Sairasta

Rahan voima: Olisi syytä jo tunnustaa, että Suomi ei enää ole mikään hyvinvointivaltio.

Alussa kyse oli tukiaisista. Lääkärit perustivat yksityisvastaanottoja muun muassa alhaisen yhtiöveron ja potilaille maksettavien valtion kela-korvausten houkuttelemina. Firmoja pyörittäville lääkäreille jäi käteen enemmän rahaa kuin ennen, ja kiirekin väheni. Potilaat ja valtio maksoivat erotuksen.

Nyt ollaan siirtymässä toiseen vaiheeseen. Vantaa yksityistää päivystystään MedOnelle, Espoo Mediverkolle. Pääkaupunkiseudun suurista kunnista vain Helsinki tuottaa palvelut itse.

Yksityistämisiä perustellaan kustannussäästöillä. Niitä varmasti kertyy nykytilanteeseen verrattuna, kun tällä hetkellä lääkärivajetta paikataan kalliilla keikkalääkäreillä. Pitkän aikavälin kustannukset ovat toinen asia.

Lääkäripula ja julkisen terveydenhoidon alennustila on hankala ongelmavyyhti, johon ei löydy yksinkertaista reseptiä. Yksityistämisien vaikutuksia olisi kuitenkin syytä harkita myös kansainvälisten esimerkkien kautta. Missään ei yksityistämisiä olla viety niin pitkälle kuin maailman köyhimmissä maissa.

Maailmanpankki tarjosi 1980- ja 1990-luvulla kehitysmaille lainojensa ehtona aina samaa lääkettä: peruspalveluiden yksityistämistä ja ilmaisen terveydenhoidon rajaamista vain köyhimmille. Köyhyys ei poistunut eikä helposti hoidettavia tauteja saatu nujerrettua. Sen sijaan saatiin byrokraattinen järjestelmä joka tavoitti vain osan köyhistä ja josta veroja maksava keskiluokka ei hyötynyt.

Yksityistämisiä toteutetaan edelleen, mutta ilmapiiri on muuttumassa. YK:n kehitysjärjestöissä vallitsee laajeneva yhteisymmärrys siitä, että universaali, julkinen terveydenhoito on halvin ja tehokkain tapa puuttua köyhyyteen. Maailmanpankissa ei olla näin pitkällä, mutta sielläkin yksityistämisten nimiin vannovien rivit rakoilevat. Numeroita vastaan on hankala väitellä, vaikkei yhteisvastuun ja solidaarisuuden merkitykseen uskoisikaan.

Yksityinen terveydenhuolto on pidemmällä aikavälillä ainakin yhtiön voittomarginaalin verran kalliimpaa, kun sitä verrataan tehokkaasti tuotettuun julkiseen palveluun. Jos tuottoa tulisi jatkuvasti vähemmän kuin pankista tai sijoituksista saa, muuttuisi yrityksen toiminta hyväntekeväisyydeksi.

Julkinen terveydenhuolto on myös köyhimpien maiden ulottuvilla, vaikka sitten pienessä mittakaavassa. Ja kun kaikki saavat, löytyy  tukea myös niiltä jotka veroja maksavat.

Ideat eivät toki ole uusia. Laajimmin niitä lähdettiin soveltamaan Pohjoismaissa, kun hyvinvointivaltiota rakennettiin 1960- ja 70-luvulla. Pohjoismainen malli elää edelleen kansainvälisissä keskusteluissa ja raporteissa. Yhä useammin sen ajatuksia on lähdetty soveltamaan kehitysmaissa.

Olisi syytä jo tunnustaa, että Suomi ei enää ole mikään hyvinvointivaltio, ei vaikka kansalaiset sitä gallup-kyselyissä kuinka kaipaavat. Mitä jos hankittaisiin rahoitusta julkisille palveluille? Puututaan alkajaisiksi vaikkapa Suomen pörssin kautta tapahtuvaan veronkiertoon ja tuodaan varallisuusvero takaisin.

Matti Ylönen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu