salsaa, sikareita, sosialismia?

Kuuba ei enää yritä parantaa maailmaa Che Guevaran ja sissisodankäynnin avulla. Kansallisylpeydeksi on noussut kehitysapu. Köyhä, itsekin lääkepulasta kärsivä maa lähettää maailmalle sitä, mitä sillä on: koulutettua henkilökuntaa.

”Kuuballa on kaksi ongelmaa: Yhdysvallat ja talous”, viisikymppinen havannalainen hammaslääkäri Inez puuskahtaa. Katukahvilan pöydästä käsin on helppo havainnoida molempia ongelmia. Vanhaa Havannaa, Unescon maailmanperintökohdetta, restauroidaan ulkomaisten yhteisyritysten voimin. 90-luvun talousuudistukset ovat tuoneet uusrikkaat ja turistit katukuvaan.

Rappioltakaan ei voi ummistaa silmiään. Ulkomaalainen joutuu vanhankaupungin kaduilla välittömästi kerjäläisten ja kaupustelijoiden saartamaksi. Dollareiden hallussapidon salliminen vuonna 1993 loi kaksoistalouden. Paikallisille on omat pesokauppansa ja -ravintolansa. Matkantekoon käytetään täyteenahdettuja camello-busseja, ränsistyneitä amerikanrautatakseja tai kiinalaisia polkupyöriä.

Turisteja ja dollaririkkaita varten ovat Malecon-kadun hotellit ja 50-luvun americanaa jäljittelevät yökerhot, mutta hintataso ei jää juuri Suomesta jälkeen.

Inezin kuukausipalkka vastaa pariakymmentä dollaria. Hän kertoo, että monet akateemisesti koulutetut joutuvat tekemään kahta työtä ja arki on siitä huolimatta melkoista eloonjäämistaistelua. ”Kuubalaiset ovat onneksi sosiaalista väkeä. Naapurit auttavat toisiaan.”

Floridansalmen toisella puolella, 180 kilometriä saarivaltiosta pohjoiseen, sijaitsee maailman johtava sotilasmahti. Sikojenlahden nöyryytyksestä lähtien 11 miljoonan asukkaan Kuuba on ollut Yhdysvaltojen silmätikku. Erityisesti Miamiin on majoittunut Fidel Castroa vihaavia kuubalaisemigrantteja, joiden parista löytyy puolisotilaallisten äärioikeistolaisten ryhmien kannattajia. CIA:n ja huumerahan turvin nämä ovat tehneet sabotaasi- ja pommi-iskuja kuubalaisia kohteita vastaan.

Pommi-iskuja tuhoisampi on ollut vuodesta 1960 asti jatkunut taloussaarto. American Association of World Health -järjestön mukaan taloussaarto on ”vahingoittanut dramaattisesti Kuuban terveys- ja ravitsemustilannetta aiheuttaen kuolemaa sekä kärsimystä”. Kauppasaarto olisi aikaa sitten johtanut humanitaariseen katastrofiin, jollei Kuuban Latinalaisen Amerikan oloissa poikkeuksellinen ilmainen terveydenhuoltojärjestelmä olisi torjunut sitä.

Raúl Suárez, protestanttipastori ja Martin Luther King -keskuksen johtaja, tekee yhteistyötä yhdysvaltalaisen Pastors for Peace -järjestön kanssa. Rauhanpastorien kirjavaksi maalattu, hippihenkinen bussi on parkkeerattuna keskuksen eteen.

”Pastors for Peace levittää Yhdysvalloissa tietoa kauppasaarron vaikutuksista kuubalaisten elämään ja kerää lääkeapua saarellemme. Olemme saaneet läpi 11 avustussaattuetta. Katsotaan, mitä maapallon presidentti asialle tekee”, Suárez virnistää.

Pastori ja Kuuban kansalliskokouksenjäsen Suárez oli mukana keskusteluissa, jotka johtivat Kuuban uskonnonvapauslakiin vuonna 1992. Sen jälkeen saarella on eletty varsinaista uskontobuumia, etenkin paavin vierailun jälkeen tammikuussa 1998. Uskonto tuo toivoa etnisesti ja kulttuurisesti kirjavan Kuuban asukkaille.

Uudistusmielen ohella Kuubassa puhaltaa hyisempiä tuulia. Taloussaarto on haitannut modernin teknologian hankintaa ja kestävän kehityksen ohjelmia, jotka pyrkivät vallankumouksen vihertymiseen. Kierrätysaatteen Kuuba on paradoksaalisesti omaksunut osittain taloudellisen pakon sanelemana.

Viime keväänä 75 toisinajattelijaa tuomittiin Kuubassa pitkiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi kaksi lauttakaapparia tuomittiin kuolemaan. Virallinen Kuuba on perustellut tuomioita Yhdysvaltojen hyökkäysuhalla, George W. Bushin hallinto onkin lisännyt painetta Kuuban suuntaan. Ensimmäinen Irakin-sotaa tukeva mielenosoitus pidettiin Miamissa. Plakaateissa luki: ”Tänään Irak, huomenna Kuuba.”

”Olin ainoa kansalliskokouksen jäsenistä, joka äänesti kuolemantuomioita vastaan. Mutta samalla kuitenkin vastustan Yhdysvaltain toimia Kuuban provosoimiseksi”, Suárez painottaa.

Kuubassa lomaileva pennsylvanialainen sosiaalityöntekijä Jeff Aumer pitää taloussaartoa törkeänä vallan väärinkäyttönä.

”Clintonin kaudella monet senaattorit ja liikemiehet kannattivat saarron purkamista. Bush pitää yllä kovaa linjaa, koska haluaa turvata veljensä, Floridan kuvernöörin Jeb Bushin, uudelleenvalinnan. Se taas ei onnistu ilman miaminkuubalaisten ääniä.”

Yhdysvallat on aina halunnut olla Kuuballe isoveli. Espanjan siirtomaaisäntien jälkeen saarella pitivät valtaa Yhdysvaltojen hallituksille uskolliset sotilaspresidentit. Diktaattori Fulgencio Batistan aikana Kuuba oli amerikkalaisten ökyturistien lomakohde, bordelli ja uhkapeliluola. Castron johtamien vallankumouksellisten kiellettyä vuonna 1959 uhkapelin saarella kasinonpitäjät siirtyivät nevadalaiseen pikkukaupunkiin ja tekivät siitä nykyisenkaltaisen Las Vegasin.

Yhdysvaltojen ja Castron välit kiristyivät lopullisesti Kuuban kansallistettua yhdysvaltalaisten suuryritysten omaisuuden vuonna 1960. Seuraavana vuonna CIA:n varustama miaminkuubalaisten armeija nousi maihin Sikojenlahdella, mutta koki nöyryyttävän tappion.

Vaikka Castro oli alun perin nimenomaan latinalaisamerikkalainen nationalisti Simon Bolivarin ja José Martín hengessä, pieni Kuuba joutui yhä enemmän Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Täysin uskollista satelliittia siitä ei koskaan tullut, esimerkiksi uskonnonharjoitus oli ateistista Neuvostoliittoa vapaampaa. Moskovassa ei myöskään aina katsottu hyvällä Kuuban johtajien innokkuutta tukea kolmannen maailman vapautusliikkeitä.

”Venäläiset pitivät Che Guevaraa uneksijana. En halua olla jälkiviisas, Neuvostoliitto auttoi meitä paljon. Kyse ei ollut kuitenkaan rakkaustarinasta, kiistoja maiden välillä riitti”, Noel Carrillo Kuuban kommunistisen puolueen keskuskomitean kansainväliseltä osastolta tiivistää.

Neuvostoliitto teki Carrillon mukaan paljon virheitä: puolue etääntyi kansasta, ei suostunut kunnolla tunnustamaan veristä historiaansa ja tahri käsiään edelleen Tsekkoslovakiassa sekä Afganistanissa. Silti Carrillo arvioi, että maailma on vaarallisempi paikka ilman toista supervaltaa.

”Ennen YK:lla oli arvovaltaa ja Neuvostoliitto toimi tasapainottavana tekijänä. Nyt äärioikeisto on nousussa kaikkialla, hyvinvointipalveluja ajetaan alas eikä Yhdysvaltain ylivallalle ole haastajaa”, Carrillo latelee.

Neuvostoliiton vitsaukset, kuten korruptio ja ideologinen ahdasmielisyys, eivät toki ole vieraita Kuuballekaan. Mutta keskuskomitean jäsenet ainakin elävät kuten opettavat. 42-vuotias Carrillo asuu Alamarin lähiössä vaimonsa, kahden tyttärensä ja isovanhempien kanssa. Puhelinta tai autoa ei perheessä ole, Carrillon kuukausipalkka on 18 dollaria.

Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston johtajan Yilian Jiménezin mielestä Kuuba on taloussaarron vuoksi paradoksaalisesti yksi maailman todella itsenäisistä maista.

”Emme ole dollariakaan velkaa Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle tai Maailmanpankille. Voimme itse päättää, montako lääkäriä meillä on asukasta kohti. Parasta kehitysapua, mitä länsi voisi kolmannelle maailmalle antaa, on velkojen anteeksianto.”

Kuuba ei enää yritä parantaa maailmaa Che Guevaran ja sissisodankäynnin avulla. Kansallisylpeydeksi on noussut kehitysapu. Köyhä, itsekin lääkepulasta kärsivä maa lähettää maailmalle sitä, mitä sillä on: koulutettua henkilökuntaa.

”Työntekijöitämme on kuudessa Latinalaisen Amerikan, 13:ssa Afrikan ja yhdessä Aasian maassa. Maailmalla on noin 2 300 kuubalaista lääkäriä sekä 800 teknikkoa tai hoitajaa”, Jimenez luettelee. Hän vakuuttaa, ettei kehitysyhteistyöntekijöiden tehtäviin kuulu ideologian istuttaminen.

Escuela Latinoamericana de Medicina sijaitsee Havannan ulkopuolella lähellä turistien suosimaa Hemingwayn satamaa. Entisestä laivastoakatemiasta on tehty yliopisto, jossa kolmannen maailman nuorista koulutetaan lääkäreitä Kuuban valtion kustannuksella.

”Meillä on myös 60 opiskelijaa Yhdysvalloista. Halusimme antaa afroamerikkalaisille mahdollisuuden tulla tänne opiskelemaan, koska imperiumin slummeista on vaikea kohota”, rehtori Juan Carrizo kertoo.

Lääketiedeyliopistossa on opiskelijoita kaikkiaan 24 maasta. Tohtori Viviana Rodriguez Gomezin mukaan ongelmia riittää kulttuurieroista alkaen. ”Oppilaat edustavat noin sataa etnistä ryhmää. Jotkut ovat käyneet yhdysvaltalaisen high schoolin, toiset ovat kotoisin Guatemalan syrjäkylistä.”

Useimmat oppilaista ovat motivoituneita palaamaan valmistumisensa jälkeen kotimaihinsa. 24-vuotias brasilialainen Teresa Manuelino on kotoisin köyhästä perheestä Petrópoliksen kaupungista. Hän odottaa pääsevänsä helpottamaan kotikaupungin köyhien korttelien oloja.

”Yksi ihminen ei voi ratkaista kaikkia ongelmia, mutta voin kertoa ihmisille heidän oikeuksistaan ja tarpeistaan.”

Manuelino iloitsee koko Latinalaista Amerikkaa pyyhkivistä muutoksen tuulista. Muutamassa vuodessa on vaaleissa valittu useita enemmän tai vähemmän vasemmistolaisia valtionpäämiehiä, esimerkiksi Argentiinan Nestor Kirchner ja Brasilian Lula.

”Ihmiset ovat kyllästyneitä Yhdysvaltain harjoittamaan hyväksikäyttöön. Eteläamerikkalaiset haluavat ottaa historian omiin käsiinsä.”

Samoilla linjoilla on pastori Raúl Suárez. Hän puhuu Porto Alegressa järjestetystä Maailman sosiaalifoorumista sekä kirkkojen ja yhteiskunnallisten muutosliikkeiden uudesta yhteistyöstä.

”Yhteistyö on merkki toivosta. Intiaanit, köyhät ja naiset ovat maanosassamme liikkeellä.”

Varmaa on, ettei Valkoisessa talossa katsota kehitystä hyvällä. Helsingin Kalliosta tavoitettu 24-vuotias washingtonilainen fysiikanopiskelija ja Yhdysvaltojen sosialistipuolueen jäsen Edmund Schluessel kertoo, että Yhdysvalloissa Kuuba on esillä uutisissa ainoastaan lautta- ja konekaappausten yhteydessä.

”Kuubaan matkustavien Yhdysvaltain kansalaisten täytyy saada molemmilta mailta viisumi. Toimittajien on erityisen vaikeaa saada viisumia nimenomaan oman maan viranomaisilta.”

Yhteiskuntakriittisistä elokuvistaan tunnettu Oliver Stone teki pari vuotta sitten pitkän dokumentin Kuubasta ja Castrosta. Schluesselin mukaan filmi jäi tuottajayhtiön toivomuksesta hyllylle.

Nuori yhdysvaltalaissosialisti ei kuitenkaan usko mihinkään varsinaiseen sodanuhkaan Kuubassa.

”Mutta jos Bush valitaan toiselle kaudelle ja Castro kuolee sen aikana, jonkinlainen interventio on hyvin mahdollinen.”

Aleksi Ahtola, Jani Saxell

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu