Sotaa ja rauhaa

Kettupäiville osallistuu kaksi dokumenttia, joissa käsitellään Suomen mielipidevankeja, totaalikieltäytyjiä.

SUOMI on ainoa EU-maa, joka vuodesta toiseen ilmestyy Amnestyn ihmisoikeusraporttiin. Syynä ovat Suomen mielipidevangit, totaalikieltäytyjät. Kettupäiville osallistuu kaksi dokumenttia, joissa on tartuttu aiheeseen.

Anja Aholan ohjaama Puoli vuotta elämästä -elokuva seuraa 20-vuotiaan Santeri Aholan muuttoa vankilaan totaalikieltäytymisensä vuoksi. Vankila on Aholalle rankka kokemus. Elokuva ei selitä ollenkaan Aholan valintaa, vaan näyttää kuinka järkkymätön systeemi totaalikieltäytyjiä odottaa avo- ja ei-niin-avo-vankiloissa.

Suomen mielipidevankeja käsittelee myös Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen viime vuonna valmistunut Valtio vapauden vei. Televisiossakin esitetty elokuva kertoo kolmesta nuorukaisesta ja kolmesta tavasta suorittaa asepalvelus.

Samaan aihepiiriin viittaa myös Kettupäivien opiskelijasarjan Alli Haapasalon dokumenttielokuva Dear Mom, Love James. Se kertoo Dianesta, newyorkilaisäidistä, jonka poika on Irakissa Yhdysvaltojen merijalkaväessä. Elokuva seuraa yhden päivän ajan äitiä, joka käy kirkossa ja USA:n joukkojen kotiuttamista kannattavassa mielenosoituksessa. Haapasalon elokuva puhuu militarismia vastaan, äidin itkettyneillä katseilla.

Kettupäivät 9.–13.11. Helsingin Andorrassa, www.kettupaivat.fi.

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu