Raiteilla

Matkalla: Junalippu Pietarista Jekaterinburgiin kustansi reilut kolmekymppiä, suunnilleen saman kuin Helsingistä Turkuun. Eroa matkoilla on vain reilut pari tuhatta kilometriä.

Junalippu Pietarista Jekaterinburgiin kustansi reilut kolmekymppiä, suunnilleen saman kuin Helsingistä Turkuun. Eroa matkoilla on vain reilut pari tuhatta kilometriä. Ajattelin, että hinta oli käypä, vaikka olinkin kuullut sanottavan, että Venäjällä on halpaa. Kun matkaan oli valmistauduttu tarpeellisilla eväillä, nousin junaan ja odotin laiturin lähtevän liikkeelle.

Istua alas ja unohtua maailmasta kymmeniksi tunneiksi, joiksikin päiviksi, ajattelin ja avasin kaljan.

On hieno tunne kun tietää, että seuraavien kahden vuorokauden aikana suurimmat huolenaiheet liittyvät siihen, söisikö ensin suolakurkkuja smetanan kanssa vai makkaraa ja piirakoita, avaisiko kaljan vai kenties viinipullon. Junalla matkustaessa pääsee elämän peruskysymysten äärelle. On vain ruoka, juoma, kirjat ja maisema, matkaseura (tässä tapauksessa ystävä koto-Suomesta) ja muutama kymmenen venäläistä ja muutama kazakstanilainen kanssamatkustaja.

Ystäviä junassa saa helposti. Muutama sana venäjää, votka ja tupakka riittävät vallan mainioisti. Jos sattuu osaamaan jonkun paikallisten suosiman korttipelin, seuraa voi tuskin välttää. Ihmiset ovat mukavia, innoissaan ja ihmeissään. On eläkeläisiä, opiskelijoita ja naapurisängyn rakennustyömies, joka juotuaan molemmat itselleen vaaraamansa pullot on valmis julistamaan ikuista ystävyyttä meidän ja valtioidemme välille laulaen ja tanssien.

Matkan huomaa taittuvan liiankin nopeasti. Ja kun matkalainen kahden vuorokauden tasaisen ja pehmeän kiskojen kolinan jälkeen herää asemalla, sitä helposti huomaa kärsivänsä akuutista unenpuutteesta ja krapulasta keskellä vierasta kaupunkia aamukuudelta. Aamiaista ei tunnuta tarjoavan missään. Se hostelli, jonka osoite on kotona kirjoitettu jonkun paperilapun kulmaan, on kadonnut jälkeäkään jättämättä.

Onnekkaat matkalaiset tässä vaiheessa kuitenkin huomaavat päämäärättömän tarpomisen tuoneen heidät rakennuksen eteen, jonka seinässä komeilevat tekstit: ”Hotelli” ja ”Aamiaista”.

Muutaman tunnin levon, suihkun ja siistiytymisen jälkeen hotellin vastaanoton neidin epäileväinen ja nyrpistelevä ilmekin on jo vaihtunut ystävälliseen ja miellyttävään hymyyn.

Tukeva ateria ravintolassa, muutaman suljetun antiikkiliikkeen ovella käynti, eväiden osto ja sitä on taas valmis nousemaan junaan.

Kirjoittaja matkusti Helsingistä Tokioon maaliskuussa 2009.

Markus Lähteenmäki

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu