splash_image.jpg

Slummiwood

Mumbailainen Baburao Ladsaheb opettaa slummin nuoria tanssimaan ja näyttelemään.

Pienessä vaaleanpunaisessa huoneessa on kuuma. Neliöitä on pienen suomalaisen yksiön verran. Ikkunoita ei ole. Katossa pyörii yksinäinen tuuletin, hellalla kiehuu teepannu. Yli kaksikymmentä ihmistä, 5-vuotiaasta pikkupojasta keski-ikäiseen naiseen tanssii musiikin tahtiin.

Olemme Intian Mumbaissa, keskellä yhtä Aasian suurinta slummia Dharavia. Tämä on sunnuntaisin pyörivä Five Star Acting Dancing Fighting Classes -koulu, joka sijaitsee perustajansa Baburao Ladsahebin kotona.

Tanssi-, näyttely- ja taistelutaitoja Bollywood-tyyliin opettava koulu on toiminut Dharavissa noin kolmekymmentä vuotta. Sen oppilaat ovat esiintyneet yli viidessäkymmenessä intialaiselokuvassa, myös Oscar-palkintoja kahmineessa Slummien miljonäärissä.

Intian finanssikeskus Mumbain asukkaista lähes 70 prosenttia asuu slummeissa ilman kunnollisia saniteettitiloja ja tuloja.

Myös Baburao Ladsaheb syntyi 50 vuotta sitten Dharavin slummissa kauppiaiden ja käsityöläisten vaishya-kastiin. Maalarina, lavastesuunnittelijana, valokuvaajana, ohjaajana, näyttelijänä ja tanssijana työskennelleen Ladsahebin isä oli Britannian siirtomaahallintoa vastustanut vapaustaistelija, joka menehtyi Intian itsenäistymisen jälkeen alkoholismiin.

Isä kuoli pettyneenä valtioon, jota varten hän uhrasi kaikkensa. Itsenäistyneen Intian hallinto jätti toteuttamatta monet lupaukset vapaustaistelijoiden eläkkeistä ja ilmaisesta terveydenhuollosta. Ladsahebin äiti masentui vakavasti ja kuoli ennenaikaisesti suruihinsa.

Veli kantoi taloudellista vastuuta perheestä. Tämä mahdollisti Baburaon koulunkäynnin. Kun hän osallistui kymmenennellä luokalla koulun päättäjäisjuhliin, hän oli ainoa, joka ei osannut tanssia.

”Tyttö, johon olin ihastunut, sai taivuteltua minut tanssilavalle. Lopulta hän häpesi esiintymistäni niin paljon, että päädyin vannomaan hänelle valan: opiskelen hyväksi tanssijaksi ja esiinnyn hänen häissään, kun hän joku päivä menee naimisiin”, Ladsaheb kertoo hymyillen.

Ladsaheb ei pettänyt lupaustaan: hän esiintyi vuosia myöhemmin ihastuksensa häissä ammattitanssijana. Päätös ryhtyä ammattitanssijaksi oli sietämätön häpeä Ladsahebin veljelle, joka odotti Ladsahebista perheen ammatillisten perinteiden jatkajaa. Veljen silmissä Ladsaheb petti kastinsa.

Elokuva-alasta Ladsaheb innostui lopullisesti, kun hän päätyi sattumalta tuuraamaan lavastemaalaria kuvauspaikalle. Hän suoriutui tehtävästään hyvin ja sai keikkatöitä kuvauspaikoilta lavasteiden suunnittelijana ja toteuttajana.

Ladsaheb tutustui henkilökohtaisesti ohjaajiin ja tuottajiin. Elokuva-ala alkoi tuntua läheiseltä ja näytteleminen kiinnostaa.

”Opiskeluiden jälkeen päätin perustaa oman tanssi- ja näyttelijäkoulun. Oma opettajani sanoi, että oppisin myös itse lisää, kun jaan oppimani tiedon muiden kanssa. Olin silloin 24- tai 25-vuotias.”

Ladsahebin mukaan hän luopui lupaavasti alkaneesta näyttelijän- ja tanssijanurastaan koulun perustamisen vuoksi, koska isojen elokuvaroolien tekeminen olisi usein vaatinut pitkää poissaoloa Dharavista.

Olosuhteet Ladsahebin luona ovat vaatimattomat verrattuna useisiin Bollywood-kouluihin, joissa muutaman kuukauden kurssi voi maksaa dharavilaisen perheen kahden vuoden tulojen verran. Ylemmän keskiluokan kouluissa opetus on englanninkielistä. Suurin osa Bollywood-elokuvista näytellään kuitenkin hindiksi.

Kielivalinta on Ladsahebin mukaan sosiaalisen erottautumisen väline, koska englantia osaa sujuvasti lähinnä koulutettu väestönosa.

Ladsahebin koulussa kurssien hinnat ovat neuvoteltavissa perheiden maksukyvyn mukaan. Tytöt opiskelevat ilmaiseksi.

Monet intialaiset perheet eivät anna tyttäriensä opiskella teini-iän jälkeen, ja tyttöjen opiskeluun panostamista pidetään turhana. Heidät naitetaan usein jo nuorella iällä mahdollisimman varakkaalle miehelle, millä perheet pyrkivät turvaamaan taloudellisen asemansa. Ilmaismahdollisuudella Ladsaheb yrittää motivoida perheitä edes harkitsemaan tyttöjen koulutusta. Hän kertoo käyttävänsä kaikki tulot koulun ylläpitokuluihin.

Esittelyvideoita ja portfoliokuvauksia oppilaistaan Ladsahebi tekee ilmaiseksi. Elokuvanäyttelijäksi pyrkivältä vaaditaan valokuvaportfolio, videoituja koe-esiintymisiä, sertifikaatteja näyttelykursseista ja ammattiliiton kortti, joiden hankkiminen on suuri taloudellinen uhraus.

Pienessä vaaleanpunaisessa huoneessa lämpötila nousee. Musiikki soi kovaa.

Tanssijoiden kädet nousevat kohti kattoa, välillä ne viedään kasvojen eteen ikään kuin elefantin kärsäksi. Liike kuvastaa norsun muodon ottanutta Ganeshaa, vaurauden ja onnen jumalaa, joka on yksi hindu-uskonnon palvotuimmista.

Muutama poika seuraa harjoituksia sivusta. Yksi heistä on leveästi hymyilevä, 16-vuotias Jay Anil Hunmuke. Hän on asunut koko elämänsä Dharavissa ja opiskellut viisi vuotta Ladsahebin koulussa.

Yksi Hunmuken unelmista toteutui pian tanssikoulussa aloittamisen jälkeen, kun hän sai sivuroolin moninkertaisesti Oscar-palkitussa elokuvassa.

”Tuottajat tulivat kouluun kysymään oppilaita esiintymään Slummien miljonääri -elokuvaan. Koe-esiintymisen perusteella minut valittiin. Palkaksi sain 5 000 rupiaa (noin 70 euroa), jotka annoin perheelleni, mutta osalla ostin myös vaatteita itselleni.”

Hunmuke toivoo joku päivä olevansa yksi niistä harvoista, jotka työllistyvät elokuva-alalle pysyvästi.

”Vanhempani sanoivat, että kukaan meidän suvusta ei ole ollut ikinä kuuluisa. Heillä on odotuksia minun suhteeni.”

Myös Baburao Ladhaseb on ylpeä juuristaan ja pitää käsittämättömänä ihmisten vahvoja ennakkoluuloja slummeista.

”Slummeissa jokaisesta kodista ja jokaiselta kadulta löytyy nyrkkipajoja ja tehtaita, joissa perheet ahkeroivat. Et löydä mistään niin ahkeraa väkeä kuin Dharavista. Elokuvissa näytetään vain slummien likaiset puolet.”

__________

Robin Hood katosi kuvista

Bollywoodin globalisoitumista tutkineen journalistiikan professori Shakuntala Raon mukaan elokuvien roolimallit ovat muuttuneet Bollywoodin kansainvälistyessä ja kaupallistuessa. Työväenluokka, vihaiset nuoret kapinalliset ja Robin Hood -hahmot ovat kadonneet tyystin, vaikka ne olivat vielä 1970- ja 80-luvulla valtavirtaa.

Slummien ja kylien Intia on pyyhitty pois elokuvan valtavirrasta. Raon mukaan enää ei tunnu olevan mahdollista tuottaa elokuvaa, joka menestyisi sekä kaupungeissa että maaseudulla. Yhteisiä samaistumisen kohteita ei ole.

Sosiaalisia ongelmia todenmukaisesti käsittelevät elokuvat loistavat Bollywoodissa poissaolollaan. Slummit leimataan rikollisuuden ja sosiaalisten ongelmien tyyssijaksi.

”Elokuvissa slummit näytetään rikollisten ja huligaanien pesäkkeinä, joissa ihmiset ovat laiskoja eivätkä tee töitä. Elokuvat leimaavat köyhät ihmiset ja vaikuttavat katsojien mielipiteisiin”, Baburao Ladhaseb sanoo.

__________

Köyhillä ei ole varaa elokuviin

1990-luvun alussa Intia siirtyi uusliberalismin aikaan ja kuluttamisesta tuli nopean kehityksen moottori. Maan ensimmäisen pääministerin Nehrun luoma sosialismiin nojaava sekatalousmalli väistyi lopullisesti.

Myös aikaisemmin vahvasti valtion ohjauksessa ollut elokuvateollisuus vapautui 2000-luvulle tultaessa. Elokuvateollisuus nähtiin valtion silmissä ensimmäistä kertaa potentiaalisena talouskasvun välineenä. Se ei enää ollut ainoastaan kulttuuripoliittinen työkalu kansallisen identiteetin, sivistyksen ja arvojen ylläpitämiselle.

Pankki- ja yrityssektori alkoivat sijoittaa elokuvien tuottamiseen ja perustivat tuotantoyhtiöitä, joista moni listautui pörssiin. Samalla valtio kevensi viihdetuotannon korkeaa verotusta ja tarjosi multiplex-elokuvateattereiden rakennuttamiseen huomattavia verohelpotuksia.

2000-luvulla intialainen elokuvateollisuus tuli ensimmäistä kertaa osaksi kansainvälistä kauppaa. Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus herätettiin sääntelyä vähentämällä. Nykyään ulkomaista pääomaa liikkuu Bollywood-teollisuudessa elokuvien rahoituksesta markkinointiin.

Intian valtion edustajat lobbaavat yhteistyössä elokuvayritysten kanssa Bollywood-elokuvia kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

Multiplex-teattereiden nopean yleistymisen johdosta lippuhinnat ovat nousseet alemman keskiluokan ulottumattomiin.

”Köyhillä ei ole enää varaa käydä elokuvissa, joten elokuvantekijät näyttävät elokuvissa niiden ihmisten kulttuuria, joilla on rahaa”, Ladsaheb kertoo.

Bollywood-pätkien nykytähdet ovat ulkomailla shoppailevia kuluttamisen sankareita, joille kalliit autot ja merkkivaatteet ovat itsestäänselvyyksiä.

He ovat kosmopoliitteja, usein englantia puhuvia moderneja intialaisia, joiden uskotaan vetoavan intialaisen yleisön lisäksi myös Aasian, Britannian ja Yhdysvaltojen elokuvamarkkinoilla.

Elokuvien elämäntapa on täysin vieras suurimmalle osalle intialaisia.

Niklas Mäkinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu