Kiamars Baghbanille runous on samanlainen ilmiö kuin ihme – sitä on turha teoretisoida.
RUNOILIJA KIAMARS BAGHBANILLA on pilkettä silmäkulmassaan, kun hän sanoo: ”Asia on niin päin, että suomalaisten täytyy sopeutua ja integroitua muuhun maailmaan. Äidinkieltäni persiaa puhuu yli 15 miljoonaa ihmistä. Entinen kotimaani Iran on aina ollut hyvin monikulttuurinen yhteiskunta.”
Vuoteen 1980 Kiamars Baghbani oli persian kielen ja kirjallisuuden opettaja Iranissa. Vallankumouksen ja šaahin kaatumisen jälkeen hän jätti Iranin, Suomen kansalaisuuden hän sai seitsemän vuotta sitten. Tätä ennen hän asui Isossa-Britanniassa ja Pakistanissa, jossa hän toimitti yhden miehen voimin Damana-kulttuurilehteä.
Baghbani kokee olevansa Suomessakin eräänlainen kulttuuritaistelija, joka auttaa toisia maahanmuuttajia. Hän luennoi, opettaa, suomentaa ja järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia.
”Minulla on ollut helppoa, koska tulen monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Mutta Iranista minun oli lähdettävä, koska ajattelevana ja kirjoittavana ihmisenä olisin voinut niissä olosuhteissa vain vaieta.”
”ÄITINI PITI KOTONA epävirallista koulua, jossa hän opetti muun muassa persialaista kirjallisuutta. Isoisäni oli kansantarujen kertoja ja -laulaja. Sukulaiseni olivat poliittisesti aktiivisia vasemmistolaisia. Perheeni mallin mukaisesti aloin jo lapsena lukea ja kirjoittaa.”
Baghbani ei ole uskonnollinen, mutta esimerkiksi suufilaisuus on hänen mielestään asenteena kiinnostavampi kuin virallinen uskonto. Uskonnolliset hallitsijat ilmoittivat olevansa Jumalan edustajia maan päällä, mutta suufilaisuudessa Jumala on ihmisessä ja ihmiset, eläimet, materia, kaikki on yhtä. Suufilaisuudessa korostetaan tien merkitystä. Jokainen valitkoon oman tiensä.
Kautta historian kaikki suuret suufilaiset miehet on tapettu. Iranissa oli vähän tilaa henkisen työn tekijöillä, joten Baghbani lähti monen ystävänsä lailla ulkomaille. Kirjoittajana hän kokee silti olevansa yhteiskunnan jäsen, Iranin ulkopuolellakin.
Baghbanilla on pöytälaatikossaan Kalevalan viisi ensimmäistä runoa persiaksi, käännettynä Persian kansalliseepoksen ahnamehin klassisella mitalla. Baghbanin omat runokokoelmat Heijastus ja Jalanjäljet lumessa ilmestyivät 1990-luvun loppupuolella.
Rakkaudesta runouteen ja kieleen kertoo sekin, että kokoelmien runot on kirjoitettu sekä persiaksi että suomeksi. Näin lukija saa uudenlaisen kosketuspinnan toiseen kulttuuriin.
”KUN ÄSKEN AJOIN bussilla tänne kulttuurikeskus Caisaan, katselin ikkunasta ulos, mutta en nähnyt kunnolla luontoa, koska kaikkialla oli mainoskuvia näkymää peittämässä. Sitten havaitsin pienet sadepisarat, jotka olivat jääneet bussin kahden ikkunan väliin. Ne liikehtivät siinä, ja aloin ajatella merta ja aaltoja.”
Baghbani näyttää pientä paperia, jossa on hänen uusi runonsa persiaksi, kauniilla arabialaisilla kirjaimilla. ”Pyrin aina löytämään tasapainon. Se on minulle tärkeää. Mutta elämässäni ovat läsnä paradoksit. Tämä mitä kirjoitin äsken bussissa, on mielestäni runo.” Sitten Baghbani ottaa uuden paperinipun esiin. ”Nämä näyttävät runoilta, mutta eivät mielestäni ole. Nämä ovat kyllä kaunokirjallisuutta. Käsitykseni mukaan runous ei rakennu ideoille, runo vain tulee. Runot syntyvät spontaanisti. Jos runoilija miettii tällaisia kysymyksiä, ennen kuin kirjoittaa runon, runo kangistuu. Taide on sama kuin ihme, ei sille voi asettaa kehyksiä. Teoretisointi olisi itsesensuuria. ”
SAAN MUKAANI nipun uusia kokeilevia runoja. Tai siis uusia kaunokirjallisia tekstejä. Seitsemään säkeistöön jaoteltu teksti 0,7 kertoo Irakin sodasta ja Lontoon pommi-iskuista. Kehitysaputavoitteeseen viittaava nimi muistuttaa myös ilon ja virkistyksen hetkistä, jotka ovat ihmisille olennaisia kaikkialla.
Matkalla kotiin luen syyspisaroiden saattelemana iranilaisen runoilijan Ahmad Shamlun runon ensimmäiset lauseet, jotka Baghbani on äskettäin kääntänyt suomeksi:
Runo
On irtautuminen
On pelastus ja vapaus.
Se on epäily
Joka viimeksi
Muuttuu vakaumukseksi.
Kiamars Baghbani on mukana järjestämässä kulttuurikeskus Caisan kansainvälisiä kirjallisuusiltoja 8.9. kello 18–21 ja 10.10., 16.11. ja 10.12. kello 17–20.
Sonja Vialva
