Mitä jos se onkin näin: että joka kerta, kun teemme valinnan, miten pienen tahansa, haarautuu todellisuus kahtia. Ja jossain toisessa ulottuvuudessa jatkuu elämämme toisenlaisena.
Mitä jos se onkin näin: että joka kerta, kun teemme valinnan, miten pienen tahansa, haarautuu todellisuus kahtia. Ja jossain toisessa ulottuvuudessa jatkuu elämämme toisenlaisena. Tai vielä pidemmälle: aina kun on mahdollisuus vaihtoehtoihin (ja koskapa ei olisi) haarautuu tulevaisuus rinnakkaisiksi versioiksi. Ja niistä seuraavalla valinnanhetkellä taas uusiksi, loputtomiin. Eikä vain yhden ihmisen kohdalla, vaan kaikkien. (Ja miksi vain ihmisten, miksei kaiken elollisen?)
Rajattomasti erilaisia muunnoksia todellisuudesta. Sillä maailmankaikkeushan on ääretön. Vain me olemme rajallisia, emmekä siksi pysty tiedostamaan kuin yhden vaihtoehtoisen aikajanan kerrallaan.
(Ja entä jos unet ovat maailmankaikkeuksien seinämien huokosista luiskahtaneita kuvia siitä, millaisena elämämme etenee juuri nyt jossain muualla?)
Niin että juuri nyt, jossain toisessa todellisuudessa, elät elämääsi aivan toisin, toisia töitä tehden. Rakastat ihan eri ihmistä, sitä, josta tässä maailmassa erosit, tai häntä, jota et täällä edes koskaan tavannut. On olemassa maailma, jossa elät juuri tällä hetkellä täydellistä elämää. Siellä joka ainoa valinta on johtanut onneen ja menestykseen. Ja samaan aikaan elät parhaillaan elämää, jossa kaikista vaihtoehdoista on aina valikoinut se julmin, ahdistavin ja katkerin. Ja elät myös sitä elämää, jossa joka ainoa järjetön päähänpisto on tullut todeksi. On elämä, jossa jokainen rakastelu johtaa raskauteen. Ja toinen, jossa pieninkin kina päättyy veritekoon.
Ja sitten ovat kaikki ne elämät, joissa elät täysin toisenlaisessa maailmassa kun tämä. Ne, joissa Saksa voitti toisen maailmansodan, Kolumbus ei päätynytkään Amerikkaan, kansa valitsi Barabbaan, Ming-suku ei kukistanut mongoleja, Gavinah Kamalun tyttövauva jäi henkiin, aurinkoenergia valjastettiin käyttöön ennen ydinfuusiota, Väinämöinen palasi takaisin…
Lukemattomia tätä maailmaa kauniimpia ja kauheampia maailmoja.
(Joista niistäkin voimme silloin tällöin nähdä välähdyksiä, jopa silmät avoinna.)
No entä sitten? Jos näin olisikin, mitä se merkitsisi? Tekeekö rinnakkaisten maailmankaikkeuksien mahdollisuus tästä todellisuudesta jotenkin arvokkaamman? Vai pienentääkö usko sattumien summaan elämän mielekkyyden entisestään?
En tiedä.
Näinä aikoina, tässä todellisuudessa, kun maan kiertoradan pituinen sykli kääntyy taas kerran kuvitteelliseen uuteen alkuun, on vain niin houkuttavaa uskoa. Uskoa siihen, että pienilläkin valinnoilla on vaikutusta. Vaikka sitten vain tämän yhden suljetun universumin sisällä. Uskoa siihen, että alkavana vuonna jaksaa itse valita paremmin. Kuluttaa viisaammin, kävellä enemmän, hermostua vähemmän. Istuttaa auringonkukkia, hymyillä bussissa, tuulettaa lakanat. Jättää viimeisen sanan sanomatta, jos se sana on satuttava.
Saara Cantell, saara.cantell@kolumbus.fi
