Rippileiri & Naton nopeat murharyhmät

Lestadiolainen pappi jäi Oulussa kiinni siitä, että oli käynyt teatterissa katsomassa Juha Jokelan kirjoittaman näytelmän Fundamentalisti.

Lestadiolainen pappi jäi Oulussa kiinni siitä, että oli käynyt teatterissa katsomassa Juha Jokelan kirjoittaman näytelmän Fundamentalisti. Rauhanyhdistys kielsi papilta vuoden 2008 rippikoululeirien pitämisen. Pelättiin ilmeisesti, että huonot vaikutelmat voivat hyvinkin olla vielä silloin miehen mielessä ja isosten pikkuhousut vaarassa.

Fundamentalistia on nähty Espoossa, Helsingissä, Kajaanissa, Kokkolassa, Oulussa ja Tampereella. Tampereen Työväen Teatterin askeettinen ja intiimi tulkinta otti tekstin rakenteet esiin taitavammin kuin teatterissa on tavallisesti tapana.

Tarkoitan näytelmän rakenteella sitä, missä asemissa puhujat ovat: kuka puhuu, kenelle, kenestä ja missä roolissa. Tekstin materiaalit koostuvat repliikeistä, rakenne roolien suhteista. Jokelan tekstin repliikit yrittävät kuvata, mitä fundamentalismi on. Rakenne näyttää, miten meille luodaan fundamentalismin varjossa poliittisia pelkoja ja pahoja selityksiä.

Fundamentalisti rakentuu kolmesta roolista. Minna Hokkanen esittää fundamentalistiksi hurahtanutta Heidiä ja Auvo Vihro pastori Markusta. TTT:n Kellariteatteriin kokoontunut teatteriyleisö esittää Markuksen pitämän tiedotustilaisuuden yleisöä. Pastori puhuu suoraan yleisölle. Heidi toimii Markuksen puheen kuvittajana.

Pastori Markus on humaani ja rationaalinen ihminen. Sellaisia me yleisön jäsenetkin haluamme olla. Heidi on seurakunnan entinen vapaaehtoistyöntekijä ja nykyinen lahkolainen. Jokelan tekstin taitava dialoginen epätasapuolisuus takaa, että emme asetu Heidin asemaan. Vaihdamme ajatuksia vain Markuksen kanssa. Heidi esiintyy Markuksen muokkaamana, ei itsenäisenä ihmisenä.

Markus selittää yleisölle jokaisen kohtauksen alussa, miksi Heidi vaivaa hänen mieltään. Seuraa dialogeja, jotka ovat pastorin huolien ruumiillistamista. Heidi toimii Markuksen sielun osasena. Hänkin puhuu kyllä yleisölle yhden kerran, mutta tekee sen pastorin muistoihin kuuluvana henkilönä.

Käy ilmi, että Oulun Rauhanyhdistys ei ole huolissaan suotta. Markus hipelöi seurakuntansa nuorena paimenena epäonnisesti Heidiä, omaa ripari-isostaan.

Markus ei ole ainoastaan ihmisten hyväksikäyttäjä vaan myöskin ajattelevainen ihminen. Markus haluaa olla avoin ja onnistuukin siinä, mutta Vihro näyttää hienon traagisesti, miten avoimuuskaan ei auta. Pastori tekee silti väärin, toimii Saatanan työkaluna. Saatana ei synny nuoruuden haksahduksista vaan siitä, miten pastori pelastaa Heidiä fundamentalismin kiroista viisaassa keski-iässään.

Saatana on meissä asuva viha, ei sen ihmeempää. Saatana lihoo esimerkiksi silloin, kun väännämme junttimaista juttua fundamentalisteista. Väännämme sitä tarkasti Jokelan tekemän rakennepiirroksen mukaisesti. Järkevät hyväksikäyttäjät ovat äänessä, hyväksikäytetyt fundamentalistit pääsevät ääneen vain heidän välityksellään.

Islam mainitaan näytelmässä vain kaksi kertaa. Liitämme silti tekstin maailman tilanteeseen, sillä näytelmä on poliittisen manipulaation kaavakuva.

Islam esiintyy maailmalla samalla tavalla kuin Heidi näytelmässä. Islamistit eivät esiinny itse. Kuulemme heistä demokraattisten johtajiemme humaaneissa puheissa.

Jokelan teksti ajankohtaistuu päivä päivältä. Valitettavasti kaikki aktuaalistumisen linjat eivät ole yhtä hauskoja kuin Oulun riparikaranteeni.

Suomi haluaa näemmä ratkaista maailman ongelmia murhavälineitä lahjoittamalla. Fundamentalismi nousee valtaan, jos maamme ei toimi aseellisesti. Siitä olisi hirmuisia seurauksia varsinkin naisille, sanoo valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Naton nopean toiminnan murharyhmiä puolustellaan fundamentalismin vaaralla ja rivoimmassa tapauksessa jopa naisten oikeuksien puolustamisella. Onko kirkolla sanomista tähän häpeälliseen käänteeseen? Tarvitseeko ihminen sittenkin elämälleen joitakin perusteita eli fundamentteja? Voisiko tappamisen vastustaminen olla sellainen? Voisiko avoimuus olla yhteiselämän fundamentti?

Minna Leinon ohjaama TTT:n Fundamentalisti on merkillisen optimistinen teos. Se vieraannuttaa yleisönsä manipulaation perusrakenteesta. Ensi-illan tunnelma on lämmin ja valpas, loppua kohti hieman liikuttunutkin. Hyvä mieli syntyy näyttelijäparin ja yleisön yhteistyöstä. Teatteritaiteen fundamentalistien mielialatyö saa aikaan, että ajattelemme avoimesti, hauskasti ja valppaasti. Se on ihme – ei mitään sen kummempaa!

Fundamentalisti Tampereen Työväen Teatterissa.

Pertti Julkunen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu