Särmää kähinää

Melodiat ovat ihmeen ihania ja siekailemattoman sentimentaalisia.

Mummypowderin maisema on jossakin 60-luvun San Franciscossa, folkissa ja Neil Youngin Buffalo Springfieldissä. Silti yhtye ei millään tavalla kategorioidu retro-osastoon, V. Strange on omalakista klassisilla jousisoundeilla vahvistettua särmäpoppia. Levyllä on kollektiivinen perusvire, vaikka Janne Lehtinen on tehnyt yksin liki kaikki soitinosuudet ja laulut. Melodiat ovat ihmeen ihania ja siekailemattoman sentimentaalisia. Keskivaiheilla levyllä flirttaillaan koneiden ja huuruilun kanssa, kunnes palataan taas turvaan voihkimaan. Monipuolinen, kupliva.

Mummypowder: V. Strange. Rubato Music.

Viisi tähteä.

_______________

Chainsmoker on konebändi, joka soittaa yllättävän rockhenkisiä melodioita. Ja on niissä parhaimmillaan. Heti kun Chainsmoker päästää irti Kraftverk-pastisseistaan, löytyy pölyn laskeuduttua timanttista atmosfäärin ja tilanteen tajua. Esimerkiksi viides kappale ”Helsinki-Vantaa” alkaa niin eläimellisellä naisen rääkäisyllä, että se seuraa jonkin aikaa mukaan uniin, mutta jatkuu sitten vakavan rokin ja hilpeän konenaivismin yhdistelmänä. Levystä tulee jotenkin levoton olo, tämä pitää laittaa korvalappustereoihin ja mennä keskelle liikenneympyrää tunnelmoimaan.

Chainsmoker: Stations. Bad Vugum.

Neljä tähteä.

_______________

Santtu Karhu kähisee karjalaa. Murteen alta paljastuu oikein pätevää poppipaukuttelua, urbaani ja arkaainen fuusioituna. Paikoin Petroskoin poikain yhdistelmä tuntuu liikaa kielikoukun varaan rakennetulta – yksi jätkä laulaa vaaraa täynnä ja bändi tiluttelee taustalla ihan eri kekkereissä. Parhaimmillaan bassgituarut ja örinehit murisevat, enkä yhtään ymmärrä mistä lauletaan. Tämä on kohderyhmälevy, sinne Kaustisten pimenevään iltaan kun ala-asteen ope heittää kengät pois jalasta ja aloittaa villin tanssin kokkotulen ympärillä.

Santtu Karhu ja Talvisovat: Hyvästi Karjala. Hot Igloo.

Kolme tähteä.

_______________

Oopperalaulajat ja Liekin Janne laulavat usein niin, että yhdellä tavulla on useampi ääni tai nuotti. Melismojen runsas käyttö tekee lauluäänestä instrumentin, jolloin lyriikka on alisteista musiikille ja melodialle. Liekki soittaa tarkasti ja kevyesti seitsariretroillen. Ei liene sattumaa, että Liekin tyylinen yhtye kolisee juuri nyt. Kurahousut jalassa matkalla ilmaiseen terveystarkastukseen maailma oli perkeleen paljon yksinkertaisempi. Korppia kuunnellesani haluan lähteä hidastetusti juoksemaan märälle asfaltille takaisin kotiin ja nyyhkyttää, nyyy-yy-yyyh-kyttää.

Liekki: Korppi. Ranka.

Viisi tähteä.

_______________

Kun DJBB:n Tommy Lindgren sanoo Step back, back, front, side to side, Wu-Tan Clanin RZA sanoo I smell pussy. Mikä on ihan okei. Tämä levy kumpuaa yltäkylläisyydestä. Silloin alkaa tehdä mieli laulaa kun kaikki on hyvin. Don Johnson Big Band hifistelee lattekahvikansalle äärimmäisen sofistikoitunutta, taiturillisesti soitettua Pori Jazz -räppiä, jossa on kaikki kohdallaan. Kymmenen vuotta sitten ei olisi uskonut, että Suomessa tehdään näin kansainväliset standardit täyttävää musiikkia. Tekninen osaaminen hohkaa levystä, ehkä välillä olisi voinut päästää hirviön irti.

Don Johnson Big Band: Breaking Daylight. Universal.

Neljä tähteä.

_______________

Susanna Kuparinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu