splash_image.jpg

Raskas päiväkirjani

Minut otettaisiin vakavammin, jos olisin lihaa syövä maatilan tyttö, sanoo eläintilojen arjesta kirjan kirjoittanut Eveliina Lundqvist.

Eläintenhoitajaksi opiskeleva Eveliina Lundqvist julkaisi maaliskuussa ahdistavaa luettavaa. Salainen päiväkirja eläintiloilta (Into 2014) on kokoelma Lundqvistin mietteitä hänen harjoittelujaksoiltaan ja vierailuiltaan eri eläintiloilla.

Kirjassa kuvaillaan arkea parillakymmenellä tilalla: sikaloissa, munintakanaloissa, broilerikasvattamoissa, lypsynavetoissa sekä lammas- ja nautalihatiloilla.

Arki pitää sisällään paitsi yksittäisiä vastenmielisiä tekoja ja eläinten pahoinpitelyitä, myös sietämätöntä olemista päivästä päivään. Eläinten tilat ja olot ovat läpi elämän ahtaita, likaisia ja ennen kaikkea eläinten luontaisia tarpeita loukkaavia.

Kirjan saama julkisuus yllätti kirjoittajan.

”Olen kiitollinen kaikesta kannustavasta palautteesta. Sitä tuli paljon enemmän kuin osasin odottaa”, Lundqvist sanoo.

Kritiikkiä kirjoittaja on saanut odotetuilta tahoilta eli tuottajajärjestöiltä ja tilallisilta sekä lukemattomilta ihmisiltä internetin keskustelupalstoilla.

Lundqvist kertoo, että joidenkin kriitikoiden mukaan hän on tehnyt yleistyksiä ja jopa keksinyt asioita omasta päästään. Lisäksi häntä on syytetty siitä, että hän on jättänyt ilmoittamatta eläinsuojelurikoksista.

”Mietin rikosilmoituksen tekemistä muutaman kerran, mutta tajusin pian, että se ei auttaisi mitään. Olisi minun sanani tilanpitäjän sanaa vastaan. Lisäksi suurin osa kirjassa kuvailluista kaameista asioista ei riko lakia.”

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK julkaisi kirjan ilmestyttyä tiedotteen, jossa se syytti kirjaa kotimaisen eläintuotannon mustamaalaamisesta ja arveli eläinaktivistien julkisuushakuisen toiminnan vaikuttavan tilanpitäjien jaksamiseen negatiivisesti.

MTK:n mukaan Lundqvist käytti tuottajien luottamusta väärin, kun hän hakeutui tiloille harjoitteluun kirjan teko mielessään.

”Julkisuudessa on nostettu esiin aktivistitaustani ja se, että olen vegaani. Tämän toki toin kirjassakin selvästi esiin. Tämä on aiheuttanut tytöttelyä ja vähättelyä. Luulen, että sanomani painoarvo olisi suurempi, jos olisin lihaa syövä maatilan tyttö.”

Sellainen on Elina Lappalainen, jonka Syötäväksi kasvatetut -teos (Atena 2012) avasi niin ikään kotimaisen eläintuotannon käytäntöjä.

Lappalaisen viileän asiapitoinen teos voitti Tieto-Finlandian. Lunqvistin teoksen tapaan Syötäväksi kasvatetut sai paljon julkisuutta ja herätti ihmiset keskustelemaan siitä, millainen elämä tuotantoeläimelle pitäisi tarjota.

Lunqvistin mukaan nämä kaksi teosta eroavat lähetysmistavaltaan, sillä hänen kirjansa on subjektiivinen kuvaus siitä, mitä hän tiloilla näki ja koki.

”Kirjojen eroa voisi kuvailla siten, että Syötäväksi kasvatetut on eläinsuojeluteemainen, kun taas minun kirjani keskiössä ovat eläinten oikeudet.”

Tuotantoeläinten hyvinvointia on pyritty Suomessa parantamaan, mutta Lundqvistin mukaan ei riittävästi.

”Askeleita parempaan suuntaan on otettu, mutta ne ovat liian pieniä. Paljon puhutulla virikemateriaalilla aliarvioidaan eläimiä rankasti. Esimerkiksi älykkäälle sialle annetaan leluksi karsinaan pultattu ruosteinen ketjunpätkä ja kourallinen purua. Ei tuollainen riitä alkuunkaan. Minä olen sen nähnyt.”

Kirja sisältää kiinnostavia yksityiskohtia uudistusten ja säädösten toimimattomuudesta.

Esimerkiksi possujen kastroinnissa käytettävä kipulääkitys annettiin kirjan mukaan kivun lievittämisen kannalta liian myöhään. Lain mukaan kipulääkkeen käyttö ei ole pakollista, ja Lundqvist pohtii sen järkevyyttä muutenkin.

”Kyseessä ei ole puudute vaan kipulääke. Vähän sama jos vedettäisiin buranaa ja sitten leikattaisiin kivekset auki.”

Vasikoiden nupoutus eli sarvien alkujen polttaminen ilman kivunlievitystä on sekin sallittua, vaikka ei suositeltavaa.

Eveliina Lundqvist harmittelee sitä, että hänen kirjastaan on nostettu julkisuuteen kaikkein raflaavimmat asiat, kuten sähköpiiskan käyttö ja eläinten hakkaaminen lantakolalla.

Julmuuksia ei tapahdu kaikilla tiloilla, ja enemmän Lundqvist soisi puhuttavan eläintuotannon järjestelmällisistä ongelmista.

Lundqvist sanoo, että eläimiä kohdellaan taloudellisina tuotantovälineinä: koulutuksessa ja tuottajien keskuudessa puhutaan eläinaineksesta ja mietitään vain sitä, miten lehmä saataisiin nopeimmin tiineeksi ja mitä sialle on syötettävä, jotta se kasvaisi teuraspainoon mahdollisimman pian.

”Ihmiset, jotka pyörivät koko elämänsä tuottajapiireissä, eivät näe eläimillä muuta arvoa. Sama juttuhan se on minullakin, kun minä pyörin omissa piireissäni. Näkökulmamme ovat täysin erilaisia.”

Lundqvist laittaa itsensä kirjassa ja kaikesta päätellen myös eläintenhoitajaopiskelijana likoon. Hän tuo teoksessaan selvästi esille omat mietteensä eläinten kohtelusta ja kertoo, miten kärsimyksen näkemiseen turtuu. Toisaalta Lundqvist joutui tekemään kovasti töitä kestääkseen kokemukset.

”Kun ensimmäisen kerran näin possujen kastroinnin, itkin illalla kotona. En voinut uskoa, että tuollaista voidaan tehdä eläimille. Totta kai tiesin, että niin on, mutta asioiden näkeminen tekee niistä todellisia.”

Salainen päiväkirja eläintiloilta sisältää pohdintaa koko eläintuotannon eettisyydestä ja eläinten oikeuksista. Onko ihmisellä oikeus teettää lehmällä jälkeläisiä, ottaa ne siltä pois ja juoda itse vasikalle tarkoitettu maito? Vegaani ei tätä hyväksy.

Sekasyöjäkin saa kirjasta ajattelemisen aihetta. Vaikka ei uskoisi kirjassa kerrottuja eläinten pieksemisiä, lienee helppo uskoa siinä kuvatut käytännöt ja rutiinit. Hätkähdyttävätkö ne?

Eveliina Lundqvist ei ole keksinyt kirjan tapahtumia. Hän sanoo kirjanneensa jokaisen päivän tapahtumat muistiin.

”Ei minulla ole niin hyvä mielikuvitus, että voisin tällaisia juttuja keksiä omasta päästäni.”

Kun salaa kuvattuja sikavideoita tuli julkisuuteen, osa arveli niiden olevan peräisin ulkomailta. Lundqvistin mukaan sama ilmiö toistui, kun hänen kirjansa julkaistiin.

”Arvelen, että asian kieltäminen on monelle ratkaisu siksi, että voisi jatkaa kuten tähänkin asti. Ihmiset haluavat uskoa hyvään.”

Kirjoittaja on maaseutu- ja ympäristöasioista kiinnostunut vapaa toimittaja.

Eveliina Lundqvist: Salainen päiväkirja eläintiloilta. Into 2014. 180 s.

Kirsi Haapamatti

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu