Sallittu töhry

Harmauteen saa tuoda väriä, kunhan jättää tussit, sprayt & julisteet kotiin. Villalanka ei pelota ketään.

Urban knitting eli urbaani neulominen on katutaideskenen uusin villitys. Siitä puuttuu graffiteihin ja tarroihin liitetty vaaran tuntu. Julkiseen tilaan luvalla tai luvatta kiinnitetty, villalangasta kudottu, tilkuista parsittu tai vaikka hylätyistä lapasista kasattu taideteos voi olla pitkään sukkaan verhottu lampputolppa, söpö rusetti aidanpielessä tai kaulaliina pompöösillä ratsastajapatsaalla.

Urbaanin neulomisen toteutus on varsin yksinkertaista ja suoraviivaista. Kun on valinnut kohteen taiteilulle, pitää se mitata ja neuloa valmiiksi siihen sopiva palanen. Valmis pala kiedotaan kohteeseen ja kiinnitetään paikan päällä kiinni. Installaatioita voi myös tehdä valmiista palasista, kuten tapahtui esimerkiksi Helsingissä. Musiikkitalon rakennustyömaan aitaan ilmestyi löydetyistä, parittomista lapasista koottu näyttely.

Katukuvan perusteella Suomen urban knitting -pääkaupunki on kuitenkin Tampere.

”Minulle ei riitä se, että työ on vain pieni kudelma tai joku suhero, joka kasataan löytyneistä palasista. Nekin ovat erittäin jees, kun niihin törmää tuolla kaupungilla, mutta itse mieluummin suunnittelen ja teen työn nimenomaan tiettyä paikkaa varten”, Aino Louhi määrittelee filosofiansa. Tamperelaiset kuvataiteilijat Aino Louhi ja Kaija Papu muodostavat kahden hengen työryhmän, joka levittää kutomisen sanomaa.

Tampereen työhuoneella puikot viuhuvat. Aino Louhi ja Kaija Papu neulovat otsat hiessä, sillä taiteilijoiden seuraava suuri projekti on verhota taju09-näyttelyn ajaksi patsas Hyvinkään keskustassa. Kommentaarin kohteena on kaupunkikuva ja julkisen taiteen maskuliinisuus. Kesäkuussa aukeavassa näyttelyssä Hyvinkään katukuvaan ilmestyy yllättäviä taideteoksia.

Louhi ja Papu ottavat kohteekseen kaupungin keskustassa sijaitsevan, vuonna 1963 pystytetyn Mauno Oittisen suunnitteleman ja Kone Oy:n rahoilla firman kunniaksi pystytetyn Hitsaajat-patsaan.

”Haluamme nostaa raudan ja miesten työn rinnalle lankatuotannon ja naisten työn. Hyvinkään lankateollisuudella on pitkä historia, mutta sille ei kuitenkaan ole pystytetty isoa patsasta kaupungin keskustaan”, Kaija Papu toteaa. Hyvinkään villatehdas perustettiin vuonna 1892 ja ajettiin alas 1990-luvun alussa. Vielä 1960-luvulla tehdas oli kaupungin suurin työnantaja, mutta patsaat jäivät pystyttämättä.

”Vaikka kaikki työmme eivät ole aina lähtökohdiltaan olleet niin yhteiskunnallisiksi mietittyjä, on kaikki julkiseen tilaan tehty taide luonteeltaan kannanotto, haluaa sitä tai ei.”

Kesällä 2008 Louhi ja Papu kutoivat Maailman onnellisin puu -ympäristötaideteoksen. Teos kommentoi ympäristötaidetta yleensä, joka on usein varsin maskuliinista ja kovaa, raskasta.

Suomen ja Ruotsin rajalla järjestetyssä Oranki Art -ympäristötaidetapahtumassa Pellossa Orangin kylässä sijaitseva mänty kiedottiin juuresta lähes latvaan pitkään villasukkaan, josta jätettiin kantapää ja terä pois.

Idean työhön Aino Louhi oli saanut yhdysvaltalaisen vuonna 2005 perustetun Knitta-katuneulomiskollektiivin töistä, kaupunkitilaan tehdyistä neuletageista: lyhtypylväitä, auton antenneja ja muita urbaaneja kohteita oli verhoiltu kutein.

Umpimetsässä sijaitseva Maailman onnellisin puu palkittiin vuoden 2008 ympäristötaideteoksena.

Orangin kylässä kuteet ovat edelleen männyn ympärillä ja taiteilijoita itseäänkin kiinnostaa, kauanko ne siellä säilyvät ja kauanko pysyvät siisteinä. Louhi ja Papu ovat sitä mieltä, että ne voidaan vaikka poistaa sitten, kun ne eivät ole enää edustavassa kunnossa.

Maalattua graffitia tuskin palkitaan ympäristötaiteena ihan vähään aikaan. Poliisin näkemys on, että virkattu katutaide ei ole kiellettyä eikä se järkytä yhteiskuntarauhaa.

”Neulomisella ja kutomisella on tuttu ja kunnioitettu historia, siihen yhdistetään lämpö ja mukavat mummot”, Kaija Papu kertoo. ”Monet myös kuvittelevat, että neulepuikkojen ja virkkuukoukkujen käytön opettelu vaatii enemmän taitoa kuin graffitien tekeminen.”

”Kun olin Tampereelle Galleria Huoltamon edessä pystyttämässä teostamme Yksijalkaisen kuningattaren villahousut, eräskin vanhempi nainen huudahti että ’ihana graffiti!’. Ei tuollaisia kommentteja kuule koskaan jos käsillä on maalattu graffiti”, jatkaa Aino Louhi.

Louhi ja Papu ovat keskittyneet isompiin töihin, jotka ovat olleet pääasiassa luvallisia. Louhella on tähän perustelukin.

”Minua ei kiinnosta tehdä katutaidetta kapinoimisen vuoksi. Haluan luoda visuaalista kauneutta, siksi panostamme melko paljon tekemisiimme. Mahdollisimman monen tarran tai virkkuun kiinnittäminen ei ole itseisarvo.”

Papu on samoilla linjoilla, mutta muistuttaa lajin moninaisuudesta ja erilaisista lähestymistavoista.

”Mun mielestä on ookoo, jos joku käy pikaisesti virkkaamassa lapaset lyhtypylvääseen kiinni. Graffititkin ovat yhtä ookoo. Mainoksia pitäisi olla vähemmän ja on totaalisen perseestä, että kaupunkitilaa saavat käyttää vain ne, joilla on rahaa. Todella minimaalisella osuudella väestöstä on mahdollisuus vaikuttaa kaupunkitilaan laillisesti.”

Viranomaisten nollatoleranssi katutaidetta kohtaan ei ulotu neuleisiin. Graffitien poistaminen maksaa rahaa ja on vaivalloista, joten graffitit ovat laittomia ja ne poistetaan välittömästi. Neuleiden poistaminen on melko vaivatonta, joten poliisin mielestä ne eivät ole laittomia. Koska neuleet eivät ole laittomia, niiden annetaan jäädä niille paikoilleen. Samalla niiden poistamisen halpuus menettää merkityksensä.

Viranomaisten ja byrokratian logiikka on toisinaan haastavaa.

_______________

Neulebommaaja

”Kuka tahansa voi jättää jälkensä ympäristöön & moni jättääkin.”

Neulegraffiteja harrastavan tamperelaisen Elina Arpiaisen mukaan katukudetaiteilija on yleensä 25–45-vuotias nainen.

”Hieman kieroutuneella huumorintajulla varustettu ehkä, kun on tähän mukaan lähtenyt. Yleensä taustalla on myös neulonta- tai askarteluharrastus.”

Kovinkaan järjestäytyneitä he eivät ole, mitä nyt joskus jotkut kiinnittävät yhdessä töitään kaduille.

”Lähinnä kontaktit ovat sitä, että luetaan toistemme blogeja. Ulkomailla löytyy ihan asialle vihkiytyneitä ryhmiäkin.”

Arpiainen itse tekee kudetöitä lähinnä Tampereen alueella ja ylläpitää knit sea -blogia. Hän kerää sinne aiheeseen liittyviä uutisia ja kuvia sekä ylläpitää karttaa omista töistään, joita on kiinnittänyt ympäri kaupunkia.

”Tykkäsin aluksi ideasta neulegraffiteista ja halusin käyttää ylijääneet langanjämät johonkin. Sittemmin olen jo ostanut uutta lankaa varta vasten neulegraffiteja varten.”

Tampereen virkavalta on hiljattain aktivoitunut luvattomien julisteiden poistamisessa ja noudattaa nollatoleranssilinjaa niiden suhteen. Arpiainen ei kuitenkaan ole ongelmia kohdannut.

”Tampereen poliisi on ainakin sanonut, ettei kyseessä ole ilkivalta, koska neulegraffitit saa saksin pois. Eivät siis ole tulossa sakottamaan.”

Esimerkiksi neulottu pupu kaiteessa ostarilla tai kiva koriste VR:n junan kahvassa ei vaan voi suututtaa ketään.

Vaikka viranomaiset eivät niskaan huohotakaan, Arpiaisenkaan työt eivät ole ikuisia.

”Yleensä käy niin, että mikäli työtä ei ole revitty viikossa pois, jäävät ne paikoilleen pidemmäksikin ajaksi. Tällä hetkellä pisimpään paikalla pysynyt työ on viime kesältä. Ihan ensimmäinen neulegraffitini oli poistettu tässä kuukausi sitten, se säilyi paikallaan kymmenen kuukautta.”

Jari Tamminen

knitsea.blogspot.com

_______________

TAJU09 – näyttely Hyvinkään taidemuseossa ja kaupunkitilassa 12.6.–30.8.

www.todellisuudentaju.com

PAX 09 -festivaali Helsingin Alppipuistossa 27.–28.6.2009. Festivaalin yhteydessä järjestetään kutomispaja, jossa opastetaan kaikkia halukkaita urbaanin kudonnan saloihin.

Kutomisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Aino Louheen jo etukäteen sähköpostitse (aino(a)kaino-kustanne.com) tai saapua paikalle Alppipuistoon. Tilaisuus on maksuton.

www.rauhanpuolustajat.fi/pax

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu