Smørrebrødin aika

In Finland we have this thing called ”Uusi päivä”.

Heristän korviani Ylen radiouutisten aikana.

Päivän kriisejä keventävässä kulttuuriaiheessa kirjeenvaihtaja Jyrki Hara raportoi Tanskan yleisradiosta DR:stä. Tämä on enne, ajattelen.

Hara on juttukeikalla paikassa, jossa tehdään Pohjoismaiden parasta tv-draamaa. Rikos, Silta, Vallan linnake – kansainväliset jättimenestykset ovat viime vuosina seuranneet toisiaan.

Kertokaa salainen reseptinne! Mitä te teette oikein?

”Sarjojen vetovoima syntyy huolellisesta kehitystyöstä ja sarjojen yhteiskunnallisesta otteesta. Annamme tilaa pääkirjoittajalle, jolla on näkemys tarinasta.”
Kuvittelen mielessäni haastattelun jälkeisen kahvilakeskustelun, jossa DR:n fiktiojohtaja Nadia Kløvedal Reich kysyy Suomen Ylen kuulumisia, ja Hara miettii, että miten tämän nyt sanoisi: ”You know we have this thing called Uusi päivä.”

Puolipäivittäinen saippuasarja Uusi päivä on Yle Draaman viime vuosien suurin yksittäinen satsaus. Sen tekeminen maksaa noin 5 miljoonaa euroa vuodessa.

On sanomattakin selvää, ettei Uusi päivä ole vain yksi draamatuotanto muiden joukossa. Se on järkälemäinen arvovalinta. Se on hurja statement määrän puolesta laatua vastaan, pinnan puolesta syvyyttä vastaan, liukuhihnan puolesta käsityötä vastaan.

Satsauksena Uusi päivä on paitsi taloudellinen myös ammatillinen – se antaa osviittaa siitä, millaista työskentelykulttuuria kohti työryhmää harjaannutetaan. Kotikadulta ei hypätä vallan linnakkeisiin parin askelen vauhdilla. Tuskin edes parinkymmenen.

Suomalaiset alan ammattilaiset ovat jo pitkään olleet huolissaan käsikirjoittamisen arvostuksesta.

Suomen elokuvasäätiön myöntämä käsikirjoitustuki on keskimäärin 5 000 euroa. Siitä on helppo laskea, kuinka monta viikkoa tuolla summalla on ajateltu pitkän elokuvan käsikirjoittajan työskentelevän.

Eräs varsin menestynyt elokuvantekijä sanoo suoraan, että tämä nimenomainen summa pitäisi välittömästi kymmenkertaistaa tai vaihtaa päittäin 30 000–60 000 euron suuruisen valmistelutuen kanssa, joka tällä hetkellä ”menee keskeneräisen käsikirjoituksen tehottomaan myymiseen maailmalla ja dokaamiseen”.

Toinen pitkän linjan viihdevaikuttaja muistelee, että Tanskassa tehtiin 90-luvulla voimakas linjaveto, jonka seurauksena käsikirjoittajien palkat tuplattiin kertaheitolla. Tanskassa käsikirjoittajat vastaavat suurista linjauksista koko tuotannon ajan toisin kuin Suomessa, jossa on perinteisesti korostettu ohjaajan sananvaltaa.

Legon ja smørrebrødin maassa on myös omaksuttu syvällisellä tasolla laadun ja määrän yksinkertainen matematiikka. DR:n draamabudjetti on samaa kokoluokkaa Ylen vastaavan kanssa, mutta Tanskassa tuotetaan vain kaksi sarjaa vuodessa. Strategiaa on pakko ylistää. Silta on tähän mennessä myyty 130 maahan.

Perässähiihtämisellä on Suomessa tunnetusti pitkät perinteet.

Perässä tullaan Nordic Crimen nousuun mukaan, Yleltä lupaillaan nyt, kymmenen vuotta Nordic Crimen nousun jälkeen.

Hyvä on. Minä odotan innostuneesti uusia avauksia, mitä ne ikinä ovatkaan. Katsojana tyydyn lopulta vähään. Tahdon nähdä sarjan, joka sulkee pois kanavan vaihtamisen mahdollisuuden.

Olavi Uusivirta

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu