Sopimaton

Toimittaja Johanna Korhosesta tuli uutinen.

Tästä piti tulla aivan toisenlainen juttu. Haastattelin Johanna Korhosta, joka oli vastikään eronnut Journalistin päätoimittajan tehtävästä ja lähdössä Lapin Kansan päätoimittajaksi. Sitten Korhosesta itsestään tuli uutinen.

Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Syyskuun alussa Johanna Korhonen erosi Journalisti-lehdestä ja ilmoitti siirtyvänsä Lapin Kansan päätoimittajaksi. Journalisti-lehdessä Korhonen jakoi mielipiteitä. Yksinkertaistetaan rajusti: liiton nuoremmat jäsenet tukivat suuria uudistuksia tehnyttä päätoimittajaa, vanhempi ay-väki vastusti.

Haastattelin Korhosta 24. syyskuuta.

Lokakuun 1. päivänä, kun Voima on menossa painoon, selviää, että Alma Media on erottanut Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajan paikalta ennen kuin hän on tehtävässä ehtinyt aloittaakaan.

Palataan viime viikkoon. Ajattelen haastattelussa pureutua valtajournalismin ja maakuntajournalismin suhteeseen. Oletan, että perinteiseen tapaan vanhasta työpaikasta ei puhuta, erityisesti silloin kun on kyse ay-liikkeestä. Ja että henkilökohtaisista asioista vaietaan.

Pääkaupunkiseudulla metropolijournalistit ihmettelevät Korhosen siirtymistä paikallisemmalle tasolle, Lappiin. Samaan aikaan päätoimittaja Johanna Korhonen itse istuu Hietalahdentorin kupeessa Journalistiliiton tiloissa, kaukana vaivaiskoivuista.

Korhonen painottaa, että mitään maantieteellistä keskipistettä pyöreällä ja kaarevalla maapallolla ei ole. Rovaniemi on vain toinen paikka pallon pinnalla.

Pakomatkasta ei ole kyse, Korhonen korostaa. Hänet on kutsuttu Alma Media Oyj:n omistamaan entiseen keskustalaiseen lehteen, ja uusi työ on mukava asia.

Korhonen tuntuu olevan yhtä valpas kuin muutamia vuosia sitten toimittamassaan tietotekniikka-aiheisessa tv-ohjelmassa. Toimittajana – joka sattui olemaan sukupuoleltaan nainen – hän otti haltuun miehisen teknologiapuheen itsevarmasti ja valistavasti. Se on ärsyttävintä, mitä nainen voi tehdä.

Korhonen esittää suoria kysymyksiä. Millaisia teemoja minulla on haastattelussa? Kerron, että perusidea olisi purkaa hänen journalistista haastajuuttaan. Se näyttää lähteneen juuri teknologiakysymyksistä ja internetistä.

Vuonna 1995 Johanna Korhonen irtisanoutui Helsingin Sanomista ja perusti uutistoimisto Verkkotien yhdessä kollegansa Hannu Sokalan kanssa. Nettiportaalien kultakautena yritys pyrki kilpailemaan jättiläisten kanssa. Verkkotie haastoi avoimesti Suomen tietotoimiston.

Vuonna 2006 Korhonen palkattiin päätoimittajaksi toimittajien ammattilehteen Journalistiin. Siellä hän haastoi perinteisen ay-journalismin. Tänä keväänä lehden ja sen kustantajan – siis Journalistiliiton – väliset ongelmat nousivat muiden medioiden ihmettelyn aiheeksi. Syyskuussa Korhonen ilmoitti eroamisestaan ja siirtymisestään Lapin Kansaan.

Pari päivää keskustelumme jälkeen, 26. syyskuuta, Korhonen sai prepaid-liittymästä lähetetyn nimettömän tekstiviestin. Sen kirjoittaja vihjasi kuuluvansa Lapin Kansan henkilökuntaan. Hän halusi oikaista Alma Median henkilöstölehdessä Almanakassa julkaistun tiedon, jonka mukaan Korhosen perheeseen kuuluu mies ja kaksi lasta, jotka muuttaisivat Rovaniemelle hänen mukanaan.

”Kuitenkin Vantaan vasemmistoliiton mukaan Korhonen on perheliitossa Jaakko Laakson, Minna Sirnön, EJ Tennilän ja Paavo Arhinmäen hyvän toverin N.N.:n kanssa, heillä on kaksi lasta ja N.N. on ehdolla Vantaan valtuustoon”, tekstaaja huomautti. ”N.N.” on Korhosen puoliso, nainen. Sama viesti oli lähtenyt Alma Median viestintäjohtajalle, joka oli Korhosen kanssa samaa mieltä siitä, että puolison sukupuolta koskeva virhe tulisi oikaista.

Takaisin Hietalahdentorin kupeeseen. Paikka Lapin Kansassa näyttää vielä varmalta. Johanna Korhosen mukaan esittelemäni haastajuusteema on ”ihan hauska”.

”Minä ajattelin kuitenkin ehdottaa, että keskustelemme aluksi ay-liikkeestä ja sen pattitilanteesta. Ja tätähän olen miettinyt kolme vuotta. Aiheen ei pitäisi olla vieras Voiman lukijoille, koska sen jutuissa näkyy voimakkaasti prekariaattiliikkeen ilmiöt ja perinteisen ay-liikkeen kritiikki. Pitäisi analysoida mistä kaikki nämä ongelmat – jotka ovat todellisia ja jotka ovat ilmeisiä – johtuvat, ja minulla on siitä joitakin ajatuksia.”

Hyväksyn. En ollut odottanut, että ay-asiasta lähdetään liikkeelle. Korhosen mukaan ajatus vahvistui, kun Voiman valokuvaaja Klaus Welp ehdotti kuvauspaikaksi eläinmuseota. Siellä Korhonen kuvattaisiin porojen luona. Kuvataan porojen luona, Korhonen oli vastannut, mutta yhtä hyvin voitaisiin mennä dinosaurusten luokse. Se voisi sopia ay-teemaan.

”Ay-liike on ollut minulle läheinen ja tärkeä asia. Sen takia minä olen ollut Journalisti-lehdessä töissä. En minä halua olla sellaisessa työssä, jonka kokisin arvojeni tai järjen vastaiseksi. Olen ollut järjestöaktiivi Helsingin sanomalehtimiesyhdistyksessä samoista syistä 1990-luvulla, toiminut vuosikausia järjestön hallituksessa ja muualla.”

Sitten Korhonen tuntuu vastaavan näkymättömään kritiikkiin, joka on liittynyt hänen toimintaansa Journalistissa.

”En hyväksy kritiikkiä siitä, että olisin jotenkin ay-liikkeen ulkopuolinen henkilö. Olen ollut jäsen vuodesta 1989 ja toiminut monenlaisissa luottamustehtävissä. Mutta ulkopuoliseksi määritteleminen on ongelman ydintä, koska me kaikki ay-liikkeen jäsenet emme ole keskenämme tasa-arvoisessa asemassa, vaan osa on ikään kuin jäänyt liiton ulkokehälle. He vain maksavat jäsenmaksun.”

Seuraavan viikon maanantaina, 29. syyskuuta, Korhonen kutsutaan kiireelliseen palaveriin, jonka aiheena on ”tekstiviestijupakka”. Paikalla on hänen lisäkseen Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne, henkilöstöjohtaja Mari Vuorre ja lakiasiainjohtaja Mikko Korttila.

Eri osapuolten kuvaukset tapaamisen sisällöstä vaihtelevat. Johanna Korhosen mukaan Kai Telanne on raivostuneen oloinen. Hän syyttää Korhosta valehtelemisesta, koska vasta nyt on käynyt ilmi, että ”ei olekaan miestä, on nainen”.

Korhonen muistaa Telanteen joskus viitanneen hänen mieheensä. Hän ei ole viitsinyt oikoa väärinkäsitystä. Itse hän on johdonmukaisesti kutsunut elämänkumppaniaan puolisoksi.

Korhonen kertoo kysyneensä Telanteelta, olisiko valintapäätös ollut toisenlainen, jos väärinkäsitystä puolison sukupuolesta ei olisi ollut. Olisiko Korhonen siis jäänyt vaille päätoimittajapestiä, jos Telanne olisi tiennyt hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan?

”Kyllä”, Telanne vastaa. Lesbon palkkaaminen Lapin Kansaan ”olisi täysin mahdoton ajatus”.

Sitten takaisin edelliseen viikkoon. Korhonen kaivaa työpaikallaan esille lehtijuttuja, joista on syntynyt eniten riitaa Journalistiliiton perinteisen aktiivisiiven kanssa.

”Virkistys saa enemmän rahaa kuin edunvalvonta. Tästä nähdään, kuinka monta euroa per palvelua käyttänyt jäsen on käytetty erilaisiin asioihin. Tämä liittyy meidän hyvin vanhakantaiseen järjestörakenteeseen. Jäsenet ovat Journalistiliiton jäseniä yhdistysten kautta, ja yhdistyksiin menee joka viides jäsenmaksueuro. Kun yhdistykset sitten järjestävät esimerkiksi vesijumppaa ja teatterissa käyntiä, niin jokaista kävijää on sponsoroitu 291 jäsenmaksueurolla.”

Kunkin osallistujan saamat mittavat tuet kertovat siitä, että vain hyvin pieni osa jäsenistä osallistuu potin jakamiseen, Korhonen selittää. Suurin osa jäsenistä ei osallistu toimintaan mitenkään. Siitä päästään demokratiavajeeseen. Journalistiliitossa alle seitsemän prosenttia jäsenistä on ollut mukana valitsemassa päätöksentekijöitä.

Katson Korhosen osoittamaa kaaviota. Kirkolla päättäjiä on valitsemassa 15 prosenttia, Tehyssä 31 prosenttia, Metalliliitossa 55 prosenttia, kunnilla 59 ja valtiolla 70 prosenttia. Journalistiliitossa prosentti on siis seitsemän.

”Kirkollisvaalehin osallistuu aika harvat kirkon jäsenistä, mutta me journalistit olemme puolet huonompia kuin evankelisluterilainen kirkko. Tämä ei ole kiitettävä tilanne.”

Korhosen mukaan ongelma on kolmiosainen: siihen liittyy demokratiavaje, itsestään tuleva jäsenraha sekä salailukulttuuri.

”Jäsenten rahasta muodostuu isännättömän rahan ongelmatiikka. Vain pieni osa osallistuu rahankäyttöön ja seuraa sitä. Sitten tähän yhdistyy vielä se, että ay-kulttuuri on hyvin salaista.”

Edes palkkojen tasa-arvoisuus ei toteudu julkisuuden ammattilaisten Journalistiliitossa.

”Tästä pärskähtelee esiin oikeudenkäyntejä, kuten meillä Journalistissakin parin viikon päästä käy. Journalistiliiton lehden toimittaja hakee tasa-arvolakiin perustuen korjausta palkkaansa käräjäoikeudessa.”

Seuraavalla viikolla, kun tieto Korhosen potkuista Lapin Kansasta leviää julkisuuteen, Kai Telanne selittää, ettei irtisanominen suinkaan liity Korhosen parisuhteeseen naisen kanssa. Ongelmallista on Korhosen puolison kuntavaaliehdokkuus.

”Meille on erittäin tärkeää, että päätoimittajiemme lähiomaiset, tarkoitan nyt puolisoita, ovat neutraaleja”, Telanne sanoo mtv3:n haastattelussa. ”Maakuntalehtien päätoimittajilta odotetaan ehdotonta puolueettomuutta ja neutraliteettia.”

Käy ilmi, että Alma Media ei ole mitenkään puuttunut konserniin kuuluvan Pohjolan Sanomien päätoimittajan puolison toimintaan keskustapuolueessa. Miksi olisi pitänytkään, kollegat kyselevät. Lapin Kansan työntekijät vaativat Korhosta päätoimittajakseen.

Taas Journalistiliiton tiloihin. Siirrymme juttuun, jonka otsikko on ”Näin liitto käyttää rahasi”.

”Tällaista asiaa ei oikeastaan saisi käsitellä. Se on epähienoa, koska se kyseenalaistaa toiminnan mielekkyyttä – se on ehkä sitä haastajuutta mistä sanoit – ihan vaan kertomalla, että näihin menevät liiton rahat.”

Korhonen ottaa esille aukeaman jutun, jossa on eritelty Journalistiliiton vuoden tulot vuodelta 2006.

”Korviini kantautuneiden äänien mukaan tämä on ikävää, epälojaalia ja epäyhteisöllistä. Ja itse uskon, että yhteisöllisyys ei voi pysyä kasassa, jos meillä on tabuja, joista olemme sopineet, että emme keskustele niistä.”

”Yhdistykset ovat yksi tabu tässä liitossa. Niille kerääntyy rahaa ja joillakin niistä on hyvin suuria sijoitusomaisuuksia, jotka sitten ovat tuottaneet lisää.”

Myös tästä Korhonen sai pyyhkeitä.

”Tämä oli myös epähienoa puuttumista yhdistysten yksityisasioihin, esitellä sijoitussalkkuja ja omaisuuksien tuottoja. Voi kysyä, onko ay-liikkeiden keskeinen tehtävä sijoitussalkkujen ylläpitäminen. Tai omaisuudenhoitoyhtiönä toimiminen. Ehkä on, ehkä ei ole – siitä ainakin voisi keskustella. Ihan normaalikielellä.”

Journalisti-lehti ja Journalistiliitto toimivat samassa kerroksessa näköetäisyydellä toisistaan. Konttorissa on paljon läpinäkyviä ikkunoita. Tämä ei ole kuitenkaan merkki avoimuudesta ja keskustelusta.

”Keskustelua ei ole käyty. Nämä rakenteet ovat hirmuisen kivettyneitä. Ne ovat institutionaalistuneita ja rituaalistuneita ja näistä syistä niissä ei pystytä käymään sellaista keskustelua joka johtaisi johonkin. Se on tunteissa vellomista.”

Kaikki toimittajat eivät pidä liittoaan kovinkaan tehokkaana. Toisaalta harva yrittää vaikuttaa Journalistiliiton asioihin.

”Jos esimerkiksi sinä päättäisit nyt, että sinua alkaa kiinnostaa tämä yhteisten rahojen käyttö ja haluat tulla mukaan liiton toimintaan, se edellyttää osallistumista tähän mutkikkaaseen ja monipolviseen hallintomalliin. Se edellyttää osallistumista hyvin moniin kokouksiin yhdistystasolla. Suurta tunkua ei tosin ole. Pääset varmasti helpostikin yhdistyksesi hallitukseen ja hallituksessa pääset vähitellen valitsemaan näitä edustajia valtuustoon ja liittohallitukseen.”

Suora jäsenvaali koetaan Journalistiliitossa suureksi mahdottomuudeksi, Korhonen sanoo. Demokratian puute tekee rakenteista raskaita ja tappaa useimpien jäsenten osallistumismotivaation.

”Ne kolme prosenttia jäsenistä, jotka toimivat aktiivisesti liiton elimissä, ovat ilmeisesti aika tyytyväisiä toimintaan. Liitossa toimiminen on eräänlainen yhteisöllisyyden muoto: samat ihmiset tuntevat toisensa ja on kiva olla yhdessä. Tehdä sillä tavalla kuin ennenkin on tehty. He ovat ihmisiä jotka käyttävät valtaa.”

Ovatko Journalistiliiton jäsenet liian tyytyväisiä?

”Ilmeisesti niin on, koska te ette jaksa edes kertoa, mitä mieltä te olette. Journalistiliiton jäsenet katsovat, että liiton asiat kuuluvat järjestöaktiivien hoidettavaksi eivätkä he niihin puutu. Esimerkiksi tuohon kaavioon liiton rahankäytöstä ei tullut yhtään mielipidekirjoitusta. Kuulin kyllä siitä kommentteja, että hyvänen aika, näinkö asiat ovat. Silti kirjoittamisen ja viestinnän ammattilaiset eivät vaivautuneet kirjoittamaan siitä, mihin meidän liittomme rahat kulutetaan.”

Onko ihmisillä tällainen olo ylipäätään edustuksellisesta demokratiasta? Kun ei joudu enää taistelemaan eduistaan vaan on ulkoistanut vastuun?

”Tämä ay-liike on demokratiavajeen ääripäässä, tämä on vielä paljon vähemmän keskusteltua asiaa kuin esimerkiksi kirkon, valtion ja kuntien sisällä. Niissä on turvana se, että julkisuus on paljon suurempaa. Pelkästään julkisuuden olemassa olo, tieto että kuka tahansa voi saada käsiinsä asiakirjat, aiheuttaa niiden käyttöön tietyn vastuun. Ei voi tapahtua mitään kauhean ihmeellisiä.”

Mutta mehän olemme julkisuus.

”Julkisuus olemme me. Siinä on jonkinlainen perversio. Journalisti-lehdessä olen ajatellut tähän asti, että ei saa olla minkäänlaisia tabuja ja salaisuuksien määrän pitäisi olla minimi. Vain henkilökohtaiset asiat ovat salaisia. Rahankäyttö ja palkat eivät saisi olla salaisia. Minun mielestäni Journalistiliiton toimiston sisällä pitäisi olla oikeus tietää, mitä kullekin maksetaan mistäkin. Mutta myös jäsenillä pitäisi olla oikeus tietää, minkä verran maksetaan vaikka päätoimittajalle.”

No kuinka paljon maksetaan?

”Reilu viisi tuhatta euroa ja erilaisia luontoisetuja siihen päälle. Ja minun mielestäni tämän julkisuuden pitäisi koskettaa kaikkia.”

Mitä Journalistiliitossa pitäisi tapahtua?

”Pitäisi tapahtua sen tyyppinen tuuletus, että kaikkia asioita pitää voida käsitellä. Voidaan käsitellä tabuja kuten järjestörakennetta, yhdistysten roolia, rahan käyttöä, päätöksenteon mekanismeja. Nythän on meneillään nämä tes-neuvottelut. Ja milloinkas tämä lehti ilmestyy?”

Ensi viikon lopulla.

”Minä en missään tapauksessa haluaisi millään tavalla vaikeuttaa tes-neuvotteluja. Täällähän erilaisten ajatusten esittäminen tulkitaan tes-neuvottelujen vaikeuttamiseksi.”

Aivan.

”Eli jos voit ystävällisesti ottaa huomioon tämän. Journalistiliitossa koettiin ongelmaksi kevään korvalla se, että Journalisti-lehdessä kerroimme, että lehtitoimittajat tavoittelevat viidennestä lisää palkkaan. Kyselyissä oli tullut tällaisia tuloksia. Liitossa koettiin kovin ongelmalliseksi se, että tällaista lehti on mennyt kertomaan. Nythän se palkankorotustavoite on julkistettu ja se on 13,4 prosentin luokkaa. Miksi ei saa keskustella siitä, kuinka paljon pyydetään?”

Mikä intressi liitolla on olla taistelematta?

”Mukavoituminen on se ongelma, joka koskee laajemminkin ay-liikettä. Ay-liikkeen omat rakenteet ovat mukana oleville aika mukavia. Mukavoituminen uhkaa jokaista ihmistä. Se koskee esimerkiksi myös sinua. Kuvitellaan, että [kustannuspäällikkö] Tuomas Rantanen esimerkiksi keksii joskus sellaisen ikiliikkujan, joka tahkoaa Voimalle niin hirveästi rahaa, että kenenkään ei tarvitse tehdä mitään sen hankkimiseksi. Sen jälkeen ei välttämättä hirveästi kiinnosta lukijoiden palveleminen tai ilmoittajien tyydyttävä hoitaminen siten että he vastaisuudessakin haluaisivat ilmoittaa Voimassa. Rahaa tulee sieltä rännistä joka tapauksessa, kuten Journalistiliitossa.”

No minä saan parasta journalistin palkkaa Voimassa. Se on 2500 euroa. Normaali muu journalistinen palkka on 2300 euroa. Suurin osa toimittajista toisaalta toimii sellaisissa lehdissä, joissa tuotto per työntekijä on varsin mainio. Miten pelata kahteen suuntaan niin, että pieniä toimijoita ei pelata pois markkinoilta liian korkeiden yleissitovien palkkojen vuoksi?

”Minä osaan eläytyä tähän tilanteeseen täydellisesti, koska toimin 11 vuotta Verkkotiessä, jossa työ oli toimimista kädestä suuhun. Sillä firmalla oli välillä hyviä vuosia, välillä huonoja. Huonoina vuosina halusimme pitää kiinni hyvistä työntekijöistä ja jätimme itsellemme palkkoja maksamatta. Tämä toki kiristi henkilökohtaista taloutta erittäin paljon. Muutenkin meidän palkat oli Voiman tasoa.”

Verkkotiellä oli omat idealistiset päämääränsä. Ajattelimme, että journalismia pitää pystyä tekemään muunkinlaisissa yksiköissä kuin Helsingin Sanomissa, josta me silloin lähdimme. Että olisiko sellainen journalistinen vapaus ja hengitystila suurempi ulkopuolella? Siinä ajassa oli hirmuisen paljon hyvää, mutta taloudelliset riskit olivat koko ajan edessä. Hintana oli henkilökohtainen velkaantuminen. Meidän piti maksaa omalla rahallamme firman ottamat riskit ja niiden valitettava realisoituminen. Niitä velkoja maksamme pois edelleen.”

”Tässä mielessä koen Voiman läheiseksi malliksi. Journalismille on muita syitä kuin tehdä rahaa omistajille. Teidän kaltaisenne pienet toimijat kokevat Journalistiliiton jopa uhkakseen silloin kun maksetaan avustajapalkkiota alle liiton suosituksen. Kuitenkaan kyse ei ole siitä, että ihmiset ovat riistettävinä, vaan kaikki ovat täysjärkisiä, he haluavat olla mukana tällaisessa projektissa. Silloin työnantaja-työntekijä asetelma on jotakin ihan muuta.”

”Yleissitovuus on kääntynyt vastakohdakseen, jos sen seurauksena on se, että pitää olla hissukseen että Journalistiliitto ei kuulisi meistä. Kankea ajatuskuvio on se, että markkinat pyyhkäisköön sellaisen toimijan kokonaan pelikentältä, jos se ei pysty maksamaan tes-palkkoja. Kukapa siinä voittaisi?”

Miksi ei ole vasemmistolaista päiväjournalismia?

Seuraa hetken hiljaisuus.

”Sitä minä ankarasti ihmettelen. Johtuuko se jotenkin siitä, että ovatko vasemmistolaisesti itse ajattelevat ihmiset sumean piilottelun ja itsesensuurin kourissa. Ajatellaan, että ei tässä ainakaan vasemmistolaiseksi itseään kehtaa kutsua, minä olen pikemminkin tällainen yleisradikaali ajattelija. He eivät jotenkin tohdi tuoda riittävän kirkkaasti ja voimallisesti sitä asiaansa esiin. Minä kauheasti toivoisin, että he näin rupeasivat tekemään.”

”Minulle läheisessä kulttuurissa Ranskassa on normaalia sanoa Bon jour, je suis se ja se, je suis socialiste, se on normaali aloitustapa. Täällä vallitsee jonkinlainen itsehäpeä ja itsepiilottelu. Pitäisi osata olla vasemmistolainen pää pystyssä, selkä suorassa ja tyytyväisyyttä säteillen. Ja tämä pitäisi osata tehdä myös mediassa. Ja sellaiseen journalismiin voisi vaikka laittaa varoituksen, että tämä journalismi on vasemmistolaista.”

Lokakuun ensimmäisen päivän iltana, kun tätä Voimaa jo taitetaan, julkisuudessa vaaditaan Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen eroa. Telanne täsmentää, että Korhosen kohdalla ongelma ei ollutkaan puolison ehdokkuus, vaan se, että Korhonen ei kysyttäessä kertonut siitä.

Journalisti-lehden kriisin aikana Korhoselle riitti sekä intohimoisia puolustajia että vastustajia. Nyt kannattajien kuoro on äänekkäämpi ja siihen liittyy myös Journalistiliiton johtoa. Telanne vaikuttaa haastatteluissa epävarmalta, eikä hänelle löydy julkisia puolustajia.

Johanna Korhonen vastaa puhelimeen haastatteluiden välissä. On kiire Nelosen studiolle.

”Telanteen selitykset ovat sumutusta”, Korhonen sanoo. Irtisanomisen syynä oli hänen mukaansa perhemalli, ei mikään muu.

Ei sillä, että Telanteen julkisuuteen esittämät syyt kelpaisivat nekään irtisanomisperusteeksi. Ajatus siitä, että puolison poliittinen sitoutuminen tahraisi päätoimittajan, kertoo Korhosen mielestä ihmisarvon vastaisista rakenteista Alma Mediassa.

”Jos lähdetään siitä, että puolisoiden aikaisemmista poliittisista tekemisistä ja yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta vaaditaan tilille, luodaan toimintaympäristö, jossa journalismi on mahdotonta.”

Palataan vielä edelliseen viikkoon. Haastattelutuokio Hietalahden torin laidalla, Journalistiliiton lasiseinäisessä toimistossa, on päättymässä. Arvailen, että Korhonen ei halua puhua perheestään, mutta yritän.

Miten perhe lähtee mukaan?

”Perhe lähtee mukaan ihan normaalisti. Me muutamme Rovaniemelle. ”

Miten liberaali Lappi on?

”En kommentoi perhettä julkisuudessa lainkaan. Perhe on ja perhe tulee mukaan.”

Korhonen miettii hetken.

”En pelkää mitään sinänsä. Luotan ihmisiin. Ei meidän perheellä ole vaikeuksia täällä, miksi meidän perheellä olisi vaikeuksia siellä? Siellä on ihmisiä niinkuin täälläkin.”

Hietalahti-osuudet: Kimmo Jylhämö & irtisanomisosuudet: Hanna Nikkanen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu