Räjähdyksiä & muuta siistiä

Arvostelussa Rick Yanceyn kirja Viides aalto.

Mitä tapahtuu kun avaruusolennot löytävät meidät? Tätä miettii 16-vuotiaan Cassie Sullivanin lisäksi ihan koko ihmiskunta, kun vihreänä hohtava emoalus lähestyy maapalloa. Tulijoiden kanssa kommunikointi ei yrityksistä huolimatta onnistu, ja asiantuntijat pohtivat kilpaa, mitä se tarkoittaa.

Tahtovatko ne vain soittaa kotiin vai jotakin ihan muuta?

Vastaus tulee sähköt koko maailmasta katkaisevan elektromagneettisen pulssin muodossa. Se on ensimmäinen aalto, ja samalla alku Toisten käynnistämälle siivousprojektille, jonka tarkoituksena on hankkiutua eroon heidän tiellään olevasta ihmiskunnasta. Cassielle jää vain rynnäkkökivääri, pehmonalle ja päätös etsiä häneltä viety pikkuveli ja sitten kostaa Toisille.

Olen aika varma, että Rick Yancey harrastaa ruumiinavausten tekemistä nuortenkirjoille. Hän tuntuu tietävän patologin tarkkuudella, millaisista osasista myyntimenestys kootaan.

Viides aalto on silkkaa matematiikkaa: post-apokalyptinen kertomus, jonka päähenkilönä on Nälkäpelin tyyliin mitä tahansa perheensä eteen tekevä kipakka teinityttö. Mausteena vähän yliluonnollista ja rakkautta kuten Twilightissa sekä kirsikkana kakun päällä se, että kyseessä on trilogian aloitusosa.

Viides aalto on siis eräänlainen nuortenkirjojen Frankenstein, tutuista palasista koottu. Reseptin perusteella on helppo ymmärtää, miksi kirjan julkaisuoikeudet myytiin 17 maahan jo ennen sen ilmestymistä.

Parasta Viidennessä aallossa on Yanceyn Stephen Hawkingilta lainaama lähtöajatus: ”Jos avaruusoliot tulisivat joskus käymään maassa, meille kävisi luultavasti yhtä huonosti kuin Amerikan alkuperäisasukkaille Kristoffer Kolumbuksen saapumisen jälkeen.”

Ajatus tuntuu uskottavalta – tai ainakin uskottavammalta kuin mielikuva muukalaisista söpöinä olentoina, jotka tahtovat vähän halia. Sen sijaan tapa, jolla Yanceyn avaruusolennot pyyhkivät palloamme puhtaaksi, on kertakaikkisen epäuskottava.

Esimerkiksi operaation toinen aalto koostuu mannerlaattojen yhtymäkohdan yläpuolelle lentämisestä, jonka jälkeen ”Otetaan metalliseiväs, joka on kaksi kertaa pitempi kuin Empire State Building ja kolme kertaa painavampi. Asetetaan se yhden siirroslinjan yläpuolelle. Pudotetaan yläilmakehästä.”

On kertakaikkisen mahdotonta kuvitella, että katalaa suunnitelmaansa tuhansia vuosia hautoneet olennot päätyisivät tällaiseen ratkaisuun.

Hetkittäisistä älyttömyyksistä huolimatta Yanceyn koostama kokonaisuus ei kompastele yhtä pahasti kuin voisi odottaa.

Suomennokseen on jäänyt ikäviä kömpelyyksiä, mutta kirjan sisällöstä ainoastaan sen keskivaiheille lätkäisty, päälleliimatulta tuntuva romanssi töksähtää. Muilta osin kirja etenee sujuvasti kuin blockbuster-elokuva, jossa omaperäisyyden puutetta kompensoidaan annostelemalla toimintaa suurella kauhalla.

Nykyiset dystopia- ja apokalypsivisiot ovat enemmän toimintapläjäyksiä kuin yhteiskunnan pelkojen ja kipupisteiden tarkastelua fiktion keinoin.

Ajatuksia herättävien taideteosten sijaan saamme koreita kuoria, joiden tarkoitus on upota suureen yleisöön ja viihdyttää vailla sen kummempaa viestiä. Onko tämä kehitys hyvä vai huono asia, se riippuu lukijasta.

Varmaa on vain se, että Viidennen aallon kaltaisen kirjanmuotoisen Hollywood-purkan kohdalla lukija voi huoletta heittää aivot ämpäriin. Nojaa vain rennosti taaksepäin tuolissasi, kaiva popcornit esiin ja odota, että matkalla jokseenkin ennalta arvattavaan loppuun vastaan tulee paljon räjähdyksiä ja muuta siistiä.

Rick Yancey: Viides aalto. WSOY 2013. 433s.

Oona Juutinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu