Kirjoittanut pertti laesmaa

Rumpujen Miles

Lukuaika: < 1 minuutti

Rumpujen Miles

”And Roy…..Haynes on drums!” Sarah Vaughanin kuulutuksissa oli aina selvää henkistä halimista ja lututtelua. Eikä ihme. Kiersiväthän Sassy ja Roy maita ja mantuja yhdessä vuositolkulla.

KONSERTTI ”And Roy…..Haynes on drums!” Sarah Vaughanin kuulutuksissa oli aina selvää henkistä halimista ja lututtelua. Eikä ihme. Kiersiväthän Sassy ja Roy maita ja mantuja yhdessä vuositolkulla.

Kun Juanita Coltrane kaivoi käsveskastaan pienen nauhurin, jolla oli nauhoittanut miehensä soittoa Thelonious Monkin kanssa New Yorkin Five Spot Caféssa, alkoi kova kalentereiden plaraaminen. Piti selvittää nauhoitusajankohta ja soittajat.

Ihan varmana rummuissa oli vielä tuolloin Sassyn porukassa soittava Roy Haynes. Turhaan ei mies kanna lempinimeä Snap Crackle! Tämän jälkeen nauhoitusajankohdan selvittäminen helpottui. Esitys oli syyskuun 11. päivältä 1958.

Trane pyysi Haynesia omaan kvartettiinsa aina kun Elvin Jonesilla oli joitain esteitä. Näin kävi muun muassa Newportin jazzfestivaaleilla vuonna 1963.

Haynes on musisoinut eri tyyleillä Louis Armstrongin, Lester Youngin, Charlie Parkerin, Dizzy Gillespien, Bud Powellin, Miles Davisin, Billie Holidayn, Sidney Bechetin, Clifford Brownin, Ella Fitzgeraldin, Stan Getzin, Art Pepperin, Eric Dolphyn, Charles Mingusin, Sonny Rollinsin, Chick Corean, Charlie Hadenin, Gary Burtonin ja niin edelleen kanssa.

Kaikkein helpointa olisi määritellä Roy Haynes mieheksi, joka ei koskaan soittanut Duke Ellingtonin kanssa (mutta jukupliut kun sekin oli lähellä!).

Haynesin uraa ei selitä hyvä mäihä (sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan). Vielä onnettomampaa olisi vedota ikään (85-vuotiaan on pitänytkin ehtiä yhtä ja toista). Ehkä lähimmäksi totuutta pääsi sittenkin Lester Young, jolla oli paha tapa keksiä toisille lempinimiä. Hänen nimensä Roy Haynesille oli Royal of Haynes.

Roy Haynes Fountain Of Youth Band 28.4. April Jazzissa, Espoon Kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa kello 19.30.

Pertti Laesmaa