Raiskaajien värikäs maailma

Gran Vían korkeiden ja koristeellisten talojen päällä on enkelipatsaita ja jumalhahmoja. Kuvaan ohjaaja Pedro Almodóvarin ihaileman risteyksen.

Gran Vían korkeiden ja koristeellisten talojen päällä on enkelipatsaita ja jumalhahmoja. Kuvaan ohjaaja Pedro Almodóvarin ihaileman risteyksen, Alcalá- ja Gran Vía -katujen kulman. On huhtikuu, ja Madridin kaduilla on paljon liikennettä. Jalkakäytävä on täynnä turisteja.

Almodóvar kertoo Almodóvar on Almodóvar -kirjassa kuvaavansa päivittäin tämän madridilaisen kadunkulman, kuten Smoke-elokuvassa (1995) Harvey Keitelin esittämä hahmo kirjakauppansa edustan Brooklynissa.

Hostellini sijaitsee pienellä kadunpätkällä, jonka tunnelma on lähempänä almodóvarilaista maailmaa kuin tuo varsin tyypillinen ja tylsä eurooppalaisen pääkaupungin kadunkulma, josta Almodóvar kertoo pitävänsä. Katu nousee pääkatu Gran Víalta pohjoiseen. Sen varrella päivystää ympäri vuorokauden prostituoituja. Hostellin oven vieressä kirkkaan sininen neonvalokyltti mainostaa Sauna Azulia, mutta sen ovi ei ole koskaan avoinna.

Yksi naisista pitää mukanaan pientä radiota, josta kuuntelee poppia. Naisen sukkahousut ovat rikki. Hän voisi olla hahmo jostakin Almodóvarin säkenöivän värisestä elokuvasta, joissa vilisee naisia äärimmäisissä olosuhteissa ja mielentiloissa.

Espanjan pääkaupungissa ei Almodóvar on Almodóvar -kirjan avulla voi suunnistaa. Sen parasta antia ovat valitettavan harvat tarinat siitä, mistä Almodóvar on saanut käsikirjoitustensa aiheet. Esimerkiksi Pahat tavat -elokuvaan (1983) tuottaja Luis Calvo vaati roolia naisystävälleen Christina S. Pascualille.

Kirja vain kurkkaa Almodóvarin elämään. Kun Almodóvar saapui Madridiin, hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Telefonicán prameassa rakennuksessa, joka näkyy tästä Gran Vían ja Alcalán kulmasta.

Almodóvar saapui pääkaupunkiin vuonna 1968 La Manchasta, maalaiskylästä, jonka sielunmaiseman ankeutta Almodóvar ei lakkaa mollaamasta. Värikylläiset elokuvat ovat ohjaajan mukaan vastareaktio lapsuuden umpimieliseen koruttomuuteen, sekä pukeutumisessa että elämässä ylipäätään. La Manchasta on kotoisin myös Don Quijote, Cervantesin tuulimyllytaistelija. Jonkinlaisia esitaistelijoita he kumpikin kai ovat realismia paetessaan.

Almodóvaria pidetään hyvänä naisten kuvaajana, mutta kirjaa lukiessa kummastuttaa se, miten lähes jokaisessa elokuvassa nainen raiskataan – ja raiskaus toimii jollain tavalla naista elähdyttävänä.

Puhu hänelle -elokuvassa (2002) nainen herää koomasta, varhaisemmassa työssä Sido minut! Ota minut! (1990) väkivaltainen vapauden riisto johtaa onnelliseen avioliittoon.

Vahvojen naisten ongelmat pyörivät miesten ympärillä eikä kukaan naisista elä varsinaisesti itsenäisesti. Almodóvar luo elokuvissaan maailman, jossa säännöt ovat vinksallaan. Ohjaajan taitavuudesta kertoo se, että hän onnistuu viekoittelemaan katsojan elokuviensa maailmaan niin totaalisesti, että hänen vinksahtaneet perversionsa hyväksyy, vaikka olisikin verenhimoinen feministi.

Almodóvar kuvaa parhaiten itse omien elokuviensa perustarinaa kommentoidessaan John Cassavetesin elokuvaa Ensi-ilta (1977).

”Siinä oli kaikki ne elementit, joista elokuvissa ja tarinoissa pidän: näyttelijätär, näytelmä, suhde ohjaajan kanssa, rakastaja, joka on näyttelijä, ja pohjattomasti tuskaa.”

Frédéric Strauss: Almodóvar on Almodóvar. Like 2008. 379 s.

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu