Saippuaoopperaa

Mark Millar & Bryan Hitch: Ultimates I + II. Egmont Kustannus, 2011 + 2012. 400 + 400s.

Jenkkiläiset jatkuvajuoniset sarjakuvat ovat sarjakuvamaailman saippuaoopperoita. Ne ovat tuomittuja toistamaan samoja juonikuvioita ikuisessa epäajassa, jossa kukaan ei ikäänny eikä mikään oikeastaan koskaan muutu.

Toki hyvät kirjoittajat saavat tutuista hahmoista ajoittain jotain uutta irti, ja parhaimmillaan juoni voi olla terävyydessään verratonta ja jopa yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa, mutta lopulta palataan aina lähtöruutuun.

Siksi olikin jännittävää lukea Marvelin Ultimates-sarjaa, jossa aloitetaan tuttujen – joskin hieman ajanmukaistettujen – hahmojen kanssa puhtaalta pöydältä. Vuosien painolasti on pudisteltu harteilta.

Ei Ultimatesin juonta erityisen mullistavaksi voi sanoa, ja yhteiskunnalliset juonteetkin ovat vienoja, mutta kyllä tästä aivot narikkaan -iloa piisaa. Varsinkin, kun fotorealistinen kuvitus tarjoaa silmänruokaa koko rahan edestä. Lisäksi sopivan epävakailta ja sosiopaattisilta vaikuttavat hahmot ovat kerrankin lähes uskottavia veijareita telmiessään julkisilla paikoilla pelkkiin kalsareihin verhoutuneina.

Mark Millar & Bryan Hitch: Ultimates I + II. Egmont Kustannus, 2011 + 2012. 400 + 400s. Neljä tähteä.

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2018
Route Couture