Rajat sijoiltaan

Euroopan rajat liikkuvat pakolaisten mukana, Enrica Rigo tietää.

Puolan poliisi ampui äskettäin nigerialaisen siirtolaisen piraattituotteiden myyntiin kohdistuneessa ratsiassa Varsovassa. Suomen sisäministeriö valmistelee Romanian romaneihin kohdistuvaa lakia kerjäämisen kieltämisestä.

Venäjältä Puolaan vainoa ja Puolasta Suomeen rasistista väkivaltaa paennutta tšetšeeniperhettä uhkaa käännytys takaisin. Mitä yhteistä näillä tapahtumilla on?

Italialaisen siirtolaisuustutkijan ja juristin Enrica Rigon mukaan ne ovat esimerkkejä sijoiltaan menneistä eurooppalaisista rajoista, jotka sijaitsevat missä tahansa maantieteellisessä pisteessä. Valtion koskemattomuuden turvaamisen sijaan rajat toimivat siirtolaisten elämää kontrolloivana koneistona.

Rigon juuri suomennettu kirja Rajojen Eurooppa käsittelee Euroopan unionin itälaajentumiseen liittyneitä siirtolaisuuspolitiikan muutoksia. Oikeustieteilijänä Rigo tutkii ennen kaikkea näiden muutosten vaikutuksia kansalaisuuden ja rajojen kaltaisiin oikeuden ja politiikan peruskäsitteisiin.

”Euroopan unionin rajat – siis ne paikat, missä rajakontrolleja harjoitetaan – eivät enää vastaa millään tavoin oikeudellisesti määrättyjä rajaviivoja. EU harjoittaa rajavalvontaa esimerkiksi Välimerellä kansainvälisillä vesillä huolimatta siitä, että tämä on kansainvälisten sopimusten vastaista”, Rigo sanoo.

Kontrollista yhä suurempi osa tapahtuu Euroopan metropoleissa. Esimerkiksi Puolan rajavartioston yksi suurimmista toimistoista sijaitsee Varsovan keskustassa – ei Ukrainan vastaisella rajalla. Rajavartiosto tekeekin säännöllisiä tarkastuksia siirtolaisten suosimilla kauppapaikoilla.

”Rajat ja niiden valvonta seuraavat siis siirtolaisten liikkeitä. Heidän pyrkimyksensä kohti parempaa elämää määrittää siirtolaispolitiikan suuntaviivat”, Rigo kirjoittaa.

Eriarvoisten statusten tuottaminen siirtolaispolitiikan avulla ei rajoitu ainoastaan kansalaisten ja ei-kansalaisten erotteluun. Suomessa tästä muistuttavat Itä-Euroopasta tulleet romanikerjäläiset, joilla EU-kansalaisina on oikeus liikkua vapaasti unionin alueella.

”Antaessani juristina oikeusapua siirtolaisille turhauduin erityisesti siihen, ettei siirtolaisiin kohdistuvilla mielivaltaisilla toimilla tuntunut olevan enää mitään tekemistä oikeusvaltion kanssa siinä mielessä kuin se perinteisesti on ymmärretty.”

Rigon mukaan esimerkiksi poikkeukset vapaan liikkumisen oikeuteen perustuvat EU:n perusoikeussopimuksiin sisältyvään momenttiin ”yleisestä järjestyksestä ja kansallisesta turvallisuudesta”. Sen avulla kansallisvaltio voi estää toisen EU-maan kansalaisen liikkumisen alueellaan.

Toinen esimerkki on Dublin-asetus, jonka mukaan turvapaikkahakemuksen käsittely kuuluu sille jäsenvaltiolle, johon siirtolainen saapuu ensin. Muut jäsenvaltiot voivat siten palauttaa siirtolaisen kyseiseen maahan.

Koska Kreikka on keskeinen kauttakulkumaa Eurooppaan, tehdään sinne suuri osa Dublin-palautuksista.

Turvapaikanhakijoiden kohtelu Kreikassa on kuitenkin niin epäinhimillistä, että esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on kehottanut lopettamaan kaikki Dublin-palautukset Kreikkaan välittömästi.

Myös Suomi palauttaa turvapaikanhakijoita Kreikkaan, alaikäisiä lukuun ottamatta.

Dublin-järjestelmä paljastaa EU:n ”vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen” todellisen luonteen. EU kohtelee turvapaikanhakijoita ja romaneita viime kädessä aivan samoin kuin ne maat, joiden ihmisoikeustilannetta sen väitetään parantavan, on kyse sitten turvapaikanhakijoiden kohtelusta Kreikassa tai romaneihin kohdistuvasta syrjinnästä Romaniassa.

Enrica Rigo: Rajojen Eurooppa. Like 2009. 245 s.

Eetu Viren

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu