Sateenkaaren alla

Valkoiset omistavat viljelymaan Etelä-Afrikassa ja maatiloilla riehuu rotusorto.

Suurin osa eteläafrikkalaisten maatilojen väkivallasta ja tapoista ei enää päädy uutisiin. Nelson Chisalen tapaus on poikkeus, se vyörytti viime vuonna valtaisan metelin koko maahan. Mark Scott-Crossley hakkasi ja silpoi maatyöläisensä Chisalen vuoden 2004 tammikuussa ja syötti hänet lopuksi leijonille.

Tapauksen oikeudenkäynti pidettiin Phalaborwassa, aivan Krugerin kansallispuiston tuntumassa. Sitä mukaa kun julkisuuteen tihkui yksityiskohtia, ne alkoivat yhä selvemmin heijastella ihmisten silmissä Etelä-Afrikan maaseudun puolifeodaalista tilaa.

Olipa kyse sanomalehtien pääkirjoituksista tai puheesta kaduilla townshipeissä, mustien lähiöissä, tapahtuma nosti esiin maatyöläisten ja maaseudun asukkaiden kohtalon. Monien mielestä Etelä-Afrikan parhaat viljelymaat omistavat valkoiset jatkavat röyhkeästi rotusortoajan raakuuksia.

Kun Scott-Crossleyn oikeudenkäynti oli menossa, julkaistiin ensimmäinen valtakunnallinen tutkimus maatyöläisten ja maaseudun asukkaiden karkotuksista kaupallisilta maatiloilta. Tutkimus paljasti, että 11 vuodessa – alkaen vuodesta 1994, jolloin Etelä-Afrikka aloitti siirtymisen demokratiaan – lähes miljoona maatilojen työntekijää perheineen on häädetty kodeistaan, samalla he ovat menettäneet toimeentulonsa. Häädettyjen ihmisten määrä on paljon suurempi kuin rotusortohallinnon viimeisenä vuosikymmenenä.

Ironista kyllä häätöjen huiput osuvat yhteen hallituksen uudistusyritysten kanssa. Kun maatyöläisille säädettiin minimipalkka vuonna 2003, tilanomistajat vastasivat siihen karkottamalla 138000 ihmistä tiloiltaan. Luku on kaksi kertaa suurempi kuin vuotta aikaisemmin tai vuotta myöhemmin.

Tutkimus julkistettiin keskellä tiivistä kamppailua: maaoikeuksia ajavat poliittiset ryhmittymät puskevat nopeaa maauudistusta ja myös häätöjen lopettamista.

Yli 80 prosenttia viljelyalasta on edelleen valkoisten omistuksessa, tilanne on sama kuin siirtomaa- tai rotusortohallinnon aikaan, jolloin mustien yhteisöjä karkotettiin mailtaan. Työntekijät ja heidän perheensä elävät äärimmäisessä köyhyydessä ja heidän hyvinvointinsa on työnantajan anteliaisuuden varassa. Heitä eivät juurikaan kosketa maan uuden demokratian toimeenpanemattomat oikeudet.

Sillä aikaa kun Scott-Crossley istui tuomittavana Phalaborwan oikeustalolla heinäkuussa 2005, maa- ja ihmisoikeusliikkeet ja poliittiset johtajat kokoontuivat valtakunnalliseen huippukokoukseen. He vaativat vankempia toimia maan jakamiseksi. Vain muutama päivä ennen elinkautisen vankeustuomionsa julistamista Scott-Crossley pääsi lehtiotsikoihin. Hän meni vankeudessa naimisiin.

Runoilija Vonani Bila kuuluu niihin eteläafrikkalaisiin lyyrikoihin, jotka ovat ahkerimmin kirjoittaneet tavallisen ihmisen elämästä. Hän on myös yksi suorasanaisimmista, monille ihmisille vapautus ei ole juuri muuta kuin epämääräinen symboli. Hänen runonsa ”Phalaborwan kauhu” nostaa Scott-Crossleyn teon Etelä-Afrikan peiliksi 11 vuotta sen jälkeen kun maa alkoi kutsua itseään ”sateenkaarivaltioksi”.

Bila lausui runonsa Jurgen Schadebergin valokuvanäyttelyn avajaisissa Johannesburgissa lokakuun lopussa, Schadeberg on valokuvannut elämää Etelä-Afrikan maatiloilla. Runo julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa.

Kirjoittaja asuu osan vuotta Mamelodissa, Etelä-Afrikassa, ja osan Tammisaaren Bromarvissa. Artikkelin ja runon on englannin kielestä suomentanut Jaana Airaksinen.

Mark Waller

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu