Siitä puhe mistä puute

Innovaatiohöpötys vähentää kekseliäisyyttä, luovuutta ja riskinottoa.

Niitäkin on, jotka vastustavat innovaatiohuumaa. Se vaatii kuitenkin mielikuvitusta ja rohkeutta uskoa itseensä. Rohkaisevia näkemyksiä aikamme pakkomielteistä tarjoavat Britanniassa työskentelevä, Chicagon slummeissa varttunut sosiologi Richard Sennett ja kanadalainen filosofi John Ralston Saul.

Innovaatio tarkoittaa nykyään kaikkea ja ei-mitään, kuten globalisaatio. Innovaatio merkitsee uudistamista, luovuutta ja keksimistä. Siitä on tullut pakollista.

Innovaatiohuuma levisi kuin kulovalkea 1990-luvulla. Rutiininomaisista teknologisista parannuksista huolimatta Britanniassa tehdään edelleen huimia työpäiviä. Pari viikkoa sitten selvisi, että kuuden viime kuukauden aikana lounastauko on lyhentynyt 26 minuutista 19 minuuttiin ja 42 sekuntiin.

Varsinkin Tony Blair saarnaa muutosta ja kehottaa uudistumaan entistä ripeämmin.

Ministeriöt ovat varsin näkyvä osoitus muutoshalukkuuden seurauksista. Tahaton huumori kukoisti viime vuonna, kun teollisuudesta ja kaupasta vastaava ministeriö, Department of Trade and Industry, vaihtoi nimensä yhdeksi päiväksi. Nimenmuutos oli kallis ja hankala, ja se murensi ministeriön uskottavuutta. Uuden nimen, Department for Productivity, Energy and Industry, oli tarkoitus luoda parempi imago. Sen lyhenne, dpei innosti jotkut kutsumaan sitä nimellä dippy. Sanan voisi kääntää suunnilleen ’reikäpääksi’. Productivity, Energy and Industry Secretary kääntyi mieleenpainuvaan lyhenteeseen penis.

Tietoyhteiskunnassa merkityksellä on keskeinen asema. Kuitenkin teoksessaan The Culture of the New Capitalism Sennett väittää, että tietoyhteiskunnan enemmistö kärsii elämän merkityksettömyydestä, kun vallitsevan talousopin korkeimmat arvot, uudistaminen ja joustavuus, jyräävät muut inhimilliset hyveet. Ihmissuhteista on tullut pinnallisia ja työn merkitys on hukkunut arviointien suohon.

Kirjan muutamasta painovirheestä ja puuttuvasta viitteestä tosin huomaa, että sekin on julkaistu tietoyhteiskunnan normaaliolosuhteissa, siis kiireessä.

Kirjan pääviesti liittyy vapauden harhaan. Elämme verkostojen ja vaihtuvien projektien virrassa, pysyvyyttä tai vakautta ei enää edes arvosteta. Richard Sennett varoittaa luulemasta joustavuutta vapaudeksi. Olemme vapaita soveltumaan vain joustavuuteen ja pakko-uudistumiseen.

Jopa talouden kannalta luovuuteen pakottaminen on vaarallista. Taloudelliset vaatimukset nimittäin tekevät innovaation vaatiman riskinoton miltei mahdottomaksi.

John Ralston Saul haikailee kirjassaan The Collapse of Globalism oikeiden kapitalistien perään. Nyt suuryhtiöitä hallinnoivat riskejä pelkäävät teknokraatit. Oikeat kapitalistit investoisivat rohkeammin ja sitoutuisivat pidemmällä aikavälillä.

Kirjat pohtivat pikatahdin otetta osana systemaattista turhuudentuottamista. Kulutusyhteiskunnassa arvostetaan sitä, että vanhentunut tavara heitetään pois. Innovaatiohuumassa roskakoriin joutavat taidot ja ihmisetkin.

Mallikansalainen tekee velvollisuutensa olemalla itseohjautuva, tehokas, joustava ja luova sekä tietenkin ahkera kuluttaja. Hän pärjää parhaiten, jos hän on myös opportunisti ja osaa markkinoida itseään. Tämä Sennettin kuvaus ei paljoa poikkea tietoyhteiskuntagurun Richard Floridan näkemyksestä. Ihanteena on nuori, ennakkoluuloton ja dynaaminen porukka, joka sitoutuu tiimiin, mutta tajuaa muuntua tai matkustaa pois viimeistään siinä vaiheessa, kun saavutettu taito tai tulos uhkaa joutuu roskakoriin.

Yllättävää kyllä vaikutukset näkyvät myös yliopistomaailmassa, jossa aiemmin on arvostettu hidasta mutta perusteellista työtä. Tosin ostamisen ja myymisen erityistarpeisiin kehittyneet käytännöt ja ajattelumallit ovat nyt kaiken yhteisen elämän ohjenuorina. Globalisaatiohuuman huipulla niiden kuviteltiin soveltuvan kaikkeen.

Tämä virhe on lannistanut Britanniassa ainakin julkisen sektorin. Epäonnistumisen pelko on Sennettin mukaan sisäänrakennettu osa muutosta palvovaa kulttuuria, joka on riippuvainen jatkuvasta arvioinnista. Tosin arviointi on osoittanut, että uudistusten ja niin sanottujen innovaatioiden menestyminen julkisilla aloilla on myös vaihdellut. Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Arviointihan pyrkii erottelemaan jyvät akanoista.

Vain huiput palkitaan. Muut lannistuvat väistämättä. Eivät he ehdi edes innovoida, sillä heidän on pyöritettävä maailmaa aina vain tiukemmalla aikataululla.

Kirjoittaja asuu Lontoossa ja on entinen yliopisto-opettaja, joka häilyy ylityöllisyyden ja turhuuden vastakohtien välissä.

John Ralston Saul: The Collapse of Globalism and the Rebirth of Nationalism. 224 s. Summer 2005.

Richard Sennet: The Culture of the New Capitalism. 224 s. Yale University Press 2006.

Eeva Berglund

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu