splash_image.jpg

Saanko luvan?

Keski-ikäistyvä graffititaiteilija ei jaksa enää kapinoida.

Kuten kaikista alakulttuureista, myös katutaiteen piiristä löytyy nurkkakuntaisuutta kotitarpeisiin. Yksi rajalinja on vedetty luvattoman ja luvallisen väliin. Voiko luvallinen graffiti olla real deal, vai lasketaanko ainoastaan luvattomat?

Nimimerkillä Hende taiteileva Pete Nieminen on madaltanut rajalinjoja. Hän on edistänyt luvallista graffitikulttuuria hiljattain kuopatussa Funk On -yhdistyksessä, jossa hän veti graffitityöpajoja monenlaisille porukoille, jopa lastentarhanopettajille Finlandia-talossa.

Katutaiteen asema Suomessa on muuttunut, ja luvallisia graffitiseiniä on noussut viime vuosina vähän sinne sun tänne. Nieminen on ollut mukana näiden seinien pystyttämisessä ja neuvonut kunnallista virkamiehistöä käytännön asioissa.

”Jos minulta olisi kysynyt 15 vuotta sitten mielipidettä luvallisista seinistä, vastaus olisi voinut olla varsin erilainen. Kohta nelikymppisenä isänä sanon, että tosi hyvä, että seiniä on.”

”En toivo, että jokainen maailman ihminen rupeaa maalaamaan tällä sekunnilla, mutta on hienoa, että kiinnostuneet voivat käydä ostamassa kannut kaupasta ja mennä seinälle.”

Luvallisten seinien lisäksi katutaidevaikutteet ovat luikerrelleet myös mainoksiin. Geneeristen graffitivaikutteiden lisäksi mainonnassa on hyödynnetty itse käsityöläisiä.

Katutaiteilijoita on palkattu maalaamaan mainoksia yrityksille: Helsingissä Jussi TwoSevenin maalaama bissemainos oli Lasipalatsin seinässä koko vuoden 2012 kesän ajan.

Tänä vuonna kahvipaahtimon sponssi puolestaan tarjosi Otto Majalle mahdollisuuden maalata kivitalon seinä Porissa. On mahdotonta sanoa, missä menee raja, jonka ylittäminen alkaa häiritä koko skenen uskottavuutta.

Joitain rajoja ei vielä olla valmiita ylittämään. Nieminen on valmis hyväksymään niin junavarikoilla ravaavat ninjat kuin luvallisille seinille maalaavat, mutta kun Pekka Perä lupasi 2 000 euroa Talvivaara-graffitista, ei Hende liikahtanut.

Eikä tainnut liikahtaa kukaan muukaan itseään kunnioittava taiteilija.

1980-luvun puolivälissä ala-asteikäisenä graffiteihin tutustunut Nieminen ei ole koskaan joutunut suuriin ongelmiin harrastuksensa kanssa. Alkuvaiheessa touhua rauhoitti seurustelu poliisin tyttären kanssa, hän kertoo ja nauraa.

”Nykyään vaimo ja lapsi pitävät minut poissa junajaardeilta.”

Nieminen on maalannut muillakin nimillä kuin Hende, mutta tuolla nimellä signeeratut työt ovat pääasiassa luvallisia. Luvattoman rajoilla huojuvat teoksetkaan eivät ole tuoneet muassaan ongelmia taiteilijalle, joka on julkaissut kuvia niistä omilla nettisivuillaan.

Esimerkiksi Huopalahden juna-aseman viereisessä metsikössä, vanhan huoltoraiteen kyljessä oleva betonipaasi sai uuden kuosin, kun Nieminen maalasi siitä Stop töhryille -projektin muistomerkin.

Helsingin vuosikymmenen mittainen Stop töhryille -kampanja muodostui nollatoleranssin – eli tekijöiden jahtaamisen ja kaikkien maalausten hävittämisen paikasta riippumatta – valtakunnalliseksi symboliksi.

Pasilan junatunneliin Nieminen maalasi Helene Schjerfbeckin omakuvan taiteilijan syntymän 150-vuotisjuhlien alla. Ei kukaan senkään perään kysellyt.
”En ymmärrä, miksi Pasilan vanhassa junatunnelissa ei saisi maalata. Siellä ei käy kukaan muu kuin maalarit. Eivät ne duunit siellä ketään häiritse.”

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu