splash_image.jpg

Sota lapsista

Eduskunnassa puuhataan toisen erovanhemman panettelun kieltämistä. Maailmalla innostus kiistellyn jenkkiteorioitsija Richard Gardnerin vieraannuttamiskäsitteestä ajaa lapsia pahoinpitelijöiden & hyväksikäyttäjien huomaan, kriitikot väittävät.

On 25. syyskuuta vuonna 2012, ja perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola esittelee eduskunnan suullisella kyselytunnilla lakiehdotustaan. Hän on haalinut siihen 60 allekirjoittajaa, puoluetovereiden lisäksi useita kokoomuslaisia ja yksittäisiä edustajia kaikista puolueista.

Lakiehdotuksessa Eerola puhuu itselleen läheisestä traagisesta aiheesta: vuonna 2011 oikeus antoi Eerolan 9-vuotiaan tyttären huoltajuuden entiselle vaimolle. Vanhemmilla oli aiemmin ollut yhteishuoltajuus, mutta äiti esti tapaamiset.

”Hän keksi insestisyytöksen, mikä ei johtanut mihinkään, kaappasi lapsen ulkomaille kolme kertaa ja sai tuomion lapsikaappauksesta”, Eerola kertoi Helsingin Sanomille toukokuussa 2013.

Äidin tuomiosta huolimatta tuomari katsoi, että lapsi on vieraantunut isästään, ja yksinhuoltajuus annettiin äidille. ”Järjestelmä palkitsee sen, että toinen osapuoli syyllistyy tällaiseen toimintaan”, Eerola sanoo.

Eerolan aloitteen pyrkimyksenä on ensi kertaa juridisesti määritellä tällainen ilmiö, jossa eron jälkeen toinen vanhempi pyrkii katkaisemaan lapsen ja toisen vanhemman välisen kiintymyksen esimerkiksi sabotoimalla tapaamisia tai mustamaalaamalla lapselle toista vanhempaa. Ilmiön olemassaolo on laajasti tunnustettu, ja siitä käytetään käsitettä lapsen vieraannuttaminen.

Samana päivänä kokoomuksen Pauli Kiuru esitteli oman aloitteensa, johon hän haali tuekseen 140 kansanedustajaa. Sen myötä tapaamisoikeuden tahallisesti ja toistuvasti estävä vanhempi voitaisiin tuomita sakkoihin tai jopa kuuden kuukauden vankeuteen. Aloitteita käsitellään eduskunnassa yhdessä.

Kolmekymppisen Aleksin vanhemmat erosivat lopullisesti hänen ollessaan 13-vuotias. Molemmat vanhemmat olivat päihdeongelmaisia ja väkivaltaisia, mutta isä oli kahdelle pojalleen aina se turvallisempi hahmo, Aleksi kertoo. Äidin luona ei koskaan voinut luottaa siihen, että saisi ruokaa.

Silti pojat jäivät äidille, joka kielsi poikia tapaamasta isää.

Aleksi muistaa erityisesti päivän, jona isä oli luvannut viedä pojat Särkänniemeen. Asiasta oli äidin kanssa sovittu etukäteen, ja isä oli hankkinut auton lainaan Tampereen-matkaa varten. Lähdön hetkellä äiti asettuikin oven eteen ja kuulutti, että pojat eivät lähde minnekään.

”Tapasin isää salaa. Meillä ei ollut kotona puhelinta, ja isä antoi muutaman markan, että pystyin puhelinkioskista soittamaan. Faija pisti tosi paljon energiaa siihen, että kontakti säilyi: se tuli meitä vastaan lähes joka päivä koululle ihan vain saattaakseen meidät junalle.”

Äiti pani Aleksin pikkuveljen kirjoittamaan isälle kirjeen, ettei halua nähdä enää. Äiti puhui isästä järjestelmällisesti pahaa ja kertoi yksityiskohtia isän negatiivisista teoista.

Aleksi toivoo, että tilanteeseen olisi puututtu, ja että heidät olisi otettu pois äidiltä.

”Toivoin, että lastensuojelussa olisi tajuttu, että jos vanhempi käyttäytyy näin, se ei ole hyväksi lapselle.”

Kolmikymppinen Marjaana kertoo lapsena palvoneensa isäänsä ja halunneensa hänen kanssaan naimisiin. Silti hän muistaa olleensa pohjattoman surullinen äitinsä puolesta aina, kun oli aika tavata isää. Tapaamisia oli silloin, kun isä kävi Marjaanan kotikaupungissa viikonloppuisin.

”Oon ollut ehkä 5 tai 6, muistan tosi hyvin, että isä on tulossa hakemaan mua, ja äiti on jotenkin aivan kauhean surullinen. Sitten äiti rupeaa paistamaan lettuja, että voi harmi, nyt mä joudun syömään nämä yksin.”

Myös Marjaanan äiti kertoi aivan pienelle lapselleen, kuinka isä jäi kiinni pettämisestä ja siitä ettei isä maksanut elatusmaksuja.

Isän välinpitämättömyys oli myös fakta, Marjaana kertoo: hän muistaa odotelleensa toppavaatteissa isää, joka ei tulekaan, ja isän lopettaneen tapaamiset uuden vaimonsa vaatimuksesta täysin. Isä unohti myös tyttärensä syntymäpäivät.

”Mutta kyllä varmasti äidin taktiikka vaikutti siihen, millä mielellä menin tapaamisiin. Sellainen ei ole vastuullista vanhemmuutta.”

18-vuotislahjaksi isältään saamansa hienon kaulakorun Marjaana palautti. Välit ovat edelleen kylmät.

Joskus pahaa lapsen vanhemmasta puhutaan myös muille: tutuille, sukulaisille tai työkavereille.

Äärimmillään, kuten Eerolan tapauksessa, kyse voi olla perättömistä väkivalta- tai hyväksikäyttösyytöksistä, joita käsitellään oikeudessa.

Kari, nelikymppinen helsinkiläisisä, riiteli oikeudessa 1-vuotiaan lapsensa huoltajuudesta 90-luvun alussa. Parikymppiselle opiskelijaparille oli tullut ero, kun lapsi oli alle vuoden ikäinen. Alun perin sovittiin, että lapsi asuu isänsä luona.

”Lapsen äiti oli hirveä bailuveijari siihen aikaan. Koska tunsin hänen elämäntapaansa ja luonnettaan, luotin lapsen hoidossa enemmän itseeni kuin häneen, ja äiti suostui siihen.”

Äiti juhli kokonaisen kesän putkeen eikä nähnyt lastaan ja sai vuoden aikana häädöt useasta asunnosta. Hän ei osallistunut taloudellisesti lapsen elatukseen.

”Ehdotin lopulta diiliä, että lapsi olisi minulla joka kuukausi 20 päivää ja 10 päivää äidillään. Ei lapsi käytännössä koskaan ollut viittä päivää enempää äidillään, mutta hän ei suostunut diiliin. Hän pelkäsi varmaan sukuaan, että jos luovuttaa äitiydessä, se on imagollisesti väärin.”

Oikeudessa äiti väitti, ettei Kari todellisuudessa hoitanut lasta, mutta naapurin ja ystävän puheenvuoroilla väitteet saatiin kumottua. Tapaus siirtyi hovioikeuteen, jossa äiti yllättäen väitti Karin olleen väkivaltainen ja hakanneen hänen päätään seinään.

”Ne oli älyttömiä väitteitä, eikä niille ollut mitään näyttöä”, Kari kommentoi.

Vaikka hänellä oli vahvoja todisteita äidin holtittomasta elämäntavasta, sosiaaliviranomaiset eivät tarkastaneet faktoja esimerkiksi äidin saamista häädöistä tai selvittäneet lapsen tilannetta lastentarhasta tai naapureilta. Lapsi määrättiin lopulta asumaan isän luokse.

Eerolan aloitteessa vieraannuttaminen määritellään ”totuudenvastaisten kielteisten tietojen tai mielikuvien” antamisena lapselle toisesta vanhemmasta lapsen ja vanhemman tapaamisten haittaamiseksi. Ehdotuksen mukaan lapsen törkeän vieraannuttamisen tulisi olla peruste huoltajuuden siirtämiselle pois vieraannuttavalta vanhemmalta toiselle vanhemmalle.

Törkeää vieraannuttaminen olisi esimerkiksi silloin, kun vanhempi kaappaa lapsen tai syyttää perusteettomasti insestistä, Eerola täsmentää.

Muutoksen avulla Eerola siis saisi tyttärensä itselleen.

Saman kuun aikana, syyskuussa 2012, neljä mieskansanedustajaa, vasemmistoliiton Kari Uotila, demareiden Raimo Piirainen, vihreiden Oras Tynkkynen sekä kokoomuksen Kari Tolvanen, jättivät kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustellaan mahdollisuutta kriminalisoida vieraannuttaminen.

”Kotimaisten arvioiden mukaan 8–10 prosenttia avioeroperheiden lapsista kärsii vieraannuttamisesta. Eronneiden lapsiperheiden määristä arvioituna vieraannutettuja lapsia on Suomessa joka vuosi useita satoja”, esityksessä todetaan.

”Vieraannuttamisoireyhtymä (Parental Alienation Syndrome, PAS) on hyväksytty tuomioistuimissa viralliseksi diagnoosiksi esimerkiksi Saksassa, Kanadassa, Israelissa, Australiassa ja USA:ssa.”

Vaikka lapsen vieraannuttamisesta oli kirjoitettu aiemminkin, käsitteen teki kuuluisaksi 1980-luvulla yhdysvaltalaispsykiatri ja eroisä Richard Gardner, joka työskenteli Columbian yliopistolla osa-aikaisena palkattomana lastenpsykiatrian kliinisenä professorina.

Gardnerin mukaan vieraannuttamisessa kyseessä on tilanne, joka tulee esiin lähes yksinomaan huoltajuuskiistojen aikana, kun yksi vanhempi, yleensä äiti, ohjelmoi lapsen vihaamaan toista vanhempaa, yleensä isää. Laajasti hyväksytään, että tällaista tapahtuu joissakin ero- ja huoltajuuskiistoissa.

Gardnerin mukaan toiminnasta seuraa lapselle mielenterveyden häiriö: lapsesta voidaan diagnosoida vieraannuttamisoireyhtymä PAS.

Gardner kehitteli teorian oireyhtymästä vuonna 1985 henkilökohtaisen tarkkailun pohjalta: hän työskenteli asiantuntijatodistajana huoltajuusoikeudenkäynneissä. Gardnerin mukaan oireyhtymä vaikutti yli 90 prosentissa hänen arvioimistaan huoltajuuskiistoista.

Gardnerin mukaan PAS:n oireita ovat panettelukampanja vanhempaa vastaan ja vanhemman piirteiden esittäminen lapselle tuhoisina. PAS:sta kärsivä lapsi ei suostu näkemään mustamaalatussa vanhemmassa mitään hyvää eikä toisessa vanhemmassa pahaa.

Gardner pitää oireena myös sitä, että lapsi väittää vastenmielisyytensä vanhempaa kohtaan olevan itsenäisen ajattelun, ei manipuloinnin tulosta. Lapsi tukee konfliktitilanteessa manipuloivaa vanhempaa, eikä tunne syyllisyyttä, jos vieraannutetulle vanhemmalle käy huonosti.

Lapsi ei ole kiitollinen vieraannutetun vanhemman antamista lahjoista tai elatusavusta: lapsi tulkitsee ne manipulointiyritykseksi. PAS:sta kärsivä lapsi kertoo manipuloivan vanhemman kehittämiä kertomuksia toisen vanhemman pahoista teoista, ja viha voi kohdistua myös toisen vanhemman koko sukuun.

Oireyhtymän taustalla on Gardnerin mukaan vieraannuttavan vanhemman tarve syyttää muita kaikista vaikeuksistaan oman henkisen tasapainonsa säilyttämiseksi. Vaikeissa tapauksissa vieraannuttava vanhempi sairastaa persoonallisuushäiriötä, minkä takia lapsen huoltajuus tulee antaa toiselle vanhemmalle.

Juho Eerolan parhaillaan käsittelyssä oleva lakiehdotus onkin puhdasta Gardneria.

Suomessa PAS:n keskeinen kannattaja on aihetta tutkinut varatuomari Anja Hannunniemi, joka on antanut aiheesta lukuisia haastatteluja. Niissä hän toteaa, että erityinen ongelma on se, että yli 12-vuotias saa Suomessa yleensä päättää itse, tapaako toista vanhempaansa. Jos lapsi kärsii PAS:sta, hän ei kuitenkaan tee itsenäistä päätöstä asiasta.

PAS:n lisäksi Gardner tunnetaan poikkeuksellisesta suhtautumisestaan pedofiliaan ja lasten ja vanhempien välisiin seksisuhteisiin.

”Meissä kaikissa on vähän pedofiliaa”, Gardner toteaa vuonna 1991 julkaistussa kirjassaan Sex Abuse Hysteria: Salem Witch Trials Revisited.

Psykiatrin mukaan länsimaisen yhteiskunnan suhtautuminen pedofiileihin on ylenpalttisen moralistinen.

Gardnerin mukaan hyväksikäyttökokemus on eri lapsille erilainen. Joidenkin kohdalla voi sanoa, että heidät raiskataan: lapset pakotettaan seksiin, eivätkä he saa siitä hyvänolon tunnetta. Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka ”nauttivat valtavasti” seksistä vanhempansa kanssa, ja saavat siitä orgasmeja.

Gardnerin mukaan isänsä hyväksikäytön kohteeksi joutuvan lapsen äidin kannattaakin välttää hysteriaa tapahtuneesta. Lapsi ei välttämättä tarvitse terapiaa. Jos hänelle jää vahva seksivietti hyväksikäytön loppumisen jälkeen, lasta kannattaa kehottaa masturboimaan.

Gardner neuvoo myös hyväksikäytettyjen lasten äitejä masturboimaan ja avautumaan seksuaalisesti.

”Äidin lisääntynyt seksuaalisuus saattaa vähentää aviomiehen tarvetta palata tyttären luo seksuaalisen tyydytyksen saamiseksi.”

Itse törmään vieraannuttamiskäsitteeseen keväällä 2010, kun yritän etsiä apua 5-vuotiaalle Ninalle ja hänen äidilleen. Hento, silmälasipäinen äiti ja paksun otsatukan alta katsova Nina ovat saapuneet silloiselle työpaikalleni Suomen Pakolaisavun toimistolle toiselta puolelta maailmaa harmaana perjantai-iltapäivänä.

Ninalla on mukanaan repullinen kuvakirjoja.

Äiti on paniikissa. Kesällä hänen on oikeuden päätöksellä päästettävä Nina tapaamaan isäänsä. Äiti on vakuuttunut, että isä on käyttänyt Ninaa seksuaalisesti hyväkseen tämän ollessa parivuotias.

Hyväksikäytöstä ei jäänyt fyysisiä jälkiä, ja se tapahtui ennen kuin Nina oppi puhumaan. Kolmivuotiaana Nina kertoi äidilleen tapahtuneesta, mutta asiaa ei pystytty tutkimaan, koska selvittävälle viranomaiselle lapsi ei puhunut.

Ninan isä on syyllistynyt lähisuhdeväkivaltaan, kiristämiseen, äidin panetteluun ja uhkailuun. Äiti on ennen avioeroa useamman kerran paennut miestä tyttärensä kanssa turvakotiin. Äiti on pienituloinen opiskelija, eikä hänellä ole minkäänlaista turvaverkostoa. Hän on yrittänyt hakea apua järjestöistä, viranomaisilta ja oikeuslaitokselta, tuloksetta.

Äiti on kuullut Holly Collinsista, yhdysvaltalaisnaisesta, joka pakeni vuonna 1994 kahden lapsensa kanssa Yhdysvalloista Hollantiin, kun minnesotalainen perhetuomioistuin oli antanut lasten huoltajuuden heidän väkivaltaiselle isälleen. Pitkän prosessin jälkeen Collins ja hänen lapsensa saivat Hollannista turvapaikan perheväkivallan takia.

Ninan äiti on googlannut sanaa pakolainen, löytänyt Suomen Pakolaisavun ja ostanut viimeisillä rahoillaan lennot itselleen ja tyttärelleen. Rajalla hän on sanonut tuoneensa tyttären tapaamaan joulupukkia. Hän toivoo saavansa Suomesta turvapaikan ja mahdollisuuden muuttaa nimensä, paeta lopullisesti entistä aviomiestään.

Juridisesti kyse on lapsikaappauksesta.

”Ei kyse ole siitä, että haluan omia tyttäreni itselleni. Kun vain se mies ei pääse koskemaan häneen”, äiti toistelee.

En kerro tapauksesta töissä. Soitan Vapaa liikkuvuus -verkoston Katja Tuomiselle, joka lupaa auttaa.

PAS:n tieteellisestä pitävyydestä on kiistelty 1980-luvulta lähtien.

Gardnerin luomaa oireyhtymää ei ole hyväksytty Suomessa käytössä olevaan Maailman terveysjärjestö WHO:n tuottamaan kansainväliseen tautiluokitusjärjestelmään. Sitä ei ole hyväksytty myöskään Yhdysvaltain psykiatrisen yhdistyksen (American Psychiatric Association) julkaisemaan mielenterveysongelmien luetteloon Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disordersiin. Viimeisimpään toukokuussa 2013 julkaistuun luetteloon PAS:ia ei hyväksytty siitä huolimatta, että sitä syndroomana pitävä ryhmä lobbasi aiheesta paljon.

”Keskeistä on se, että tämä ei ole yhden henkilön sairaus”, totesi luetteloa toimittavan työryhmän varapuheenjohtaja Darrel Regier The Huffington Post -lehdelle.

”Kyseessä on ihmissuhteissa oleva häiriö, joko vanhemman ja lapsen tai kahden vanhemman välillä. Ihmissuhdehäiriöt eivät ole psyykkisiä sairauksia.”

Gardnerin tukija Deirdre Rand jakaa tieteellisessä artikkelissaan PAS-kriitikot kahteen ryhmään: yhden kritiikki koskee lähinnä sitä, miten selvästi toista vanhempaa voi syyttää lapsen vieraantumisesta, sekä Gardnerin ideoita siitä, että tilanne tulee ratkaista huoltajuutta muuttamalla. Nämä kriitikot tunnustavat vieraannuttamisen olemassaolon, mutta toteavat, että vieraannutettu vanhempi on usein myös itse käytöksellään aiheuttanut lapsen vieraantumisen.

PAS:ssa on sukupuolten sodan ja naisvastaisuuden kaikuja: ensimmäisissä vieraannuttamista käsittelevissä teksteissä korostettiin, että vieraannuttaja on useimmiten äiti.

Myöhemmin Gardner korosti, että väite naisista vieraannuttajina ei ollut seksistinen vaan empiriaan perustuva fakta: 1980-luvulta 90-luvun puoliväliin tai loppuun lapsilla oli hänen mukaansa läheisemmät suhteet äiteihin, minkä takia juuri äitien vieraannuttamishankkeet olivat onnistuneempia, mutta 90-luvulla myös isät ryhtyivät urakalla vieraannuttamaan.

Nykyään vieraannuttamisterminologia on sukupuolineutraalia, mutta yhä edelleen se on isien oikeuksia ajavien ryhmien suosikkiteoria, ja erityisesti feministipiireissä siihen usein suhtaudutaan epäilevästi.

Rankimman PAS-sodan ytimessä on Gardnerin väite, että huoltajuusriidoissa esiintyy muita tilanteita enemmän tekaistuja hyväksikäyttö- ja pahoinpitelyväitteitä.

Ilmiö tunnetaan myös Suomessa. Tammikuussa aiheesta kirjoittanut Helsingin Sanomat pyysi Suomen kymmentä suurinta poliisilaitosta arvioimaan, kuinka suuri osuus lapsiin kohdistuneista seksuaali- ja väkivaltarikosilmoituksista osoittautuu perättömiksi.

Suurin osa poliiseista arvioi aiheettomien ilmoitusten lisääntyneen viime vuosina, mutta arviot perättömien ilmoitusten määrästä osuivat varsin laajaan haarukkaan: viidestä jopa viiteenkymmeneen prosenttiin. Ilmoitukset liittyvät useimmiten ero- tai huoltajuuskiistaan.

Ylipäänsä noin viidesosassa poliisille ilmoitetuista alle 13-vuotiaiden lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä poliisi toteaa, että niissä ei epäillä rikosta. Se voi tarkoittaa joko tekaistua ilmoitusta tai aitoa epäilyä, joka osoittautuu vääräksi. Pahoinpitelyilmoituksista samoin käy vain alle kymmenesosalle.

”Vieraannuttamistapauksissa tämä ’valttiässä’ vedetään hihasta silloin, kun lähivanhempi on riittävän kauan yrittänyt vieraannuttaa etävanhemmasta muilla keinoilla, jotka eivät ole tehonneet”, Anja Hannuniemi toteaa Porin Sanomien haastattelussa kesäkuussa 2010.

Gardnerin mukaan hyväksikäyttösyytöksiä esiintyy noin kymmenessä prosentissa PAS-tapauksia. Hän korostaa, että jos huoltoriidassa esitetty syytös perustuu tosiasioihin, kyse ei ole vieraannuttamisesta: olennaista onkin selvittää, onko kaltoinkohtelu todellista vai panettelua.

The American Journal of Family Therapy -lehden artikkelissaan hän esittelee huoltajuuskiistoja ratkoville tapoja erottaa todellinen ja lavastettu kaltoinkohtelija: Gardnerin mukaan esimerkiksi todellisten kaltoinkohtelijoiden perhehistoriassa on usein kaltoinkohtelua, kun taas PAS-panettelukampanjan uhriksi joutuneen vanhemman perheessä näin ei yleensä ole. Tekstissä ei mainita sanaakaan siitä, millaisten tutkimusten tai kuinka monen tapauksen pohjalta yleistykset on kehitelty.

Pahoinpideltyjen lasten ja naisten tukijoiksi tunnustautuvien teoreetikoiden ja ruohonjuuritason toimijoiden mukaan PAS on täydellinen puolustusase lastaan hyväksikäyttävälle tai pahoinpitelevälle vanhemmalle.

Vuonna 2001 kirjoitetussa artikkelissaan myös Gardner toteaa olevansa tietoinen, että lapsiaan kaltoin kohtelevat vanhemmat käyttävät vieraannuttamiskorttia perustellakseen, että lasten vieraantuminen heistä johtuu entisen puolison mustamaalauksesta, ei lasten perustellusta pelosta ja ahdistuksesta.

Erityisen hankalan aiheesta tekee se, että pahoinpitelystä tai hyväksikäytöstä ei usein jää todisteita: on vain sana sanaa vastaan.

Kriitikoiden mukaan PAS-ajattelu tuo huoltajuuskiistoihin vaarallisen noidankehän: koska sen mukaan väkivalta- ja hyväksikäyttöväitöksiä tulee huoltoriidoissa epäillä, tällaisten aiheiden esille tuominen asettaa jo niistä puhuvan alttiiksi epäilylle siitä, että hän on härski vieraannuttaja. Väkivallasta tai hyväksikäytöstä puhuvaa vanhempaa uhkaa siis heti huoltajuuden menetys, kriitikot väittävät.

Tilannetta pahentaa se, että erityisesti lähisuhdeväkivallan uhriksi joutunut vanhempi voi vaikuttaa oikeudenkäynnissä epätasapainoiselta, pahoinpitelijä tai hyväksikäyttäjä taas vastuulliselta ja terveeltä. Pelko on, että juuri kun lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä on alettu yhteiskunnassa tunnistaa ja tuomita, uhrien sanoja epäillään taas.

”Perheväkivallan uhrit voivat näyttää oikeudessa vähemmän tasapainoisilta ja terveiltä, varsinkin jos heillä ei ole lakimiestä. Tämä johtuu heidän kokemastaan perheväkivallasta”, kommentoi Etelä-Missourin oikeusaputoimiston juristi Kendall Seal Newsleader.com-lehden haastattelussa tammikuussa 2012.

”Pahoinpitelijät käyttävät tätä mielikuvaa hyväkseen ja esittävät itsensä ’vastuullisena vanhempana’, kun taas uhri on psyykkisesti epätasapainoinen ja talousasioissa epäviisas.”

Sama epäsuhta voi olla läsnä myös lastensa hyväksikäyttöön havahtuneiden vanhempien huoltajuusriidoissa.

”Kyse on siitä, kenen todellisuus näyttäytyy vahvimpana. Kun hyväksikäyttö tulee ilmi, osa epäillyistä tunnustaa ja on helpottuneita, koska itsekin tajuavat tarvitsevansa apua, mutta osa hyökkää. Monessakin tapauksessa hyväksikäyttäjät ovat sosiaalisesti taitavia”, toteaa perheensisäisiä hyväksikäyttötapauksia tutkinut Lapin yliopiston sosiaalityön professori Merja Laitinen.

Laitinen ei kiellä tekaistujenkin syytösten olemassaoloa, mutta pitää ongelmana sitä, miten vaikeaa uhrien on saada tarinansa tunnistetuksi.

”Tällaisissa tilanteissa on niin helppo syyllistää äidit, että väitteet ovat aiheettomia, eikä niitä tarvitse ottaa vakavasti.”

Yhdysvalloissa kriitikoiden mukaan kyse on ilmiöstä: maan perheoikeusjärjestelmä on rikki, ja suurin syyllinen tuhoon on Gardner. Kriitikoiden joukossa on oikeusoppineita, psykiatreja sekä niitä, joiden tarinat ovat kaikkein hirveimmät.

Kalifornialainen Katie Tagle pyysi 21. tammikuuta 2010 perhetuomarilta lähestymiskieltoa entiselle poikaystävälleen Stephen Garcialle, jonka kanssa Tagle jakoi yhdeksänkuisen poikansa Wyattin huoltajuuden.

Tagle kertoi saaneensa eksältään viestejä, joissa Garcia uhkasi tappaa pojan ja itsensä, jos Tagle ei antaisi hänen tavata poikaa.

Tuomari ei suostunut tekemään muutosta yhteishuoltajuuteen. ”Epäilen, rouva, että valehtelette”, hän totesi.

Kaksi viikkoa myöhemmin Garcia lähetti Taglelle itsemurhaviestin, kun poika oli isänsä hoidossa. Poliisi yritti jäljittää miestä ja lasta. Sunnuntaina 31. tammikuuta Garcia ampui poikansa ja itsensä.

Myös Joyce Murphyn tarina on tunnettu. San Diegon yliopiston tutkijabiologi päätyi vuonna 2003 taistelemaan 6-vuotiaan tyttärensä huoltajuudesta entisen aviomiehensä kanssa. Murphyn mukaan ex-mies kehitti pakkomielteen lapsipornoon avioliiton aikana. Kun tytär käyttäytyi kummallisesti palattuaan vierailuilta isänsä luota, Murphy alkoi epäillä, että kyseessä voi olla hyväksikäyttötapaus.

Huoltoriidan ratkaisseet tuomarit ja oikeusistuimen määräämät terapeutit asettuivat kuitenkin aviomiehen puolelle. Murphyn mukaan häntä syytettiin lapsensa vieraannuttamisesta.

”Tulin tilanteeseen, jossa jokin napsahti”, Murphy kertoo San Fransisco Weekly -lehden haastattelussa. ”En nähnyt mitään tapaa pitää tytärtäni turvassa.”

Murphy otti lapsensa ja pakeni osavaltiosta. Hänet pidätettiin Floridassa ja palautettiin Kaliforniaan. Oikeus määräsi Murphyn kidnappaamisesta ehdonalaiseen ja antoi tyttären täyden huoltajuuden tämän isälle.

Kuusi vuotta myöhemmin telkien taakse päätyi isä: hänet pidätettiin syytettynä useista lapsen hyväksikäyttöön liittyvistä rikoksista. Oma tytär ei ollut rikosilmoituksessa listattujen uhrien joukossa, mutta jotkut hänen ystävänsä olivat, joukossa kaksi alle 14-vuotiasta ja yksi alle 18-vuotias.

Yksi huoltajuuspäätöksen aikoinaan tehneistä tuomareista, DeAnn Salcido, suostui yllättäen kommentoimaan tilannetta San Fransisco Weeklylle. Hän puhuu suoraan tuomioistuimen suhteesta vieraannuttamisteoriaan.

”Minua periaatteessa neuvottiin epäilemään ketä tahansa, joka puhuu hyväksikäytöstä. Kokeneet tuomarit sanoivat minulle: ’Muista epäillä. Isällä todennäköisesti on uusi tyttöystävä, ja äiti on suuttunut.’”

Googlatessani apua Ninalle törmään huoltajuuskiistoja kokeneiden äitien kehittämään Custody Prep for Moms -sivustoon.

Sillä neuvotaan äitejä, jotka uskovat lastensa isien pahoinpitelevän lapsia tai käyttävän heitä hyväkseen, hartaaseen ja dokumentoituun yhteydenpitoon pahoinpitelijän tai hyväksikäyttäjän kanssa vieraannuttamissyytösten estämiseksi.

”Laita lapsi tekemään lahja tai kortti kaltoinkohtelijalle (syntymäpäivä & kaikki juhlapyhät). Varmista, että lapsi soittaa hyväksikäyttäjälle ainakin joka toinen ilta.”

Pohjoiskalifornialaisen juristin Arlaine Rockeyn sivustolla puolestaan painotetaan, miten tärkeää on lähettää lapsi tapaamaan kaltoinkohtelevaa vanhempaa, jos tällä on tapaamisoikeus.

”Tämä kuulostaa tietenkin hullulta, kun olet varma että toinen vanhempi käyttää lastasi seksuaalisesti hyväkseen, mutta sinun on tehtävä asioita, joilla voit todistaa kannustaneesi lapsen ja toisen vanhemman hyvää suhdetta.”

Kirjoitamme sivustoa ylläpitäville äideille.

He vastaavat, että Ninan äidin tulee kiittää luojaa, että hän on Ninan lähihuoltaja, että hänen tapaustaan ei oikeastaan edes ole tulkittu PAS-lasien kautta. Että isän tapaamisoikeus, se ei ole mitään, heidän lapsensa ovat jo vuosia eläneet hyväksikäyttäjien kanssa ilman mahdollisuutta toisen vanhemman tapaamiseen.

Ja että tapausta ei kannata yrittää viedä uudestaan oikeuteen, ties vaikka innostuisivat tulkitsemaan äitiä vieraannuttajaksi.

Vastaan tulee muitakin äitiliikkeitä: niiden sivut ovat monesti vanhentuneita, oudonvärisiä, yhdeksänkymmentälukulaisen oloisia. Tarinat sivuilla ovat niin karmivia, että jos en näkisi tuntemattomaan maahan toiselle puolelle maailmaa paenneen äidin epätoivoa, en uskoisi mitään todeksi.

Aiheeseen liittyy oma terminologiansa: pahoinpitelevän isän ja lapsen kontaktia vähentämään pyrkivät kutsuvat itseään suojeleviksi vanhemmiksi, protective parent. Sivustojen epämääräisyydestä huolimatta suojelevat vanhemmat ovat vaikuttaneet 2000-luvun aikana lainsäädäntöön Tenneseessä, Alaskassa, Wisconsinissa, Oklahomassa ja New Yorkissa.

Huoltajuutta käsitteleviin lakeihin on lisätty kohtia, joiden mukaan vanhemman hyvässä uskossa tekemä ilmoitus kaltoinkohteluepäilystä ei saa viedä tämän mahdollisuutta tapaamisiin tai huoltajuuteen. Jos oikeus löytää todisteita pahoinpitelystä, nämä on otettava huomioon huoltajuus- ja asumispäätöksessä, ja lapsen turvallisuus on keskeisempää kuin hänen oikeutensa viettää aikaa molempien vanhempien kanssa.

Myös selkeää isävastaisuutta on ilmassa: nais- ja perheoikeusasioihin liittyviä artikkeleita keräävä thelizlibrary.org listaa ”isyyteen liittyviä myyttejä ja faktoja” käsittelevällä sivullaan satoja tutkimustuloksia, joiden päämääränä on kumota isyyteen liittyviä ”myyttejä”, kuten että isän osallistuminen lapsen elämään vaikuttaa positiivisesti lapseen. Hurjimmissa kannanotoissa puhutaan pedofiili-isien ja tuomareiden salaliitosta.

Sivusta toiseen kiertää tiettyjä lukuja siitä, miten usein väkivaltainen isä saa lapsensa huoltajuuden, mutta alkuperäistä lähdettä tieteelliseksi väitetylle faktalle on hankala löytää.

Yhdysvalloissa lähes jokaista lapsensa kanssa pakenevaa äitiä puolustavaa aloitetta kohtaan on aina naista panettelusta ja vieraannuttamisesta syyttävä isäryhmä.

Isien oikeuksia ajavat ryhmät ovat osa laajempaa, 1970-luvun lopulla kehittynyttä miesliikettä, joka keskittyy miesten syrjintään ja heikompaan asemaan suhteessa naisiin eri elämänaloilla.

Maailmalla isäjärjestöjen ajamia teemoja ovat eroisien oikeudet lapsiinsa, lasten yhteiskasvatuksen tärkeys ja isyyslomat, mutta jotkut ryhmät kritisoivat myös elatusmaksuja ja sitä, että avioliiton voi lopettaa yhden puolison toiveesta, vaikka toinen ei olisi tehnyt mitään väärää. Jotkut ryhmät paasaavat äitien perusteettomista isyysväitteistä ja niistä seuraavista elatusvelvollisuuksista. Feminismi on liikkeen kannattajille usein kirosana, mutta poikkeuksiakin on.

Suomessa ainoa isien asiaa ajava yhdistys on vuonna 2012 rekisteröity Isät lasten asialla, joka on ollut aktiivinen vieraannuttamiseen liittyvän lainsäädäntötyön lobbaamisessa. Yhdistyksen tavoitteet ovat vieraannuttamisen sanktiointi, huoltokiusaamisen estäminen, vanhempien yhdenvertainen kohtelu sekä tasavertainen vanhemmuus. Yhdistyksen nettisivut ovat selkeät ja tyyli maltillisen ammattimainen.

Vieraannuttamisaloitetta koskevat kannanotot on muotoillut emeritusprofessori Erkki Havansi, joka tunnetaan myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän oikeudellisena asiantuntijana.

Sivuston hämmentävin anti on tammikuussa 2013 Lastensuojelun toimintakäytäntöjä arvioivalle työryhmälle osoitettu monisivuinen kommentti, jossa lehtiartikkeleiden katkelmia siteeraten perustellaan joukkomurhaaja Breivikin äidin vieraannuttaneen poikaansa isästään. Järjestön mukaan kyseessä on ”järkyttävä esimerkki” siitä, mitä vieraannuttamisen ”sivuuttamisesta voi seurata”.

Et voi paeta minua minnekään, entinen aviomies sanoo Ninan äidille. Hän on oikeassa.

Lakimiehet tyrmäävät heti Ninan ja hänen äitinsä mahdollisuuden saada Suomesta turvapaikka, koska he eivät tule kriisimaasta. Lopulta äiti päättää palata Ninan kanssa kotiin. Siellä sentään odottaa lastentarha, Ninan terapeutti, äidin opiskelupaikka.

Paluun jälkeen yhteytemme katkeaa: Ninan ja hänen äitinsä painajaiseen osallistuminen on rehellisesti sanottuna liian uuvuttavaa, liian hirveää.

Kesäkuussa 2012 oikeusministeri Henriksson vastaa mieskansanedustajien kirjalliseen kysymykseen, ettei vieraannuttamisen kriminalisointi ole paras keino perheoikeudellisten ongelmien ratkaisemiseen.

”Rikosprosessi on omiaan kärjistämään vanhempien välistä riitaa entisestään, mikä puolestaan vaikuttaa haitallisesti lapseen.”

Näyttökysymykset voisivat tässä tapauksessa muodostua vaikeiksi, vastauksessa todetaan.

”Vieraantuminen voi johtua useista erilaisista tekijöistä, eikä lapsen haluttomuus tavata toista vanhempaansa johdu aina pelkästään toisen vanhemman käytöksestä. Esimerkiksi sen ratkaiseminen, milloin tapaamisen estyminen on tapahtunut hyväksyttävästä syystä ja milloin ei, voisi olla vaikeaa. Rikosilmoitusta voitaisiin käyttää myös kiusantekotarkoituksessa.”

Juha Eerolan aloite on edennyt keväällä 2013 lakivaliokuntaan, joka on kuullut asiassa ministeriöitä, virastoja, poliisia ja oikeuslaitosta.

Valiokunta antaa asiasta mietinnön, jonka päätösehdotuksessa valiokunta ehdottaa eduskunnalle joko lakiehdotuksen hyväksymistä lakialoitteen mukaisena tai muutettuna. Valiokunta voi myös ehdottaa lakiehdotuksen hylkäämistä kokonaan.

Toukokuussa Helsingin Sanomat uutisoi, että aloite näyttää kaatuvan virkamiesten vastustukseen. Valiokunta päättikin pyytää lisäasiantuntijoita kommentoimaan esitystä: heitä kuullaan 20. syyskuuta, jolloin päätetään myös esityksen jatkosta.

Mitä jos häviän taistelun, äiti kysyy yhdellä tapaamiskerroistamme. Voiko Nina selvitä hyväksikäytöstä?

Huomaan kertovani kannustukseksi, että isoäitini selvisi holokaustista. Että ihminen selviää aivan äärettömän hirveistä asioista.

Puhumme viisivuotiaasta tytöstä menetettynä tapauksena.

Ostamme Ninalle söpön leikkiketun. Käymme viimeisen kerran yhdessä kävelyllä Vallilassa. Nina esittelee kettuaan koirapuiston koirille.

Mietin häntä aina, kun kävelen siitä ohi.

Aleksin, Marjaanan, Karin ja Ninan nimet on muutettu.

_______________

Kuka saa lapset?

Joka vuosi noin 30 000 lasta kokee vanhempiensa eron. Eron jälkeen lasten huoltajuus pitää vahvistaa joko sosiaalitoimessa lastenvalvojalla tai oikeudessa. Usein samalla sovitaan myös asumisesta ja tapaamisista.

Tapauksista yli 90 prosenttia sovitaan lastenvalvojalla: kyseessä on sosiaalityöntekijä, jolla ei ole tilanteessa päätösvaltaa: päätöksen tekevät vanhemmat keskenään. Sosiaalityöntekijän tehtävä on toimia sovittelijana.

Lasten huoltajuudesta, asumisesta ja tapaamisesta tehtiin lastenvalvojien luona yhteensä 45 139 päätöstä vuonna 2012. Luvussa ovat mukana sekä erolapset että avioliiton ulkopuolella syntyneet, ja uusien sopimusten lisäksi muutetut sopimukset. Tapauksista 93 prosentissa vanhemmat sopivat yhteishuoltajuudesta. 83 prosentissa asumissopimuksissa sovittiin lapsen asuvan äidin luona.

”Tämä tulkitaan helposti merkiksi isien syrjinnästä, mutta käytännössä kyseessä on vanhempien oma sopimus. Se ei ole viranomaispäätöksen tulos”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisuudessa toimivan Tasa-arvotiedon keskuksen erikoissuunnittelija Teija Hautanen painottaa.

Osa tapauksista menee oikeuteen, myös jotkut lastenvalvojalla tehdyt päätökset. Vuoden 2005–2006 päätöksistä tehdyn tutkimuksen mukaan käräjäoikeudessa tehtiin vuosittain noin 2 000 oikeuspäätöstä huoltoriidoissa. Niissä lähes kahdessa kolmasosassa lapsi määrättiin asumaan äidin luokse, kolmasosassa isän luokse.

Pitkittyneistä huoltoriidoista puhutaan silloin, kun samaan tapaukseen liittyy useita oikeudenkäyntejä. Oikeusprosessi voidaan laittaa vireille toistuvasti sillä perusteella, että olosuhteet ovat muuttuneet. Joskus oikeudenkäyntejä on vireillä eri puolilla maata eri asumispaikkakunnilla. Oikeudessa käsitellyistä huoltoriidoista noin neljäsosa on pitkittyneitä.

_______________

Lakien väärinkäytöstä

Juho Eerola kertoo toivovansa, että hänen ajamansa lakialoite etenee tämän syksyn aikana, mutta on asian suhteen skeptinen. Lakialoitteessa halutaan määritellä juridisesti vieraannuttaminen ja nostaa vakava vieraannuttaminen perusteeksi huoltajuuden siirrolle.

”Epäilen, että nykyhallituksen aikana aloite pyritään jättämään valiokuntaan, tällainen maku minulla on. Erityisesti sosiaalidemokraattiset naiset ovat olleet aloitetta vastaan, ja sillä painostuksella mikä heillä on, asia tuskin etenee tällä vaalikaudella.”

Eerola uumoilee, että aloite voisi mennä kuitenkin seuraavan hallituksen aikana läpi, etenkin jos hallituksessa istuvat yhdessä kokoomus ja perussuomalaiset. Myös keskustan Riikka Pakarinen on ottanut asian puolesta voimakkaasti kantaa.

Mitä mieltä Eerola on siitä, että vieraannuttamisguru Richard Gardner on myös itse todennut, että vieraannuttamissyytös voi olla ase vanhemmalle, joka todellisuudessa kohtelee lastaan kaltoin? Onko hän kuullut tällaisesta ongelmasta?

”Kaikki on tietenkin mahdollista, mutta en ole sitä itse kohdannut. Enemmän olen kohdannut vanhempia, jotka ovat jääneet vaille kosketusta omaan lapseensa”, Eerola vastaa.

”Totta kai se on valitettavaa, on aina ihmisiä, jotka pelaavat epäreilua peliä toisiaan vastaan. Kaikkein vastenmielisintä on se, kun lasta käytetään pelivälineenä.”

Siitä, että lakeja voidaan käyttää myös hämäriin tarkoitusperiin, Eerola nostaa esimerkiksi eduskunnassa parhaillaan käsiteltävän vainoamisen kriminalisoinnin. Ihminen, joka toistuvasti uhkaa, seuraa tai tarkkailee toista, syyllistyy rikokseen. Laki tullee voimaan vuoden alusta.

”Kyllä sitäkin lakia voi käyttää sellaiseen tarkoitukseen, että jos vaikka pienellä paikkakunnalla sattumalta tulee vastaan ihminen, jolle on hankkinut lähestymiskiellon, niin sitten väitetään, että se äijä edelleen vainoaa. Varmasti tällaistakin tapahtuu, ja tuskin sitä on lain laatimisessa mietitty.”

Kati Pietarinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu