Rennomman svengin asennossa

A.W. Yrjänä elää omaa 1960-lukuaan.

Tapaan A.W. Yrjänän turkulaisella savisella pellolla, jolle on rakennettu valtavia halleja, joissa ihmiset siirtyvät loisteputkivalaistuksessa pilttuusta toiseen. Kysymys on siis Turun kansainvälisistä kirjamessuista.

”Tämä on merkillinen tapahtuma. Olen lupautunut kustantamoni myynninedistämisoperaatioon mukaan. Täytyy siis tehdä parhaansa, kuten urheilijoilla on tapana sanoa”, aloittaa Yrjänä.

Yrjänä on messuilla, koska hän on julkaissut neljännen runokokoelmansa. Kirjan nimi on Mechanema.

”En nauti runojen lausumisesta huonolla äänentoistolla tällaisessa salissa ihmisille, jotka eivät tiedä haluavatko he olla täällä vai ei, ei helvetti…” Puheen katkaisee viereisellä lavalla 110 desibelin voimalla elämöivä amerikkalaiskirjailija Charles Bernstein. Pokkamme pettää, mutta pyrimme kuitenkin uudelleen virittäytymään kirjalliseen tunnelmaan.

“Niin, kun ensimmäisten esiintymisten jälkeen vuosia sitten kohtasin ihmisiä kirjakaupan signeerauspöydässä, ajattelin että tää on hirveätä ja kiusallista. Nyt olen omaksunut asenteen, että tämä on hauskaa ja absurdia. Yleensähän ihmiset paljastuvat ujoudestaan huolimatta mukaviksi. Sitä paitsi monet heistä ovat aika nättejä”, nauraa Yrjänä ja valkoviini on vähällä sujahtaa väärään kurkkuun.

Yrjänä tunnetaan runoutensa lisäksi myös CMX:n laulajana, basistina ja biisintekijänä. Bändi saa kontaktin kuulijoihinsa soittaessaan keikoilla. Moni kirjailija kohtaa lukijansa silmästä silmään vain kirjamessujen tyyppisissä tapahtumissa.

“Minulle kirjoittamisen prosessi on se tapahtuma, jossa kirja on olennainen. Kun kirja on kustannettu ja julkaistu, se on niiden ihmisten omaisuutta, jotka siitä sattuvat pitämään.”

Arcana, Rota, Somnia ja Mechanema. Yrjänän neljän runokokoelman nimet ovat korskean kuuloisia sanoja, joista tavallinen tossunkuluttaja ei ymmärrä tuon taivaallista.

Mechanema tarkoittaa suorimman käännöksen mukaan värkkiä tai laitetta. Kun Kreikan mytologian muija Pasifae halusi paritella Poseidonin härjän kanssa, niin se puinen lehmä jonka sisälle nainen asettautui perse paljaana oli nimeltään mechanema.”

”Kirjassani, joka sisältää yhden yhtäjaksoisen runon, on kyse mielestä ja kielestä laitteena, maailman hahmottamisen välineenä. Se on minun aika vapaamuotoinen, välillä vähän jaarittelevakin reissuni suomen kieleen.”

A.W. näkee tuotannossaan pidemmän punaisen langan: “Kun aloin kirjoittaa ensimmäistä runokokoelmaa, minulla oli valmis suunnitelma kahdeksan latinankielisen runokokoelman sarjasta. Kun kaikki kirjat ovat valmiina, niiden alkukirjaimista muodostuu termi. Minua on aina viehättänyt alkemia, jossa yritetään tehdä tavallisista asioista kultaa. Koko sarjani teema on eräällä lailla alkemistinen, siinä kirjoittaja muuttaa itseään kirjoittamalla.”

Yrjänän mukaan kirjoittamisprosessi on turha, jos se ei muuta kirjoittajaa. Pelkkä ansaitsemismielessä tehty kirja ei ole kiinnostava.

Mechanema siirsi minut kirjoittajana ja osin ihmisenäkin rennomman svengin asentoon. Olen aina ollut aika kuivakka, tiukkailmeinen ja myös ylevään puisevuuteen taipuvainen kirjoittaja. Elän nyt omaa 1960-lukuani ja vapaudun klassisen muodon paineista. Alan irrotella. Minulle puhekielisten ilmaisujen ja sanaleikkien käyttäminen on irrottelua, vaikkei se välttämättä ole sitä lukijalle.”

Mechanema koostuu yhdeksästä suomenkielisestä ja yhdestä englanninkielisestä osasta. Kieli on perinteistä säemittaista runoutta.

“Tekstini on välillä hyvinkin niukkaa, mutta välillä se lavenee sunnuntaifilosofin mietiskelyksi, jonka tarkoitus ei ole olla kovinkaan syvää vaan leppoisaa. Sitten yritän taas tunkeutua kollektiiviseen alitajuntaan koko painollani.”

”Minulla on aina ollut hankaluuksia kun aletaan puhua sanomasta. Sanoma tuppaa nykyään tiivistymään sloganeihin ja valmiiden aatteiden allekirjoittamiseen, joita ei sitten välttämättä tarvitse perustella tai lähteä analysoimaan. Olen hirveän hitaasti kehittyvä ja kasvava ihminen. Suhtaudun maailmaan ja aatteisiin varauksella toisin kuin nuo amerikkalaiset, jotka huutavat tuossa vieressä.”

Kuuntelemme hetken kuinka naapurikarsinan runoilija pääsee kliimaksiin ja rauhoittuu sitten.

“Olen siinä mielessä paska eurooppalainen intellektuelli, etten ole jyrkästi mitään mieltä, joskin joissain runoissa haikailen sellaista. Jokaisessa asiassa on enemmän, ja loputtomasti enemmän. Sitä haluan tutkia kirjoittaessani ja eläessäni.”

Kun Helsingin Juhlaviikot tilasi muutama vuosi sitten suomalaisilta lauluntekijöiltä poliittisia lauluja, se tuntui nurinkuriselta. Poliittisimmat laulut syntyvät tilaamatta.

“Jos politiikasta puhuttaessa ajatellaan vain puoluepolitiikkaa ja yhteiskuntajärjestystä, en ole valmis allekirjoittamaan poliittisen laulajan nimilappua. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Runoilijakin marginaalisena olentona osallistuu keskusteluun maailman ja ihmisen tilasta kirjoittaessaan ja julkaistessaan tekstejään. Kirjoittaminen on siis poliittista.”

Runoilija tai lauluntekijä voi tarkkailla maailmaa sivusta. Hänellä on siihen vapaus. “Nykyään puhutaan paljon vapaudesta. Se on amerikkalaisten omima termi. Minulle vapaus on tehdä niin kuin täytyy. Amerikkalainen vapaus on vapaus tehdä niin kuin huvittaa.”

“Pyrin tekemään positiivisia ratkaisuja vaikka kuinka tuntisin inhoa ihmiskuntaa, systeemiä tai itseäni kohtaan. Varsinkin lauluja kirjoittaessa olen taipuvainen nihilismiin, mutta minulle se on vapauttavaa. Vapauden ja vastuun yksi tärkeimpiä muotoja on hoitaa hommansa kirkkaassa päivänvalossa niin hyvin kuin osaa, piilottamatta mitään. Sitten voi viettää raakaa dionyysistä yöelämää.”

Roclyriikka on sidottu musiikkiin eli rytmiin, harmoniaan ja melodiaan. Runoudessa näitä kahleita ei ole. Runouden traditiossa on myös totuttu autoja, seksiä, huumeita ja väkivaltaa laajempiin aiheisiin.

“Kirjoitin runoja nuorena poikana jo ennen biisintekemisen aloittamista. Kun aloin kirjoittaa kirjallista tekstiä, se oli minulle fyysisesti ja psyykkisesti kotiinpaluu varhaisnuoruuden kirjoittamiseen.”

”Lauluntekeminen on paljon orgaanisempaa. Siihen liittyy jo soittimen läsnäolo. Se on fyysisesti erilainen tapahtuma. Biisintekemisessä ei ole pelkästään kynä kädessä, vaan siinä on myös muna kädessä.”

Kirjalliseen porttiteoriaan kuuluu vahvan runous- ja laulutekstiaddiktion jälkeen ajautuminen pitkän, leveän ja syvän proosan pariin.

“Niin, käännän toimittajan esittämän kysymyksen suomeksi. Milloin siis aion kirjoittaa oikean kirjan? Maailmassa on niin paljon vitun huonoja romaaneja, että minun on turha kirjoittaa yhtä lisää. Jos kirjoitan romaanin teen hyvin fantasiapohjaisen tieteisromaanin, kolmiosaisen 1200-sivuisen avaruusoopperan, joka tapahtuu 2600-luvulla kolonisoidussa lähiavaruudessa. Mua alkoi jo nyt hirvittää se kirja.”

A.W. Yrjänä: Mechanema. Johnny Kniga 2006.

Timo Forss

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu