Rajavartiolaitos vuotaa

Suomen rajavartiolaitoksen löyhän kontrollin vuoksi hengenvaaraa paenneiden turvapaikanhakijoiden henkilötiedot löytyvät netistä & nyt myös vihaa lietsovan järjestön sivuilta.

Muutamia vuosia sitten Rajavartiolaitos sai poliisin vastustuksesta huolimatta aiempaa laajemmat tutkintaoikeudet rikosepäilytapauksissa.

Rajavartiolaitos on ollut lakimuutoksen jälkeen toimelias, mutta moitittavaakin riittää. Tämä ”sisäasiainministeriön alaisuudessa toimiva nykyaikainen, yhteistyökykyinen ja kansainvälisesti arvostettu rajaturvallisuuden ja meripelastuksen asiantuntija” ei esimerkiksi näytä osaavan tulkita julkisuuslakia, jota sen tulee noudattaa.

Minua vastaan nostettiin kuluvan vuoden helmikuussa syyte laittoman maahantulon järjestämisestä. Rikosepäilyn synnyttänyt toiminta tapahtui heinäkuussa 2009. Olin ostanut lentoliput kahdeksalle Tšetšeniasta lähtöisin olevalle turvapaikanhakijalle. Esitutkinnan suoritti Rajavartiolaitoksen Suomenlahden merivartioston rikostorjunta.

Oikeudenkäyntipäivämäärä Vantaan käräjäoikeuteen oli jo sovittu, kun kihlakunnansyyttäjä Mikko Männikkö ilmoitti 10. toukokuuta luopuvansa syytteistä minua vastaan. Edellisenä päivänä Vantaan käräjäoikeus oli hylännyt syytteet helsinkiläistä Mikael Storsjötä vastaan törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Männikkö ei katsonut olevan perusteita jatkaa tapaukseni käsittelyä siitäkään huolimatta, että Storsjön syyttäjä saattaisi valittaa hovioikeuteen – kuten tekikin.

Pari viikkoa tämän jälkeen eräs ystäväni kertoi, että esitutkintamateriaaliani löytyi netistä. Ryhmä henkilöitä, joiden motiivit ja arvostelukyky ovat vähintäänkin kyseenalaiset, oli laittanut maahanmuuttovastaiseen blogiinsa otteita kuulustelupöytäkirjastani.

Blogiin kirjoittavista toinen on tullut tunnetuksi vahvasti Venäjän nykyhallitusta ja sen toimia puolustavana ja Suomea kritisoivana suomalaisena. Hän saa runsaasti medianäkyvyyttä Venäjällä. Toinen kirjoittaja on julkisuudessa esittänyt muun muassa käsityksensä siitä, että kaikilla Suomessa asuvilla tšetšeenipakolaisilla on yhteys terrorismiin.

Häntä epäillään aiempien blogikirjoitustensa vuoksi kunnianloukkauksesta ja kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Aloin arvailla, olivatko nämä bloggarit saaneet käsiinsä myös niiden turvapaikanhakijoiden nimet, joita olin auttanut. Aluksi en pitänyt mahdollisuutta kovin todennäköisenä. Arvelin Rajavartiolaitoksen kaikesta huolimatta noudattavan lakia ja vähintäänkin käyttävän maalaisjärkeä.

Ystäväni tilasi julkisuuslain nojalla julkiseksi tulleen esitutkintamateriaalini Rajavartiolaitoksesta. Esitutkintapöytäkirjasta oli peitetty muun muassa henkilötunnukseni, osoitteeni ja toisen puhelimeni pin-koodi. (Toinen koodi jätettiin tosin näkyviin.)

Sen sijaan rajavalvontaviranomainen ei ollut katsonut tarpeelliseksi peittää näkyvistä kahdeksan turvapaikanhakijan nimiä, syntymäaikoja, kansallisuuksia sekä passien numeroita.

Yritin välittömästi soittaa Rajavartiolaitokseen, mutta en tavoittanut virkailijaa, joka materiaalin oli ystävälleni toimittanut. Lähetin virkailijalle sähköpostin, jossa toin julki huoleni ja epäilyni, että laitos ei ollut toiminut oikein. Sain vastauksen, että viestini oli välitetty tutkinnanjohtajalle ja rikostorjuntayksikön päällikölle.

Heistä ei ole kuulunut mitään. Laitoksen toiminnasta julkisuuslain noudattamista koskien on nyt jätetty kantelu oikeuskanslerille.

Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan johto näyttää siis olevan tietämätön tai välinpitämätön seuraavista, osaamisalueeseensa olennaisesti kuuluvista seikoista.

Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden henkilötiedot ja olinpaikka on salassa pidettävää tietoa heidän oman turvallisuutensa vuoksi koko turvapaikanhakuprosessin ajan.

Ihmiset, joita autoin, ovat odottaneet vastausta turvapaikkahakemuksiinsa lähes kaksi vuotta ja tätä kirjoitettaessa odottavat yhä. He siis ovat turvapaikanhakijoita.

Julkisuuslain 24 pykälässä sanotaan:

”Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä:

…asiakirjat, jotka koskevat pakolaista tai turvapaikan, oleskeluluvan tai viisumin hakijaa, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna pakolaisen tai hakijan tai näiden läheisten turvallisuutta.”

Moka on paha. Sisäasiainministeriön alainen viranomainen on itse antanut vääriin käsiin luottamuksellista ja pahimmillaan ihmishenkeä uhkaavaa tietoa.

Harkitsematon tiedon jakaminen ei valitettavasti kolahda vain turvapaikkaa vasta hakeviin.

Mikael Storsjön oikeudenkäynnissä hänen asianajajansa pyysi käräjätuomari Kimmo Vannetta määräämään Storsjön auttamien turvapaikanhakijoiden nimet salattaviksi myöhemmin julkisiksi tulevissa asiakirjoissa.

Storsjön autettavista suurin osa oli oikeudenkäynnin aikaan jo saanut turvapaikan tai oleskeluluvan.

Vanne näytti ymmärtävän Storsjön asianajajan esittämän toiveen, mutta siitä huolimatta nimet jäivät näkyviin asiakirjoihin. Sama taho, joka julkaisi minun esitutkintamateriaaliani, on repostellut blogissaan Storsjön auttamia ihmisiä nimet mainiten.

Jo keväällä 2009 Mikael Storsjö yritti saada maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia ymmärtämään, että turvapaikan tai oleskeluluvan suojeluntarpeen perusteella saaneiden ihmisten tietosuoja oli liian heikko. Tiedot löytyvät väestörekisterikeskuksen osoitepalvelusta, jollei niitä erikseen älyä salata.

Thors ei lämmennyt asialle.

Turvapaikan arvo romahtaa, jos kuka tahansa voi saada kenen tahansa tiedot vaivattomasti julkisesta rekisteristä sen jälkeen, kun oleskelulupa on myönnetty. Kuinka moni turvapaikan tai oleskeluluvan saanut tietää tämän?

Anu Harju

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu