Rikkaat pois poteroista

Lukuaika: 2 minuuttia

Rikkaat pois poteroista

Poliittinen kirja: Kristiina Kuvaja kävi pikavisiitillä Jyväskylässä tohtorin hattua hakemassa. Maailman hurjimmin kasvavat metropolit ovat äärimmäinen ympäristöuhka. Kuvajan lääke on selkeä: rikkaat on saatava alas linnoistaan poistamaan eriarvoisuutta.

Kestävän kehityksen ongelma ei ole siinä, että ihmisillä ei ole vettä”, tuore yhteiskuntatieteiden tohtori Kristiina Kuvaja väittää.

”Okei, totta kai meidän pitää rakentaa se vesiputki, mutta se ei ole riittävää. Miksi vesiputkea ei ole?” Kuvaja kysyy.

Megakaupunkien ja samalla koko maailman kestävän kehityksen ongelmana on Kuvajan mielestä eriarvoisuus. Hän antaa esimerkin Nigerian pääkaupungista Lagosista: Kaksi kolmasosaa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella slummeissaan. Kymmenesosa kaupunkilaisista on niin vauraita, että länsimaalaiset kalpenevat heidän rinnallaan.

”Kaupungeissa on valtavasti rahaa. Miksi siellä on niin paljon köyhiä, jotka elävät täysin epähyväksyttävissä oloissa?” Kuvaja kysyy.

”Minä väitän, että ongelmat ovat yhteiskunnan rakenteissa, eli siellä, missä tätä epätasa-arvoa tuotetaan. Väitän, että vain niihin rakenteisiin puuttumalla voidaan luoda kestävää kehitystä, ei rakentamalla vesijohtoja slummeihin.”

Kuvaja katselee sateen hiljentämää Jyväskylän kauppakatua. Hän muistuttaa, että Jyväskylän kaltaiset kaupungit ovat maapallolla marginaalisia elinympäristöjä. Maapallon näkökulmasta kestävän kehityksen uudet haasteet ovat muualla.

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua 80 prosenttia väestöstä asuu suurkaupungeissa, joista suurin osa on yli miljoonan asukkaan kaupunkeja, ja näistä suurin osa sijaitsee etelässä.

Filippiinien pääkaupungin Manilan rikkaimpia tavatessaan Kuvaja huomasi, että muurien keskellä omissa ekologisissa saarekkeissaan elävät ihmiset eivät ole tyhmiä tai sokeita ympärillään levittyville ongelmille. He näkevät mitä heidän kaupungilleen on tapahtumassa, mutta reagoivat ongelmiin ainoastaan rakentamalla suljettuja puistokaupunkeja, isot muurit, omat ympäristöpalvelut ja portin josta ulkopuoliset eivät saa kulkea.

”On hämmästyttävää, että tämä ryhmä on jätetty kaiken keskustelun ulkopuolelle. Näiden ihmisten muutosvoima on niin valtava, että jos se pystytään sitomaan, voidaan oikeasti saada jotain aikaan. Minkä takia rikkaita ei sitouteta koko kaupungin hyväksi? Yrityksille voitaisiin myöntää verohelpotuksia, jos ne tukevat tietyllä rahamäärällä koulutusta köyhillä alueilla, tai sitouttavat paikallisia pienyrittäjiä omaan globaaliin toimintaansa.”

Kuvajan mielestä kaupungin hallinnossa työskentelevien on otettava lapio käteensä. Tarvitaan ”positiivista rohkaisua” ja kaikille yhteisiä tavoitteita.

Megakaupungeissa hallinto nauttii epäluottamusta kaikissa yhteiskuntakerroksissa. Rikkaat eivät luota hallintoon, koska se ei ole pystynyt luomaan heille tarpeeksi tasokkaita palveluita, köyhät eivät luota hallintoon, koska se esittäytyy heidän näkökulmastaan mielivaltaisena tyrannina.

”Kun kaupunkien valtava kasvu yhdistetään siihen, että suunnittelu ja hallinto on tehotonta ja siihen, että kaupungeissa on paljon kolonialismin jälkeensä jättämiä hallintorakenteita, tuloksena on ei niin toimiva kombinaatio.”

“Mutta se ei tarkoita, että ajattelisin, että läskiksi menee kuitenkin”, hän lisää. Kuvaja on vakuuttunut siitä, että pessimistisillä ajatuksilla ei muuteta maailmaa. “Nämä kaupungit ovat tulleet jäädäkseen. Kyse on siitä, miten näistä saadaan mahdollisimman tasa-arvoisia”, hän muistuttaa.

“Minä uskon vahvasti, että meidän maailmamme ei ole tuhoon tuomittu. En ole idealisti. Uskon ihmiskunnan pystyvän vaikeisiin muutoshankkeisiin ja se on mielestäni realismia.”

Kristiina Kuvaja: Living the Urban Challenge. Sustainable Development and Social Sustainability in Two Southern Megacities University of Jyväskylä 2007. 130 s.

Milla Salo

  • 9.9.2009