Rauha, joka ei haukkunut

Israelin Knessetin vaalien alla kaikki puolueet kiersivät outoa sanaa kuin kissa kuumaa puuroa.

Maaliskuun alussa vaalipropaganda -siirtyi kaduilta radioon ja televisioon. Israelin lain mukaan jokaiselle ehdokaslistalle suodaan vähintään kymmenen minuuttia lähetysaikaa tv:ssä. Knessetissä, Israelin parlamentissa, istuville puolueille annetaan ylimääräistä aikaa edustajamäärän mukaan.

Muita vaalilähetyksiä ei televisiossa eikä radiossa sallita. Vaalipropaganda on siis siirretty poliitikkojen käsistä “asiantuntijoille” – mainosalan ihmisille, copywritereille ja sekalaisille “strategeille”. Kyyniselle porukalle.

Yksi propagandistin päänsäryistä on, että hänen edustamansa kandidaatti saattaa ryhtyä puhumaan, Jumala paratkoon, ja paljastaa heidän todelliset kantansa asioihin, pilata näytöksen.

Siksi vaalipropaganda ei sano paljoa puolueista tai niiden todellisista päämääristä. Ennalta voi olettaa, että suurin osa lähetysten sisällöstä on valheellista. Jos kaupallinen yritys levittäisi epärehellisiä tulevaisuudennäkymiä osakekaupoista, se haastettaisiin oikeuteen.

Yhdessä mysteerissään Sherlock Holmes tutki omituista tapahtumaa liittyen erään koiran tekemisiin yöaikaan. “Mutta koirahan ei tehnyt yöllä mitään!” huudahti hänen apurinsa. “Se tässä onkin omituista”, Sherlock vastasi.

Vaalikampanjan omituinen tapaus on sana, jota ei esiinny missään: rauha.

Ulkopuolinen ei voi käsittää sen puuttumista, onhan Israel alituisessa sotatilassa. Uutislähetykset ovat täynnä pelottavia Hamas-paraateja. Itsemurhapommitusten pelko on suurempi kuin mikään muu uhka Israelissa.

Järki sanoo, että rauhaa lupaava puolue saavuttaa suosion aallonharjat. Mutta, ihmeiden ihme, mikään tärkeistä puolueista ei halua kruunua kantaa. Eikä siinä kaikki, mikään tärkeistä puolueista ei edes mainitse rauha-sanaa vaalilähetyksissä. Kadima-puolue puhuu toivosta, toivosta, toivosta eikä mainitse sanallakaan mitä toivotaan. Se puhuu “mahdista” ja jopa “poliittisen liikkeen mahdollisuudesta”. Rauhasta? Ei.

Kadiman mestariteos on tv-pätkä, joka varustaa asialleen koko Israel-kaartin – Herzlin, Ben-Gurionin, Beginin, Sharonin ja Rabinin. Näemme kun Herzl esittää ajatuksen sionismista, Ben-Gurion perustaa Israelin valtion, Begin solmii rauhan Egyptin kanssa, Sharon ylittää Suezin kanavan Yom Kippur -sodassa ja Rabin solmii rauhan – kuningas Husseinin kanssa.

Kuningas Husseinin? Hetkinen. Eikö Rabin allekirjoittanut sopimuksen PLO:n kanssa ja paiskannut kättä Jasser Arafatin kanssa? Eikö se ollut hänen elämänsä huippukohta? Eikö hänet palkittu Nobelin rauhanpalkinnolla tuosta eleestä? Mutta Kadima oli päättänyt, että se ei näytä Arafatia mistään hinnasta. Sitähän voitaisiin syyttää, Jumala paratkoon, rauhan hieromisesta Palestiinan kanssa.

Työväenpuolueen Amir Peretz oltaisiin voitu houkutella puhumaan rauhasta, jos hänen kätyrinsä eivät olisi tukkineet hänen turpaansa ajoissa. Hän tuntee olonsa paljon turvallisemmaksi puhuessaan lapsista ilman ruokaa ja vanhuksista ilman eläkkeitä.

Likud, tietenkään, ei puhu rauhasta. Benjamin Netanyahu on parhaimmillaan pelotellessaan ihmisiä. Siksi hän keräsi kaatopaikalta joukon käytettyjä kenraaleja, jotka todistavat, että Hamas ja Palestiinan hallinto ovat todellinen uhka Israelille, ihan niin kuin Iranin pommi.

Huvittavin on Geneven aloitteen takana olevan Yossi Beililnin johtama Meretz-puolue. Sen tärkein vaalimainos näyttää miehiä ja naisia tunkemassa paperiliuskoja Länsimuurin rakoihin, samaan aikaan kun he pukevat hartaimmat toiveensa sanoiksi. Nainen toivoo akateemista loppututkintoa, mies haluaa naida toisen miehen, isoisä tarvitsee rahaa ostaakseen lapsenlapselleen lahjan, kristitty nainen kaipaa samaa tunnustusta kuin juutalaiset naiset, nainen haluaa laittaa lapsensa päiväkotiin, nainen tähtää avioeroon…

Ja mikä onkaan se ainoa asia, jota kukaan ei toivo, halua tai kaipaa Meretzin propagandaihmisten mukaan?

Tämä kertoo jotakin israelilaisista vuonna 2006: enemmistö Israelin juutalaisista ei usko rauhaan. Rauha nähdään unelmana, jonakin millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Rauhasta puhuva puolue leimaa itsensä mielikuvitusmaailmassa eläjäksi. Mikä pahempaa, sitä saatettaisiin epäillä “arabin rakastajaksi”. Mikä voisikaan olla kamalampaa.

Mitä maa tahtoo, siinäpä se. Juutalaisen valtion niin suurella juutalaisenemmistöllä kuin mahdollista. Tämä on sovittu kaikkien juutalaisten puolueiden kesken. He uskovat Israelin rajojen yksipuoliseen muodostamiseen, ei keskustelua niiden palestiinalaisten kanssa. Palestiinalaiset, kuten kaikki tietävät, ovat valinneet Hamasin ja haluavat heittää meidät mereen.

Mitkä rajat? Ehud Olmert on vähitellen paljastamassa mitä hänellä on mielessään. Hänen karttansa ei yllätä. Hänen Suur-Israelinsa sisältää kaikki Vihreän linjan ja muurin väliin jääneet alueet: Jordan-laakson, Suur-Jerusalemin, joka sisältää Ma’aleh Aduminin siirtokunnan sekä alueen siirtokunnan ja kaupungin välissä (mutta sulkien pois muutaman tiheään asutun arabialueen), Arielin, Alfei-Menashen, Modi’in Illitin ja Gush Etzionin siirtokuntaryhmittymät sekä “erityissuoja-alueet”. Hän pitää huolen siitä, ettei itse asiassa piirrä karttaa, joten siirtokuntaryhmittymien rajoista ei ole varmuutta. Silti hän tähtää selvästi puolen Länsirannan liittämistä Israeliin.

Netanyahulle tämä on, tietenkin, räikeää maanpetturuutta, häpeällinen antautuminen arabeille. Vaalilähetyksissään hän tuomitsee Olmertin rajat “rajoina, jotka houkuttavat terrorismia”. Likud-puolue on kuin onkin piirtänyt kartan, jossa muuri siirtyy keskelle Länsirantaa. Työväenpuolue ja Meretz ovat periaatteessa samaa mieltä siirtokuntaryhmittymien liittämisestä, mutta ne eivät julkaise karttojaan.

He mainitsevat puolinaisesti jotkin määrittelemättömät maa-alueiden vaihtokaupat. Eikä ihme. Hehän uneksivat miltei silminnähtävästi kytkeytymisestä Olmertin johdolla yhteenliittymään, joka todennäköisesti perustetaan vaalien jälkeen. Yhteenliittymän kartta on tärkeämpi kuin liitettävien alueiden kartta. Ja rauha? Shhhhhhhh!

Teksti on lyhennelmä israelilaisen rauhanjärjestön Gush Shalomin perustajan Uri Avneryn tekstistä. Kirjoituksen on englannin kielestä suomentanut Veli Koskinen.

Uri Avnery

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu