Skrububacka

Arvostelussa Jukka Kuoppamäen Tunnustus – Kauneimmat balladit 1971–78.

Turha pyytää Jukka Kuoppamäkeä kröhäisemään tai väittää Katri-Helenan ääntä kireäksi ja kapeaksi. Sinivalkoisia ääniä. Kyllä kansa tietää!

Sirpa ja Jukka Kuoppamäki budjas joskus Månsas Cityssä eli Maunulassa kuten minäkin. Niillä on valtavasti lapsia. Sirpa oli Levyraadissa. Levyraadista tunsin myös Jahnun ja Eeva Kasteen, mutta se on taas toinen tarina.

Skrubu on tehnyt suuren työn suomalaisen iskelmämusiikin hyväksi. Hän on säveltänyt jo nyt ikivihreiksi tulleita stygejä paitsi itselleen myös muille artisteille.

Ne kertovat Suomesta, miehen ja naisen välisestä rakkaudesta ja ihmisen ikuisesta kaipauksesta. Kiskot ovat vieneet etelään ja milloin minnekin, mutta junan kyydissä on aina ollut ihminen.

Tässä albumissa keskitytään Kuoppamäen itsensä esittämiin kauneimpiin balladeihin 70-luvulta. Sopii mainiosti minulle ja varmasti muillekin.

Sininen ja valkoinen, Pieni mies ja muut saavat kyyneleen pyrkimään väkisin raavaimmankin suomalaisen miehen silmäkulmaan.

Jukka Kuoppamäki: Tunnustus – 
Kauneimmat 
balladit 1971–78. Unja Records 2013. Viisi tähteä.

Pertti Laesmaa

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu