splash_image.jpg

Rajatonta apua

Vapaa liikkuvuus -verkoston Katja Tuominen paikkaa turvapaikanhakijoiden risaista tukiverkostoa.

Katja Tuominen ja hänen vuoden vanha tyttärensä sulautuvat Kiasman kahvilan mikronlämmintä purkkiruokaa lusikoiviin äiti-lapsipareihin.

Kun löydän Tuomisen, hän pahoittelee, ettei ole nukkunut hyvin. Univajeen aiheuttajaksi voisi kuvitella vauvan, mutta Tuomisen kohdalla syynä saattaa olla hätääntynyt puhelu.

”Ulkomaalaisten on usein tavoitettava joku auttava taho virka-ajan ulkopuolella. Pyrin vastaamaan puheluihin aina – en kuitenkaan öisin, ellei käynnissä ole akuutti tilanne”, Tuominen kertoo.

Vapaa liikkuvuus -verkosto auttaa ihmisiä kohtaamaan Suomen maahanmuuttohallinnon. Tai ei auta, vaan kamppailee yhdessä heidän kanssaan perusoikeuksien puolesta.

Verkoston keskushahmo Tuominen on tarkka sanoistaan ja puhuu väsyneenäkin maahanmuuttopolitiikasta niin, että maallikko tajuaa. Harvinaista herkkua.

”Oleskelulupapolitiikka on äärimmäisen monimutkaista. Olen harrastanut sitä kymmenen vuotta, mutta joka viikko täytyy perehtyä viranomaisten uuteen jippoon”, Tuominen sanoo.

Suomalainen törmää maahanmuuton byrokratiaan vain sattumalta, ystävystyessään tai rakastuessaan muualta tulleen kanssa. Yleensä kokemus pistää vihaksi.

”Yllättävän monella on oleskelulupaongelmia, eivätkä kaikki suinkaan ole turvapaikanhakijoita”, Tuominen selvittää. ”Asiat ovat menneet huonompaan suuntaan.”

Ihmisten liikkuvuus ei ole ainakaan vähenemässä, joten kestäviä ratkaisuja pitäisi löytyä.

Kun pyysin Tuomiselta haastattelua, vastaus oli ystävällinen mutta tiukka.

”Voin kertoa mielipiteitäni, mutten aio esitellä itseäni vaan tätä asiaa”, Tuominen tekee selväksi sähköpostiviestissä. Hymiön kanssa, mutta kuitenkin.

Kymmeniin tilaisuuksiin ja haastatteluihin osallistuneelta Tuomiselta pyydetään kommenttia lähes aina, kun halutaan liberaalia mielipidettä maahanmuutosta tai käytäntöjen kritiikkiä.

”Äänitorvena oleminen on poliittista työtämme – välttämättömyys. Suostun aina, jos minulla on mahdollisuus ja koen tilaisuuden tärkeäksi. En ole ainut, joka meiltä käy puhumassa, enkä koe tilaisuuksia henkilökohtaisina asioina”, Tuominen sanoo.

Kääntöpuolena Tuomisen nimi hyppii esiin Hommaforumilla ja vastaavilla palstoilla. Tuomista ei kiinnosta, mitä hänestä ja verkostosta kirjoitetaan.

”Eniten yleisessä keskustelussa ärsyttävät virheellisyydet, joita kierrätetään, jottei ulkomaalaisten asema parantuisi.”

Kriittistä palautetta tulee säännöllisesti.

”Asiallisiin vastaamme, mutta muuten on tärkeämpääkin tekemistä.”

On aika päästää Tuominen elementtiinsä – ennen kuin kuvakirjaa lattialle viskova lapsi saa tarpeekseen.

Suomeen rakennettiin ensimmäinen säilöönottokeskus vuonna 2002. Tuomisen kipinä syttyi, kun hän vieraili tuolloin Katajanokan vanhassa vankilassa sijaitsevassa säilössä.

Vankila oli poistettu käytöstä, koska se ei täyttänyt ihmisoikeusstandardeja. Turvapaikanhakijoille vankilan katsottiin kelpaavan. Nyt Euroopasta löytyy satoja säilöönottokeskuksia, yksi niistä Helsingin Metsälästä.

”Ahdistavassa suljetussa laitoksessa ei juuri voi ulkoilla tai saada terveydenhoitoa. On nälkälakkoja, pakoyrityksiä ja itsemurhayrityksiä”, Tuominen sanoo.

”Emme vieraile Metsälässä säännöllisesti. Ei ole järkeä antaa ihmisille turhaa toivoa, vaan täytyy olla selkeä agenda toimia. Vierailut eivät onnistuisikaan, sillä keskukseen pääsee vain säilöönotetun kutsusta.”

Vapaa liikkuvuus vastustaa ihmisen vapauden riistämistä pelkän ulkomaalaisuuden takia.

Syksyllä 2011 verkosto aloitti säännöllisen neuvontavastaanoton siirtolaisille. Viime vuonna Vapaa liikkuvuus sai Sadankomitean rauhanpalkinnon ruohonjuuritason työstään oikeudenmukaisemman turvapaikkapolitiikan puolesta.

Mikä tekee verkostosta erityisen?

”Emme ole palveluja tarjoava auttaja, vaan kamppailemme yhdessä siirtolaisten kanssa perusoikeuksien puolesta. Joskus meitä syytetään ihmisten tilanteen politisoimisesta. Syytös on absurdi, sillä politisointi on ainut väline taistella oikeuksista”, Tuominen toteaa.

”Emme saa mitään julkista rahoitusta, eli kukaan ei sido käsiämme ja kerro, miten pitäisi ajatella.”

Verkoston kannatusyhdistys Oikeudet ilman rajoja ottaa vastaan lahjoituksia yksityisiltä, yhdistyksiltä ja yhteisöiltä.

Maanantaisin verkoston vapaaehtoiset pitävät vastaanottoa Etelä-Suomen vasemmistonuorten toimistolla. He tapaavat viikottain 3–10 henkilöä. Sisään voi kävellä anonyymisti. Kysyjä voi olla vaikkapa akateeminen tyyppi, jolla on ongelmia perheen yhdistämisessä.

”Vastaanotolla on puhelinnumero, mutta ihmiset soittavat myös suoraan minun numerooni, joka on levinnyt vuosien varrella”, Tuominen kertoo.

Verkosto neuvoo, kuinka toimia oleskelulupaprosessissa.

”Jos ulkomaalaisella ei ole riittävää tietoa esimerkiksi oleskeluluvan hausta, hän voi saada kielteisen päätöksen ja joutua käännytettäväksi, vaikka täyttäisi luvan myöntämisen perusteet.”

Tuomisen mukaan monet turvapaikanhakijat eivät saa Suomesta kansainvälistä suojelua, vaikka ovat sen tarpeessa. Verkosto pyrkii auttamaan heitä löytämällä toisen lupaperusteen, kuten työn tai opiskelun.

”Kun ihmiset onnistuvat saamaan oleskeluluvan ja voivat jatkaa elämää Suomessa, yhteytemme yleensä katkeaa. Näin pitääkin olla.”

Verkosto on kamppaillut monien yksittäisten ihmisten ja ryhmien puolesta, mutta Tuominen ei suostu arvioimaan, onko hän pelastanut ihmishenkiä.

”Koen tehtäväkseni neuvoa keinot, jotka mielestäni toimivat itse kullekin.”

Vapaa liikkuvuus toimii myös Suomeen saapuvien romanien parissa. Talonvaltaajien kanssa he jakoivat romaneille avustustarvikkeita ja järjestettivät majoitusta Sosiaalikeskus Sataman pihalla, kunnes Helsingin kaupunki purki keskuksen vuonna 2011. Kevään koittaessa työ jatkuu.

”Talvella romaneita on vaikea tavoittaa, sillä he asuvat autoissa tai asunnoissa, joita joku välittää ja vetää rahat välistä. Jonkin verran on kotimajoittajia”, Tuominen sanoo.

Viime syksynä verkosto tuki afgaanipakolaisia Abdullahi Gholamsidia ja Jawad Mirzaita, jotka saivat kielteisen turvapaikkapäätöksen ja ryhtyivät yli 70 päivän nälkälakkoon.

Sisäministeriö arvosteli sekä nälkälakkoa että verkostoa ”oman asiansa edistämisestä haavoittuvassa tilassa olevien ihmisten avulla”. Tuomisen mukaan ihmiset turvautuvat äärimmäisiin keinoihin, kun vaihtoehtoja ei ole.

”Arki Suomessa on aikamoinen mankeli. Selviytymismahdollisuudet vaihtelevat. Yksin tullut nuori mies pystyy rakentamaan tyhjästä enemmän kuin kuusihenkinen perhe”, Tuominen vertaa.

”Järjestelmä perustuu siihen, että niin kauan kuin ei ole annettu oleskelulupaa, ei anneta mitään. Vastaanottokeskukset sijaitsevat usein syrjäseuduilla vanhoissa tubisairaaloissa tai vankiloissa, mikä ei kauheasti edistä maahan tutustumista.”

”Monen turvapaikanhakijan mielenterveys on heikoissa kantimissa, ja viimeistään viranomaisprosessi voi sen romauttaa.”

Tuomisen mukaan valtiot ovat siten rasistisia, että ulkomaalaisilla on aina heikompi asema kuin kansalaisilla. Hallitseva ajatus on, että ihmiset tulevat käymään, eivät asumaan.

Suomen maahanmuuttopolitiikan epäkohtia Tuominen luettelee lonkalta. Ensinnäkin se aiheuttaa paperittomuutta.

”Vaikka ihminen olisi töissä ja täyttäisi oleskeluluvan kriteerit, hän ei aina voi hakea lupaa, koska poliisilla on valtuudet käännyttää hakija. Vaihtoehdoksi jää oleskella laittomasti maassa.”

Kukapa kävelisi ehkä omaan kuolemaansa.

”Kaikki jauhavat, kuinka hirveää hyväksikäyttö ja ihmiskauppa on. Uhreja autetaan jälkikäteen, mutta olisi järkevää tukea ihmisiä hallitsemaan elämäänsä.”

”Järjettömyydet tuntuvat ulkomaalaisvastaiselta politiikalta. Kenen etu on käännyttää kikkailulla ihmisiä, jotka ovat asuneet vuosia Suomessa?”

Tuomisen mielestä käsitys ulkomaalaisen oikeusturvasta on hatara.

”Sisäministeriössä vieraillessani ministeri Päivi Räsänen sanoi, ettei ongelmaa ole: jos tulee kielteisiä päätöksiä, hallinto-oikeus pitää ne melkein aina voimassa. Se ei automaattisesti ole hyvä merkki, vaan voi kieliä siitä, etteivät päätökset korjaannu edes siellä.”

Verkoston edustajia kutsutaan keskustelemaan sisäministeriöön, Maahanmuuttovirastoon ja eduskuntaan. Törmäävätkö he asennemuureihin?

”Viranomaisista löytyy mitäs läksit -asennetta, eivätkä kaikki vastaanottokeskukset halua tiedottaa palveluistamme.”

”Järjestökentälläkin ollaan aika hiljaa, mikä voi johtua rahoituksesta. Luvat saaneille löytyy tukea, luvasta kamppaileville ei niinkään.”

Puoluepoliittisesti sitoutumattomaan verkostoon on lyöty muun muassa äärivasemmiston leimaa.

”Järjestämme tilaisuuksia kansanedustajien kanssa, jotka näkevät siirtolaispolitiikassa samanlaisia ongelmia kuin me.”

”Käytännössä tällaisia edustajia on ollut lähinnä vihreissä ja vasemmistoliitossa, mutta olen myös tavannut esimerkiksi kokoomuksen edustajan, jolle esittelin erään elinkeinonharjoittajan saaman kielteisen oleskelulupapäätöksen. Edustaja piti sitä ulkomaalaislain hengen vastaisena.”

Myös perussuomalaisten agendalla on, että kyllä Suomeen töihin saa tulla.

”Jännä piirre maahanmuuttokeskustelussa on, että hallitusohjelmassa sanotaan että tarvitsemme sen ja sen verran maahanmuuttajia, mutta käytännön toimet eivät sitä tue.”

Tuominen kertoo esimerkin Suomen saatavuusharkinnasta eli siitä, ettei tietyille aloille päästetä EU:n ulkopuolisia työntekijöitä. Viime syksynä avattiin siivousala, ja nyt muukin kuin EU-kansalainen voi hakea työlupaa.

”Valtaosa ay-liikkeestä vastusti avaamista, koska sen ajateltiin tarkoittavan ulkomaalaisten hyväksikäyttöä. Päinvastoin. Jos voi hakea työlupaa ammatin perusteella, on laillisesti maassa ja pystyy kilpailuttamaan työnantajia. Siirtolaisuuspolitiikka on aina myös työvoimapolitiikkaa.”

Asiaa riittäisi, mutta pienintä osapuolta alkaa hermostuttaa.

Yksi juttu vielä. Katja Tuominen, onko sinulla ikinä vapaa-aikaa?

”Kukaan, joka tekee intohimoisesti jotain, ei ole siitä koskaan kokonaan vapaalla. En edes koe tarvetta sellaiseen, sillä jokaisessa päivässäni on sekä työtä että lepoa – joskus enemmän työtä ja joskus enemmän lepoa.”

Nyt on aika kerätä kuvakirjat lattialta ja vaihtaa lapsivaihteelle.

__________

Monien turvaverkko

Tapausten tuominen julkisuuteen on usein viimeinen oljenkorsi. Vapaa liikkuvuus on tukenut esimerkiksi näitä ihmisiä.

Naze Aghai pakeni vuonna 2005 Iranista vainoa, kidutusta ja järjestettyä avioliittoa ja haki turvapaikkaa Suomesta – turhaan. Aghain karkotuspäätös herätti laajaa vastustusta. Lopulta Aghai sai oleskeluluvan vuonna 2008.

Eveline Fadayel oli leskeksi jäätyään muuttanut Egyptistä Vantaalle poikiensa luo ja haki Suomesta oleskelulupaa vuonna 2007. Lupa evättiin. Lääkärien mukaan Fadayel oli riippuvainen pojistaan, eikä hänellä ollut Egyptissä ketään. Isoäiti sai oleskeluluvan vuonna 2010 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen otettua kantaa asiaan. Seuraavana vuonna hän kuoli haimasyöpään.

Arlindo (nimi muutettu) pakeni Angolan sisällissotaa Suomeen vuonna 2003. Nuoremmille sisaruksille myönnettiin turvapaikka, mutta Arlindo päätettiin käännyttää. Hän piileskeli ystävien avulla, kunnes jäi kiinni. Arlindo haki käännytysuhan alla uudestaan turvapaikkaa ja pystyi vihdoin puhumaan siitä, että hän oli joutunut lapsisotilaaksi ja häntä oli kidutettu. Verkosto vaati tutkimaan tapauksen uudelleen. Lopulta Arlindolle myönnettiin turvapaikka vuonna 2009.

Mariam (nimi muutettu), pakistanilainen kristitty, pakeni uskonnollista vainoa Suomeen. Vuonna 2007 Maahanmuuttovirasto hylkäsi Mariamin turvapaikka-anomuksen, eikä päätös kumoutunut ylemmissä oikeusasteissa. Mariam elää paperittomana maan alla. Verkosto on järjestänyt mielenosoituksen ja kerännyt varoja tukeakseen häntä. Neuvottelut Maahanmuuttoviraston kanssa jatkuvat.

__________

Kohtaamisia Vapaa liikkuvuuden kanssa

Vapaa liikkuvuus -verkostolla on erittäin hyvä ymmärrys ihmisten todellisesta tilanteesta. Ohjaan ihmisiä juuri heidän neuvontapalveluunsa, koska luotan verkoston taitoon avustaa hyvinkin monimutkaisissa lupaprosesseissa. Verkosto osaa yhdistää poliittisen vaikuttamistoiminnan, ihmisten henkilökohtaisen neuvonnan sekä sosiaalisen avustamistyön.

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla yhteistyössä verkoston jäsenten kanssa, ja ihailen heidän kokonaisvaltaista työotettaan. He tekevät urbaania ihmisoikeustyötä.

Marja-Liisa Laihia, maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasiantuntija, Kirkkohallitus

Keväällä 2009 piilotin käännyttämispäätöksen saaneen turvan-anojan Ashraf Sahilin. Vapaa liikkuvuus -verkoston Katja Tuominen ja Markus Himanen tulivat Tampereelle tapaamaan minua ja Ashrafia. Istuimme keskustelemassa isoisävainaani asunnossa, jonne olin vienyt Ashrafin turvaan poliisilta.

Kun nyt lehteilen tapahtumista kirjoittamaani Piilottajan päiväkirjaa, huomaan Katjan ’seikkailevan’ mukana läpi kirjan. Hänen panoksensa oli korvaamaton: Ashrafin käännytyspäätös saatiin kumotuksi, ja tänä keväänä nuori mies valmistuu sähköasentajaksi ammattikoulusta.

Juha Suoranta, tietokirjailija, Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professori

Työskentelin keväällä 2010 Suomen Pakolaisavussa. Perjantai-iltapäivänä toimistolle saapui hätääntynyt äiti pienen tyttärensä kanssa. Tiesin heti, että me emme heitä auta: Pakolaisavulla ei ole neuvontaa.

Tajusin pian, että tapaus on niin mutkikas ja avun tarve niin akuutti, ettei isoista järjestöistä ole hyötyä. Eikä mikään paikka ole auki perjantai-iltana. Soitin Tuomisen Katjalle, joka lupasi tavata äidin ja tyttären.

On älytöntä, että Katjalla henkilökohtaisesti ja Vapaa liikkuvuus -verkostolla on yhteiskunnassamme näin valtava vastuu, vain koska sitä ei ota kukaan muu.

Kati Pietarinen, toimitussihteeri, Voima

Gathering for Migrants’ Rights -tapaaminen siirtolaisten oikeuksista kiinnostuneille Helsingin Uuden Ylioppilastalon Kupolissa 27.4.
www.facebook.com/vapaaliikkuvuus

Anna-Sofia Joro

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu