safiiri ja teräs

”Safiiri ja Teräs” on Riku Korhosen novelli.

Marraskuussa ajan kuutosen bussilla etelän päätepysäkille. Perillä kiipeän Tora-alhontien kallioille, joille en ole noussut viiteentoista vuoteen. Seison paikallani. Ilta. Harteikkaan lähiön yllä leijuu sakea utu. Muistan etäisiä hetkiä, joissa olin nykyistä itseäni pienempi tai kaikki muu nykyistä suurempaa, syksykin. Mereltäkö utu puhaltuu vai kohoaako maasta? Valot palavat kerrostalojen ikkunoissa. Olohuoneissa loimottavat televisioiden sinertävät tarinavalkeat.

Yhden talon ikkunoissa valot eivät pala.

Entisen kaatopaikan rinteeseen rakennetun kahdeksankerroksisen elementtitalon kaikki asukkaat saivat viime keväänä kaupungilta kohteliaan kirjeen ruskeassa kirjekuoressa. Nyt talon kolmekymmentäkaksi huoneistoa ovat tyhjillään. Osa ikkunoista on kivitetty rikki.

Talon pihavalaistus on silti yhä toiminnassa. Talon edessä seisoo vanha pyöränromu. Autio näkymä tuo mieleen jonkin jälkipolvien opetukseksi säilytetyn sotamonumentin:

Älkää tehkö, kuten me teimme.

Me asuimme kakkoskerroksessa.

Näen ikkunan, jonka takana silloin vuosia sitten oli meidän lastenhuoneemme. Siellä minä revin raajat irti Annukan nukeilta. Siellä Annukka silppusi minun jääkiekkokorttini.

Ja siellä pelkäsimme samassa sängyssä, kun olimme katsoneet Safiiria ja Terästä. Minä vain olin siskoani kierompi ja karhusin häneltä markan korvauksen siitä, että näennäisen vastentahtoisesti suostuin hänen viereensä, lähelle lämpimään.

Safiiri ja Teräs.

Hieno nimi tv-sarjalle. Niitä voisi helposti keksiä lisääkin.

Arseeni ja Syanidi.

Kadmium ja Elohopea.

Mangaani ja Lyijy.

PCB ja Rikkihappo.

Katselen taloa ja muistan sokkojahdin. Pimeä pommisuoja täyttyi hiipimisen ja haparoinnin äänistä. Kuvittelin jahtaajalle Darth Vaderin kypärän tai Mishka-nallen naaman, leikin taustalle ydinsodan. Ärsyttävä Annukka roikkui kannoillani. Piilossa hän painautui kylkeeni kiinni. Häpesin häntä, vaikkei kukaan voinut nähdä meitä. Päämme päällä talo teki tarpeitaan, ylläpiti elintoimintojaan. Putkisto lorisi. Tuuletus humisi. Annukka nyhjäsi hihaani hätääntynein sormin. Yritin kuulla lähestyvän jahtaajan liikkeet kyhjöttäessämme lämpimässä betoniloukossa, suurensuurten järjestelmien pimeällä pohjalla.

Lastenhuoneemme ikkuna on rikki. Ehkä turhautuneen raivon vallassa lähtenyt asukas on paiskannut lasin läpi kiven.

Näen parvekkeen, jolla Annukka puhalsi Trip-mehupillillä

astianpesuaineesta kuplia. Kuplat leijailivat asfaltin yli ja särkyivät pihakoivujen vihreisiin oksiin, mutta siitä on kauan.

Kun sisko kaksi vuotta sitten sairastui, kukaan ei vielä tiennyt, mitä tässä maaperässä komeiksi kasvaneet koivut ovat kestäneet, eikä sisko tiedä vieläkään.

”Safiiri ja Teräs” on Riku Korhosen novelli. Korhonen opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä, filosofiaa, luovaa kirjoittamista & suomen kieltä Turun yliopistossa. Opintojensa ohella hän on työskennellyt äidinkielenopettajana. Kustannusosakeyhtiö Sammakko julkaisee syksyllä Korhosen esikoisteoksen. Novellikokoelman työnimenä on ”Lapsuuden teknologia”.

Riku Korhonen

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu