatkuvasti nousta. Wincapitan tapauksessa pyramidin huipulle valuivat kaikki varat. USA:n asuntolainamarkkinoilla kävi taas niin, että huijauksen rakentaneet pankit saivat myytyä yhä uusia lainoja. Ja isojen pankkien kovista voitoista innostuneet pikkupankit hyppäsivät kelkkaan mukaan.

Pankit vain unohtivat, että mekanismi, jonka ne olivat rakentaneet kiinteistömarkkinoille, toimi yhtä hyvin kuin Wincapitan valuuttalaskuri. Tämä on aiemmin nähty muun muassa vuosina 1930, 1985, 1991.

Wincapitan omistajat katosivat hyvän sään loputtua Thaimaahan, ja saivat peräänsä Supon etsivät Suomen suurimmaksi julistetun taloushuijauksen rikostutkinnassa. Asuntolainakriisin aikaiset pankinjohtajat eivät ole kadonneet mihinkään – he voivat nyt nauttia nousun aikaisista jättibonuksista. He huijasivat itse rakentamillaan säännöillä – siis laillisesti.

_______________

Otto Bruun & Lauri Holappa

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu