Kirjoittanut Jari Tamminen

Rotanloukku

Lukuaika: < 1 minuutti

Rotanloukku

Arvostelussa Notkea Rotta vs.
SMC Lähiörotat -levy
Rottaradio 10″.

Notkean Rotan ja SMC Lähiörottien yhteis-EP:n julkkarit järjestettiin viime vappuna Tavastialla. Tuo vinyyli pääsi lopulta kauppoihin vasta nyt. Vaikka odotus on ollut ehkä tarpeettoman pitkä, on se myös ollut sen arvoista. Kolmen biisin 10-tuumainen on kertakaikkisen hersyvä joskin lyhyt paketti.

Itähelsinkiläinen Notkea Rotta aloitti uransa 2000-luvun alkupuolella esittämällä kotoisiin ympyröihin siirretyn tulkintansa gangsta-räpistä. Arki- ja surrealismin yhdistävä porukka on koetellut soveliaisuuden rajoja, käsitellyt sosiaalisia ongelmia ja genren stereotypioita rakkaudella mutta myös parodioiden.

Samaa rakkautta lajiin ja kotiseutuun on ollut kuultavissa ja nähtävissä Malmilta ponnistavan SMC Lähiörottien tuotannossa.

Nyt rottalaumat ovat yhdistäneet voimansa ja sotkeneet mukaan vielä aimo ripauksen punkia ja kaaosta. Tästä on hyvä ponnistaa kohti ihan pikapuolin valmiiksi luvattua SMC-täyspitkää.

Notkea Rotta vs.
SMC Lähiörotat:
Rottaradio 10″.
Full House 2014. Neljä tähteä.

Jari Tamminen