rehti rokka

Lundenin lihaton rokka on konstailemattoman rehellinen. Jotta kokonaisuus säilyisi yhtä ylväänä, jättäisin purkin kyljessä ehdotetut lisämausteet, kuten basilikan, pois ja lisäisin perinteisesti sopan pinnalle komean koukeron sinappia.

Pian on laskiainen. Harmikseni huomaan, että äitini kellarissa ikuisuuden lojunut pulkka on käynyt minulle pieneksi. Groteskin pitkät koipeni taipuvat vaivoin syliin, polvet painavat leukaa ja kantapäät lipsuvat keulan yli.

Mäenlaskusta ei siis tule mitään. Kirvelevää suruani menetetystä laskiaisriemusta helpottaa se, että jokin aika sitten silmäillessäni Sörnäisten Valintatalon säilykepurkkihyllyä satuin tekemään hämmästyttävän löydön. Hernekeittojen kavalkadiin oli ilmestynyt kaipaamani lihaton versio. Vuosien turhauttava etsintä oli vihdoin tuottanut tulosta.

Sananen itse sopasta. Lundenin lihaton rokka on konstailemattoman rehellinen. Se ei yritä peittää vajavaisuuttaan turhien krumeluurien, kuten porkkanan, alle. Ainesosia on kolme: vesi, herne, suola. Modernismin kliseinen manifesti less is more pitää taaskin kutinsa. Sopan koostumus on uhmakkaan itsetietoinen, väri kauniin samea ja maku – etten sanoisi – lihaisa. Niljakkaiden läskipalojen puuttuminen ei todellakaan haittaa. Jotta kokonaisuus säilyisi yhtä ylväänä, jättäisin purkin kyljessä ehdotetut lisämausteet, kuten basilikan, pois ja lisäisin perinteisesti sopan pinnalle komean koukeron sinappia.

Lundenin lihaton hernekeitto hyvin varustetuista elintarvikeliikkeistä.

Teemu Väätäinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu