Kirjoittanut anu brask

Ruokatohtori, osa 2

Lukuaika: 2 minuuttia

Ruokatohtori, osa 2

Toimittaja ja kokki Anu Brask vastaa keittiöpsykologin koulutuksella kotitalouskysymyksiin. Osassa kaksi teemana kevätkiima.

Vaiva:

”Linnut laulavat eri tavalla kuin aiemmin. Vaikka maa on vielä lumessa, levottomuus on herännyt. Olen vietellyt aivan liian nuoren miehenkin. Seksuaaliviettiä on niin paljon, että hinkkaan kohta puhelinpylväitä kadulla. Mikä rauhoittaisi vietin, ja millä saisi morkkiksen menemään ohi?”

Ruokatohtorin 
diagnoosi:

Kärsit kevätkiimasta. Se on näillä pimeyden leveysasteilla ihan normaali ilmiö ja laimenee kesää kohti.
Ruoka-aineilla ja seksuaalivietillä on koettu olevan paljonkin yhteistä. Koska et tunnu tarvitsevan lisäbuustia vaakamamboon, suosittelen välttämään seuraavia: suklaa, mansikka, chili, inkivääri, basilika, viikuna, hunaja, rucola, avocado, wasabi, banaani. Myös superfoodit voit suosiolla jättää kauppaan.

Antiafrodisiakkejakin on. Maissihiutaleet on keksitty vietin vähentämiseksi. Munkkipiireissä himontukahdutukseen on käytetty tofua. Hapankaalin on koettu tuottavan helpotusta kiimaan, minttu tyynnyttää pahinta tykytystä ja kiniinin uskotaan laskevan libidoa. Tilli, lehtisalaatti, tomaatti ja meirami – tuo yrttien seksintappajakunkku – kuuluvat myös antirakkausruoka-aineisiin. Eikä mämmissä ainakaan ole mitään seksikästä.

Tähän reseptiin pyrin sisällyttämään mahdollisimman monia tyynnyttäviä aineita. Jos ei muuta, saat ainakin maukasta syötävää.

Morkkiksesta taas: eikö voi vain ajatella, että valoa kohti mennään. Hyvähän se on, että seksi maistuu!

Resepti:

Maissihiutale-
kuorrutetut tofupihvit

Pihvimassa:

1 paketti (n. 250 g.) maustamatonta tofua

2 rkl tomaattipyrettä

1 rkl soijakastiketta

1/2 dl kevätsipulinvartta silputtuna

1 dl tuoretta korianteria

1 dl tillisilppua

1/2 dl korppujauhoja

suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Leivitykseen:

mainos

3 dl maissihiutaleita

1 dl soijamaitoa + 3 rkl vehnäjauhoja

1/2 dl vehnäjauhoja

paistamiseen öljyä

1. Muussaa tofu haarukalla hienoksi ja tasaiseksi massaksi. Lisää muut pihviainekset, viimeiseksi korppujauho. Sekoita huolellisesti.

2. Anna massan seisoa jääkaapissa vartti niin, että korppujauho turpoaa ja massa kiinteytyy hieman (se ei saa missään nimessä olla löysää).

3. Varaa leivitykseen kolme lautasta. Levitä yhdelle vehnäjauhoa, toiselle murskatut maissihuitaleet ja kolmannelle soijamaito-vehnäjauhoseos.

4. Muotoile tofumassasta neljä kämmenpohjan kokoista pihviä. Kasta pihvit vuorollaan ensin soijamaidossa, sitten vehnäjauhossa, taas soijamaidossa ja lopuksi maissihiutaleissa niin, että pihvit kuorruttuvat joka puolelta.

5. Paista pannulla reilussa öljyssä molemmin puolin. Maissipanerointi kärventyy herkästi, joten ole öljyn lämpötilan kanssa tarkkana.

Tomaattisalaatti

läjä lehtisalaattia

4 mehukasta tomaattia

pieni salottisipuli

1 tl kuivattua meiramia

reilusti tuoretta minttua

1/2 tl suolaa

ripaus sokeria

mustapippuria

3 rkl öljyä

1 rkl (puna)viinietikkaa

mainos

1. Pilko tomaatit kulhoon ja puristele muutamasta palasta hedelmälihat mössöksi. Raasta sipuli ja lisää tomaattien joukkoon.

2. Ripottele päälle suolaa, mustapippuria, hieman sokeria ja kuivattu meirami. Anna mehustua huoneenlämmössä parikymmentä minuuttia.

3. Tee kastike tyhjään kannelliseen lasipurkkiin. Valuta purkkiin tomaattikulhon pohjalle kertynyt mehu ja kaada joukkoon öljy ja etikka. Lisää tarvittaessa hieman suolaa ja sokeria. Sulje kansi, ravista voimakkaasti. Säilytä ylimääräinen kastike jääkaapissa seuraavaa käyttöä varten.

4. Hienonna minttu ja revi lehtisalaatti suupaloiksi. Yhdistä salaatti ja kastike juuri ennen ruokailua.

Anu Brask