Salaa hiipii osallistuu runo

Virpi Alanen & Miia Toivio (toim.):Puheenvuoroja. Poesia. 130 s.

Viime vuosina osallistuvampi yhteiskunnallisuus on taas salaa hiipinyt taiteenkin puolelle. Tätä avataan tuoreessa essee- ja runokokoelmassa, jossa esimerkiksi Katariina Vuorinen pyrkii osoittamaan, miten Juha Vakkuri teoksessaan Puolarmetsän puut (Johnny Kniga 2003) onnistuu välittämään roolirunouden pienoiselämäkerroilla lukijalle vanhushoitojärjestelmän ongelmat myötäeläytymällä sen asiakkaiden kärsimykseen.

Tiina Lehikoisen Hyvinvointivaltio-runoelma taas manipuloi kierrätettyä hyvinvointivaltio-pönötystä uudestaan poliittiseksi luovalla tekstityyppien ja rytmin käsittelyllä.

Teemu Manninen puolestaan todistaa antiikin runouden kautta, kuinka sekä runoilijan että poliitikon on tahoillaan aina pakko valehdella. Rivien välistä pilkistää silti ajatus, että ehkä yhdessä ne kertovat maailman tulkinnasta enemmän totta kuin kumpikaan erikseen.

Mainiota kokonaisuutta lukiessaan tarkkavaistoisempi kulttuurin seuraaja saattaa tehdä senkin huomion, että erityisen poliittista tämän hetken runoudessa saattaa olla myös itse julkaisualusta: runoilijoiden yhteisöllisen kustannustoiminnan kautta tapahtuva kaupallisten pullonkaulojen kiertäminen.

Virpi Alanen & Miia Toivio (toim.):Puheenvuoroja. 130 sivua. Tilattavissa tai ladattavissa ilmaiseksi täältä. Neljä tähteä.

Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu