Saippuakauppias

Lush-ketjun perustaja Mark Constantine ei halua olla hippi, mutta uskoo vegaanisuuteen ja läpinäkyvyyteen bisneksessä.

Lush-kaupalle tyypillinen makea tuoksu leijuu vastaan jo ovelta. Kosmetiikkaketjun perustajan Mark Constantinen mukaan samalta tuoksuisi missä tahansa kemikaliossa, jos tuotteet olisivat pakkaamattomia kuten Lushissa.

Lush ei testaa tuotteitaan eläimillä, raaka-aineet ovat kasviperäisiä (vegaanisia on noin 70 prosenttia tuotteista) ja luomua.

Tuoteselosteet kirjoitetaan selvästi auki, eikä mitään yritetä salata. Ei edes sitä, että tuotteissa käytettäviä ruusunterälehtiä keräävät romanit. Kaikesta huolimatta kyseessä on menestyvä bisnes.

”Kun viimeksi olin käymässä ruusutilalla, romanit olivat lakossa, jotta heidän työoloistaan pidettäisiin huolta. Siinä ei tuntenut olevansa mikään hyväksikäyttäjä”, Mark Constantine nauraa puhelimessa.

Constantine painottaa, että romanien elämäntapa on kiertää ja tehdä töitä silloin kun sitä on. Ja samoja ruusuja käyttävät muut kosmetiikkafirmat, jotka eivät asiaa edes mainitse. Lapsityövoimaa Lush ei hyväksy.

”Lush pyrkii olemaan mahdollisimman läpinäkyvä. Ihmiset saavat sitten tuomita meidät. Pyrimme tekemään oikein, mutta emme aina voi täyttää kaikkien kaikkia eettisiä vakaumuksia.”

Constantine mainitsee ensimmäisenä tämän hetken haasteista kosmetiikkabisneksessä REACH-lainsäädännön. Vuonna 2007 voimaan astunut REACH-asetus määrää kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelystä ja rajoittamisesta. Tuotteet täytyy määritellä nyt uudestaan ja siihen tarvitaan lisää testauksia.

”Me haluamme tehdä turvallista kosmetiikkaa, siitähän on kyse. Mutta millä kriteereillä? Nyt jotkut firmat ovat syöksyneet tekemään uusia eläinkokeita REACHin takia, se ei ole oikein.”

Suomi ei tosin ole tuttu Constantinelle yksinomaan REACHin takia. Hän käy usein kesäisin Suomessa, koska on innokas lintubongari. Parhaillaan hän tekee suomalaisen ystävänsä, lintukirjailija ja valokuvaaja Dick Forsmanin kanssa kirjaa pöllöistä.

”Minä en niin välitä saunasta, mutta olen nähnyt mitä tuotteita Suomessa käytetään saunassa. Olen kyllä saanut inspiraatiota suomalaisilta.”

Britanniassa 1990-luvun puolivälissä perustettu Lush menestyy hyvin. Constantine ei haluaisi ajatella olevansa hippi, mutta hän ei myöskään ymmärrä, miksi muut kosmetiikkayritykset eivät voisi toimia samoin kuin he.

”Kyse on kuin uskonnollisesta erosta. Käsittääkseni ero johtuu siitä, että on harvoja firmoja, joiden omistajat tekevät myös tuotekehittelyn. Omistajat ovat kiinnostuneita ensisijaisesti voitontekemisestä”.

”Jos he eivät välitä tuotteesta, he keskittyvät kehittämään vain houkuttelevampia pakkauksia ja mainostapoja. En todellakaan ymmärrä, mikseivät muut firmat käytä luonnollisia raaka-aineita enempää kuin nyt.”

Constantine puolustaa BBC:n nettisivuilla olevassa videossa aktivisteja ja penää miksei ketunmetsästystä todella voida lopettaa, vaikka lainsäädäntö sen määrittää jo kielletyksi.

Hänen kehittämänsä tuotteet ovat kasviperäisiä, niissä ei käytetä juurikaan säilöntäaineita ja ne pakataan mahdollisimman kevyesti. Haastatteluissa hän painottaa, ettei yrityksen työntekijät juurikaan lentele ympäri maailmaa töidensä takia.

Lushin viimeisin eettinen päätös oli alkaa karsia palmuöljyä tuotteistaan. Constantine sanoo, ettei ekologista palmuöljyä ole, jollei palmut ole viljelemättömiä.

”Koko ajan pitää olla tarkkana”, Constantine huokaa. Hän on selvästi hengeltään maailmanparantaja.

”Suurin huoli minulla on siitä, etteivät maailmanparantajat jaksa! Kaikki ovat niin kovasti huolissaan kaikesta, tässä pitäisi kuitenkin muistaa huumori ja optimistinen asenne.”

”Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen töistä ei meinannut tulla mitään, kun kaikki olivat niin masentuneita”, Constantine jatkaa. ”Ei kaikesta pidä huolehtia. Pitää uskoa, että kyllä kaikki järjestyy!”

_______________

Lush vs. The Body Shop

Mark Constantine toimitti 1990-luvun alkuun saakka tuotteita The Body Shopille. Silloin The Body Shop halusi pitää langat omissa käsissään ja yhteistyö Constantinen kanssa päättyi.

Ystävänä Constantine säilyi The Body Shopin johtajan Anita Roddickin kanssa 2000-luvun alkuun saakka. Roddick myi The Body Shopin L’Orealille vuonna 2006. Roddick kuoli vuonna 2007.

The Guardianin haastattelussa vuonna 2007 Constantine sanoi, että Nestlén omistama L’Oreal sai The Body Shopista eettisen takin.

”Mutta se on kyllä liian pieni takki. L’Orealissa ongelma on siinä, että he eivät varmasti tee paljoakaan rahaa myymällä äidinmaidon vastiketta Afrikassa, mutta se ei estä heitä tekemästä sitä. He mieluummin hyväksyvät kolhun imagossaan kuin luopuisivat siitä.”

Nyt Constantine lisää, ettei olisi ollut niin kovasanainen, jos olisi tiennyt Anita Roddickin sairastuneen vakavasti ja myyneen siksi ketjunsa.

Constantine oli tarjoutunut muutamaa vuotta aiemmin ostamaan The Body Shopin, mutta Roddick oli pitänyt sitä aprillipilaan verrattavana vitsinä. Heidän ystävyytensä päättyi siihen.

Hannele Huhtala

_______________

Kosmetiikkaa ja hyväntekeväisyyttä

Kosmetiikkaketju Lushin perustivat vuonna 1994 Mark ja hänen vaimonsa Mo Constantine.

Lush on toiminut Suomessa vuodesta 2008 lähtien ja sillä on toistaiseksi kolme liikkettä, Helsingissä, Espoossa ja Lahdessa.

Maailmalla Lush toimii 43 maassa ja sillä on yli 600 liikettä. Lush on lahjoittanut rahaa Charity Pot -kampanjansa kautta erilaisille tahoille eläinkokeiden ja lentomatkustamisen vastumisesta Guantanamo Bayn vankilan oloista tiedottamiseen.

Suomen Lush suunnittelee omaa Charity Pot -kampanjaa alkavaksi syksylle 2010. Charity Pot -tuotteen hinta menee arvonlisäveroa lukuunottamatta suoraan hyväntekeväisyyteen.

Hannele Huhtala

_______________

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu