runoja sävelten panttivankeina

Laulettuna teksti muuttuu toiseksi, Jarkko Martikainen YUP-yhtyeestä sanoo.

Kuten me kaikki ymmärtänemme, ei runous sinänsä, informaationvälityksen muotona, ole tosiaankaan syntynyt paperille piirrettynä eikä kiveen kaiverrettuna. Vaka vanha Lönnrotkin joutui siirtämään ikiaikaiset viisaudet kirjoihin ja kansiin arkki- ja muiden veisujen välityksellä. Suusta korvaan ja mieleen on viisaudensiirron perinteisin muoto.

Nykyajassa paitsi pinnallisimmat banaaliudet myös synnyt syvemmät uppoavat kansanjoukkojen tajuntaan helpoimmin populaarimusiikin siivittäminä. Yksi vakavimmin otetuista bardeista on YUP-yhtyeen nokkamies Jarkko Martikainen.

Allekirjoittanut satunnainen Voimamies sai pari vuotta sitten tippoja linsseihinsä kuullessaan upean tarinan Passiivista vasta-rintaa, jonka Martikainen sävelrunoili telkkarin Hotelli Sointu -ohjelmaan. Vaikuttavuus ei ole himmennyt kappaleen siirryttyä nyt YUP:n uudelle albumille.

”Mä en välttämättä osaa kohottaa omaa juttuani runoudeksi, koska musiikkihan asettaa aina omat rajoitteensa. Joskus tekstiä rakentaessaan huomaa, että joku toinen muoto olisi parempi, mutta melodia asettaa rajoituksia sille, kuinka tekstiä saa sinne summattua niin, että tavut olisivat jotakuinkin kohdallaan.”

Hotelli Soinnun käytäntö vaati laatimaan aiheen suhteen hattuarvonnalla vetäistyn kappaleen tiukassa ja niukassa neljässä tunnissa. Kuinka pystyi runoniekka tulemaan toimeen näin armottoman deadlinen kanssa, ja muokkasiko tuo kokemus käsitystä biisinteosta? Joutuiko analyyttinen minä väistymään sivummalle fiilis-minän tieltä?

”Totta kai, pakko oli jättää kaikki miettiminen syrjään. Siinä ajautui sellaiseen maailmaan, jossa naiiviudet nousee esiin ja se omin tyyli korostuu rajustikin. Kello käy koko ajan raivokasta vauhtia, ja siinä aikataulussa on pakko käyttää heti ensimmäiset ajatukset, jotka päähän pälkähtää. Muodollisesti se tuntuu tuottavan aika primitiivistä jälkeä, sekä karumpaa muotoa että naiivimpia teesejä, mikä saattaa toimia niin hyvässä kuin pahassakin.”

Runonlaulajia ei ole syytä asettaa samalle viivalle pelkästään kirjallisesti itseään ilmaisevien tekijöiden kanssa.

”Musiikin ja tekstin yhteisvaikutus on usein aika hauska summa. Meillä on YUP:n kanssa ollut useampiakin epäsopivuuskokeiluja, joissa tehdään positiivinen sävellys negatiiviseen tekstiin ja päinvastoin. Pelkästään sanojen kanssa operoivien runoilijoiden on vaikeampi saavuttaa sellaisia tasoja. Mutta eihän se mahdotonta ole. Todellinen sanojen hallitsija pystyy varmasti tekemään niin, että näennäisesti hyvin positiivinen teksti sisältää rivien välissä ihan selkeitä negaatioita.”

”Toisaalta tietty teksti voi luettuna antaa tietyn assosiaation, mutta lausuttuna eli laulettuna tunnelma voi muuttua täysin toiseksi. Röyhkä on mestari tuottamaan sellaisia rivejä, jotka ei välttämättä luettuna ole niin vaikuttavia, mutta Kaukon ääni ja sen sointiväri antaa niille aivan uutta tylyyttä.”

YUP: Leppymättömät. Universal Music.

Markku Halme

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu