splash_image.jpg

Seksivau: nainen lukee kirjaa & saa orkun

Taideprojekti Hysterical Literature on riemastuttavaa, tislattua seksiä.

Nainen istuu pöydän äärellä, esittelee itsensä ja kirjan. Katsoo kameraan, ja alkaa lukea rauhallisella äänellä. Solélla on iso tukka nutturalla pään päällä, korvissa näyttävät korut. Video on mustavalkoinen.

Kirja on Toni Morrissonin Beloved, suomeksi Minun kansani, minun rakkaani. Se on yhdysvaltalaisen ja afroamerikkalaisen kirjallisuuden klassikko ja mystisen realistinen tarina siitä, millaisia jälkiä orjuus jättää vapaiden ihmisten identiteettiin ja seksuaalisuuteen.

Solén lukemassa unenomaisessa pätkässä lapsena kuollut Beloved palaa kummituksena vaatimaan omaansa takaisin.

Jotain kummallista lukutilanteessa on: Solén outo hymynkare, kasvolihasten nykähdys, piiloteltu huokaus. Solén on yhä vaikeampi keskittyä tekstiin, sillä pöydän alla selkeästi tapahtuu jotain. Solé painaa vastaan, käsi kolahtaa pöytään. Huokaus keskeyttää hetkeksi lukemisen kerran, ja vielä toisen kerran. Sitten kuuden minuutin kohdalla se tulee – aito, räjähtävä orgasmi.

Solé hengittää hetken, katsoo alas, sitten kameraan. Toistaa nimensä ja lukemansa kirjan nimen. Painaa päänsä pöytään ja räjähtää nauramaan.

”Oh my fucking God, that was the best thing of my life.”

Valokuvaaja, elokuvaohjaaja ja kirjailija Clayton Cubittin taideprojekti Hysterical Literature käsittää tähän mennessä seitsemän videota, jotka kaikki ovat nähtävissä Youtubessa. Niissä Solén kaltaiset, siististi pukeutuneet, kauniit kolmekymppiset naiset lukevat kirjoja ja saavat orgasmeja.

Orgasmeista huolimatta Hysterical Literature on ensisijaisesti muuta kuin erotiikkaa, ja pornosta videot ovat todella kaukana. Niissä riemastuttaa peittelemättömän ja vapautuneen nautinnon näkeminen, kuin seuraisi ihmisten kiljumista vuoristoradassa. Voisikohan näitä käyttää koulujen seksivalistuksessa? Tai englannintunneilla?

Projekti leikittelee sillä, että naisen on teknisesti mahdollista saada orgasmi pelkästään ajattelemalla. Miksei siis täydellinen proosa toimisi yhtä hyvin?

Teokset ovat brittiläistä ja yhdysvaltalaista kaunokirjallisuutta, kuten 1800-luvun jenkkirunoilija Walt Whitmanin avoimen seksuaalisesta kuvauksestaan tunnettu runokokoelma Leaves of Grass, Anthony Burgessin Kellopeliappelsiini ja seksuaalisista perversioista kirjoittavan nettipersoona-taitelijaorganisaation Supervertin Necrophilia Variations.

Hysterical Literaturen lukijat eivät kuitenkaan saa pelkällä sanan voimalla: pöydän alla on nainen vibraattorin kanssa. Siihen projektin nimikin viittaa. Vuosisatojen ajan aviopuolisoiden kanssakäymisen päätehtävä länsimaissa oli tuottaa lapsia ja itsetyydytystä pidettiin syntisenä ja vaarallisena.

Kätilöt ja lääkärit hoitivat sormillaan ja myöhemmin hieromasauvoilla naisia, jotka kärsivät kymmenistä ”hysteriaan” liitetyistä oireista, kuten päänsäryistä, tunteiden epätasapainoisuudesta, melankoliasta ja aggressiivisuudesta.

Uskallusta tulla kameran edessä auttaa varmasti se, että osalla videoilla esiintyvistä naisista on tausta vaihtoehtopornossa tai -erotiikassa.

Solélla ei ole. Feministiblogi She must challengessa hän kuvailee epäröintiään projektiin osallistumisesta: mitä vanhemmat sanovat, viekö tämä työmahdollisuuksia, tuleeko tämä tulevaisuudessa vastaan väärissä paikoissa? Sitten hän muisti omistavansa itsensä.

Minulle aina kerrotaan, mitä nainen saa ja ei saa tehdä, mitä tummaihoiset saavat ja eivät saa tehdä, miltä tummaihoisuus näyttää, miltä se tuntuu, miten me naimme, miten me rakastamme. Tuotetut etnisyyden ja sukupuolen käsitykset ovat läpäisseet olemiseni ytimen: kuule siis tämä raivokas protestivoihkaisu. Kuuntele, kun valtaan julkisesti takaisin ne osat minua, jotka yhteiskunta yrittää aina kieltää, marginalisoida, horjuttaa, sivuuttaa. Ymmärrä, että olen kokonaan minun.

Kaiken feministisen ilottelun keskellä hieman hämmentävää on se, että projektin tekijä on mies. Miksi hän on valinnut lukijoiksi pelkkiä naisia?

Clayton Cubitt kertoo verkkolehti Salonin elokuisessa haastattelussa tutkivansa mahdollisuutta lisätä sarjaan myös miespuolisia tai translukijoita.

Taiteilijan mielestä ongelma on se, että vain naisilla on historiallinen yhteys hysterian käsitteeseen, eikä miehillä ole samanlaista sensuellia suhdetta kirjoitettuun sanaan kuin naisilla.

Projektissa Cubittia kiinnostaa lukijan kokema taistelu mielen ja ruumiin välillä: se, miten pitkään yhden ylivalta toiseen säilyy, milloin ne saavuttavat tasapainon, ja millä hetkellä roolit vaihtuvat.

”Minua on pitkään kiinnostanut kontrollin ja autenttisuuden käsite muotokuvauksessa, varsinkin näinä henkilökohtaisen brändäämisen, Facebook-omakuvien ja Instagrammin itsedokumentoinnin moderneina aikoina”, Cubitt toteaa.

”Mitä muotokuvaaja voi enää paljastaa? Miten voimme murtautua johonkin todelliseen?”

Yhdessä aiemmassa projektissaan Cubitt kuvasi suurikokoisia valokuvia naisten kasvoista orgasmin hetkellä, jossa he yrittävät pitää katsekontaktia kameraan. Toisessa videomuotokuvasarjassa kuvattavat pysyivät paikoillaan ja katsoivat kameraan viiden minuutin ajan.

”Yleisemmin minua kiinnostaa se, miten yhteiskunta jakaa taiteen korkeaan ja matalaan ja piirtää rajan hyväksyttävien ja tabuaiheiden välille sekä sen välille, mitä voi palvoa ja mikä pitää piilottaa.”

claytoncubitt.com

Kati Pietarinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu