splash_image.jpg

Salaiset todistajat murtavat oikeusturvan

Hallitus haluaa tuhota yhdenvertaisen oikeudenkäynnin periaatteen, jotta peitetehtäviin osallistuneet poliisit voisivat todistaa anonyymisti, Mikko Niskasaari kirjoittaa analyysissään.

Hallitus haluaa tuoda rikosoikeudenkäynteihin mahdollisuuden todistaa anonyymisti. Anonyymi todistaminen tarkoittaa sitä, että todistajan henkilöllisyys salataan kokonaan. Syytetty ja hänen asiamiehensä eivät näe todistajaa, jonka äänikin voidaan tarvittaessa muuttaa. Heille ei anneta salaisesta todistajasta mitään tietoa, ja tämä voi kieltäytyä vastaamasta kaikkiin kysymyksiin, jotka saattaisivat paljastaa hänen henkilöllisyytensä.

Huhtikuussa annettu lakiesitys anonyymeistä todistajista ei herättänyt eduskunnan lähetekeskustelussa muuta intohimoa kuin kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) ”Suomessa kunnioitetaan liikaa rikollisten perus- ja ihmisoikeuksia” -julistuksen. Zyskowicz ei vastustanut anonyymejä todistajia, vaan oli esityksestä innoissaan.

Anonymiteetti on osa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kokoamaa laajaa lakipakettia, jolla on tarkoitus muuttaa todistelua yleisissä tuomioistuimissa. Anonyymi todistaminen on esityksen tärkein osa, koska hallitus haluaa romuttaa sillä oikeudenkäynnin keskeisen periaatteen aineiston samanvertaisuudesta.

Jos esitys menee läpi, syyttäjä ja puolustus eivät enää toimi saman aineiston pohjalta. Silti asia on edennyt vuosien ajan lähes kokonaan ilman julkista keskustelua.

Anonymiteettiä todistajalle hakisi syyttäjä, ja siitä päättäisi käräjäoikeus. Hakemuksen ratkaiseva tuomari ei saa osallistua rikosjutun oikeudenkäyntiin, joten oikeudenkäynnissä istuva tuomarikaan ei tiedä todistajan henkilöllisyyttä.

Todistaja voidaan nimetä anonyymiksi jo esitutkinnan aikana, ja esityksen perusteluissa pidetään todennäköisenä, että näin yleensä tapahtuisi. Jos todistajan esitutkinnassa antamat lausunnot kirjataan myöhemmin julkisiksi tuleviin asiakirjoihin, ei hänen henkilöllisyyttään voida enää myöhemmin salata.

Yhtäläisyysperiaatteen vuoksi laki sallisi myös epäillyn tai syytetyn nimetä anonyymin todistajan. Tämä oikeus on kuitenkin lähinnä muodollisuus, sillä perusteluissa nämä tilanteet todetaan ilmeisen harvinaisiksi.

Jo syyteharkinta voitaisiin tehdä aineistolla, josta puolustus ei tiedä. Oikeussalissa puolustus voisi esittää salaiselle todistajalle kysymyksiä, mutta niiden merkitys jää väistämättä vähäiseksi: jos todistaja väittää olevansa vaikkapa jonkun teon silminnäkijä, väitteen todenmukaisuutta on mahdotonta selvittää.

Anonyymit todistajat ovat sallittuja joissakin EU-maissa. Pohjoismaista anonyymin todistamisen sallivat Norja ja Tanska, mistä lakiesityksessä tiuhaan muistutetaan.

Perusteluista kuitenkin puuttuvat tiedot siitä, kuinka usein salaisiin todistajiin turvaudutaan. Samoin tiedot väärinkäytöksistä puuttuvat, vaikka on tietysti mahdollista, ettei niitä ole tullut ilmi. Syyttäjät tuskin ilmiantavat anonyymiä todistajaansa väärästä valasta. Se ei todista, ettei niitä tehtäisi.

Poliisijohto on lobannut anonyymejä todistajia jo 1990-luvulta lähtien, mutta oikeusministeriön työryhmät ovat toistuvasti tyrmänneet vaatimukset oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuteen vedoten.

Marraskuussa 2010 oikeusministeriö nimitti professori Dan Fränden vetämän toimikunnan, jossa poliisi sai tahtonsa läpi. Toimikunta luovutti esityksensä marraskuussa 2012.

Hallituksen esityksen mukaan anonyymi todistaminen sallittaisiin, kun tutkitaan rikosta, jonka enimmäisrangaistus on vähintään kahdeksan vuotta vankeutta. Tällaisia ovat esimerkiksi tapot, murhat, törkeät raiskaukset ja pahoinpitelyt sekä törkeä huumausainerikos.Anonyymi todistaja sallittaisiin myös tutkittaessa ihmiskauppaa ja törkeää paritusta, joiden maksimirangaistus on kuusi vuotta.

Rajoitusten merkitys voi kuitenkin jäädä lyhytaikaiseksi. On yleistä, että uusi valtuus viedään läpi tiukin rajoituksin, jonka jälkeen niitä nopeasti lievennetään. Suunnilleen samoin kuin anonyymia todistamista ollaan nyt rajaamassa, rajattiin aikoinaan puhelinten salakuunteluoikeus. Nyt sen alaraja menee neljän vuoden maksimirangaistuksissa, ja poliisi vaatii uusia höllennyksiä.

Toinen ehto anonymiteetille olisi se, että omalla nimellä esiintyminen aiheuttaisi todistajalle tai hänen läheiselleen vakavan hengen tai terveyden menetyksen uhan. Lain perusteluissa painotetaan, ettei tavallinen arastelu riitä, vaan uhan on oltava vakava ja objektiivisesti todennettavissa. Perusteluissa ei kuitenkaan kerrota, miten uhka voidaan todeta objektiivisesti – etenkin, kun asiassa kuullaan vain yhtä osapuolta.

Kun anonymiteettiä haetaan, asiaan on nimettävä julkinen asiamies, joka ikään kuin valvoo asiaa puolustuksen puolesta. Julkisten asiamiesten merkitys on kuitenkin osoittautunut vähäiseksi: tapaukset, joissa julkinen asiamies on asettunut poikkiteloin syyttäjän kanssa, ovat harvinaisia.

Suomen rikollisuustilanne on vakaa. Rikoksia tulee poliisin tietoon vuosittain noin puoli miljoonaa, jos lukuun ei lasketa mukaan 300 000:ta liikennerikosta. Jonain vuonna luku hieman nousee, toisena hieman laskee.

Kaikkein vakavimmat rikokset, eli henkirikokset, ovat olleet selvässä laskussa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Silloin tappoja ja murhia oli vuosittain jopa yli 150, kun taas nykyään liikutaan sadan molemmin puolin.

Mihin anonyymia todistamista tarvitaan 2010-luvun Suomessa? Lakiesityksen perusteluista se ei selviä. Niissä viitataan toistuvasti tarpeeseen estää todistajien painostaminen, uhkailu ja heille kostaminen, mutta perusteluissa ei edes väitetä tämän olevan vakava ongelma. Niissä sen sijaan myönnetään, ettei asiasta ole tietoa:

”Todistajien uhkailun olemassaolosta tai yleisyydestä ei Suomessa ole kattavasti tutkittua tietoa. […] Yleinen arvio on, että todellisia uhkia esiintyy harvoin, vaikka pelkäävien todistajien määrä sinänsä on jossain määrin lisääntynyt.”

Todistajien uhkailusta tuomittiin 29 kertaa vuonna 2001 ja 53 kertaa vuonna 2010. Todistajan uhkailu on siis henkirikoksia harvinaisempaa. On myös ilmeistä, että uhkailuista merkittävä osa on liittynyt tapauksiin, jotka eivät täyttäisi anonyymille todistamiselle esitettyjä lupaehtoja.

Asianajaja Markku Fredman jätti Fränden toimikunnan esitykseen eriävän mielipiteen. Toimikunta kuuli useita anonymiteettiä kannattaneita poliisihallinnon edustajia, ja Fredman kommentoi:

”Kuulemisissa ei ilmennyt yhtään konkreettista tapausta, joissa toimikunnan enemmistön nyt esittämää anonyymiä todistelua olisi todella tarvittu tai siitä olisi ollut apua.”

Lakiesityksen syy löytyy perustelujen kohdasta, jossa pohditaan ryhmiä, joilla olisi tarvetta tällaiseen suojeluun.

Perusteluiden mukaan väkivallan kohteeksi joutunut perheenjäsen voisi tarvita suojaa, mutta anonyymiys ei toimi.

Ehdokkaiksi tarjotaan rikoskumppaneita, mutta toisaalta niissä myönnetään heidän epäluotettavuutensa: rikoskumppaneilla voi olla ”piilotettuja motiiveja” muuttaa tarinaansa.

Järkevä ehdokas voisi perustelujen mukaan olla täysin sivullinen kansalainen, joka on sattumalta nähnyt ”esimerkiksi järjestäytyneen rikollisryhmän keskinäisen välienselvittelyn”. Tähän vetoaa Voiman haastattelussa myös lakihankkeesta vastaava oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, jonka mukaan rikoksen todistaneet satunnaiset sivulliset ovat ”lähtökohtaisesti ongelmattomin” todistajaryhmä.

Sivullisten uhkailu on Suomessa poikkeuksellista, mutta ei ole yllättävää, että lakiesitystä perustellaan järjestäytyneellä rikollisuudella. Siihen vedotaan joka kerta, kun poliisien valtuuksia lisätään.

Poliisien valtuuksien lisäämisestä on kyse tälläkin kertaa: todennäköisimmiksi todistajaehdokkaiksi jäävät peitetehtäviin, valeostoihin ja muihin salaisiin operaatioihin osallistuneet poliisit. Heidän toimintansa on jo nyt julkisen kontrollin ulkopuolella, ja esitys toisi heidät myös todistamaan anonyymisti.

Tiedon hankinta ja siitä todistaminen olisi kokonaan poliisin suljetussa kierrossa, ja sen oikeellisuuden varmistaminen olisi mahdotonta.

_______________

Brax sen aloitti

Vuoden alussa tuli voimaan koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurin poliisin salaisten valtuuksien laajennus. Poliisi-, pakkokeino- ja esitutkintalakien muutos hyväksyttiin jo edellisessä eduskunnassa vuonna 2011, silloinkin lähes ilman julkista keskustelua.

Poliisi sai muun muassa oikeuden murtautua tietokoneisiin ja tutkia niiden tiedostot, käyttää tiedonhankinnassaan vääriä tietoja, syyllistyä rikoksiin peitetoiminnassa ja värvätä siviilejä soluttautumaan poliisia kiinnostavaan ryhmään. Esityksen tärkein arkkitehti oli vihreä oikeusministeri Tuija Brax.

Esitys anonyymeistä todistajista on tälle suoraa jatkoa. Se toisi peitepoliisit oikeuteen salaisiksi todistajiksi. Lakiesitys on oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (rkp) vastuulla, mutta projektin käynnisti 2010 vihreä oikeusministeri, ja hallitus on esityksestään yksimielinen.

Nykyisessä hallitusohjelmassa on sovittu selvitettäväksi ajoneuvojen sijainnin ympärivuorokautinen satelliittiseuranta. Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) innostui siitä, mutta hallitusohjelmaan urkintahanke tuli vihreiden vaatimuksesta. Puheenjohtaja Ville Niinistö nimesi sen yhdeksi vihreiden suurimmista saavutuksista hallitusneuvotteluissa.

Toisin kuin poliisien valtuuksien kasvattamisesta, satelliittiseurannasta on käyty paljon julkista keskustelua, ja myös siinä vihreät näyttävät olevan kaikkein innokkaimmin urkinnan kannalla.

Satelliittipaikannuksella ei voida määrätä tieveroa, ellei tietoja tallenneta. Sen seurauksena viranomaisille syntyisi valtava, reaaliaikainen ja tallentava rekisteri kansalaisten ajoneuvojen sijainnista. Tällainen rekisteri loukkaa raskaasti ihmisten oikeutta yksityisyyteen. Poliisi on jo etukäteen vaatinut rekisterin käyttöönsä.

Vihreät esiintyy mielellään ihmisoikeuspuolueena, mutta se on kaikkein innokkaimmin lisäämässä poliisin salaisia valtuuksia ja ajamassa koko kansaa viranomaisten jatkuvan urkinnan alle.

Ristiriidan selvittämiseksi Voima pyysi haastattelua puolueen puheenjohtajalta Ville Niinistöltä. Hän kieltäytyi ja kehotti kysymään kansanedustaja Tuija Braxilta. Brax ei kritiikkiä niele.

”On posketonta väittää minun olevan millään tavalla vastuussa ministeri Henrikssonin lakiesityksestä”, hän sanoo.

Braxin mukaan on myös kummallista laittaa vihreiden piikkiin sitä, mitä vasemmistoliiton ministeri Merja Kyllönen on selvittänyt. Hän sanoo vihreiden kannattaneen sellaisten liikenteen seurantajärjestelmien käyttöönoton selvittämistä, joissa tiedot hävitetään nopeasti ja joissa tietoja ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin liikennemaksun perimiseen.

Lisäksi Brax huomauttaa, että hänen ministerinä neuvottelemansa suuri lakipaketti ei lisännyt poliisien valtuuksia kovinkaan paljoa.

”Tälle vaalikaudelle on tuotu muutoksia, jotka lisäävät poliisin oikeuksia laajemmiksi kuin alkuperäinen paketti.”

Mikko Niskasaari

Mikko Niskasaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *