Rahatta vatsa täyteen

Voima testaa ilmaiset safkat: Laman järsimälle kansalle löytyy runsaasti ilmaista ruokaa, kun sen vaan osaa & uskaltaa kaivaa.

Voiman valokuvaaja testasi kolmen eri kaupan roskikset sekä kahden leipäjonon antimet. Ajanpuutteen vuoksi opiskelijoiden leipäjono Castréninkadulla jäi kokeilematta.

Dyykkaamisen hyvä puoli on, että roskikselle harvoin joutuu jonottamaan tai sen löytöjä jakamaan. Selvän ekonomisen hyödyn lisäksi dyykkarin ekologinen jalanjälki pienenee huomattavasti. Oma kulutus pienentyy, ja samalla tulee hyödynnettyä muiden jätteet mahdollisimman hyvin. Testaaja priorisoi dyykkaamisen nopeuden, omalla tavallaan diskreetin tyylin, ajankohdan joustavuuden, omaehtoisuuden sekä ekologisen hyödyn leipäjonon hyvien puolien edelle.

Roskalaatikoiden sisällöissä on havaittavissa eroavaisuuksia kauppojen välillä. Tuoreiden vihannesten ja hedelmien perään halajavien kannattaa selvästi suunnata Lidlille, lihaa dyykkaavien freeganien Alepaan ja nautinnonhaluisten hifistelijöiden Siwan herkkuapajille.

_______________

Leipäjono

Leipäjonoissa tarjotaan lähinnä leivän lisäksi lihaeineksiä ja maitotuotteita, minkä vuoksi jos olisin kaikkiruokainen, olisi saalis huomattavasti isompi. Leipäjonojen eduksi on sanottava, että päivästä riippuen niissä on tarjolla usein myös jotakin erikoisempaa, kuten tämänkertaiset Castréninkadun tofunakit ja Helsinginkadun siitakesienet. Tuotteiden puhtaus ja repertoaarin laajuus on ehdoton etu. Pisteitä verottaa tolkuttoman pitkä jonotusaika (lähes kaksi tuntia) ja klaustrofobiaani käyvä suuri kävijämäärä.

Castréninkadun leipäjonossa ei tarvitse jonottaa läheskään yhtä kauan kuin Helsinginkadulla, mutta valikoima on myös suppeampi ja laatu vaihtelevaa. Oli juuri ollut pääsiäinen, kun kävin jonottamassa, ja olisin saanut monen monta purkkia pashaa ja sillejä, jos olisin tahtonut.

Pelastusarmeija, Castréninkatu 24 Kolme tähteä.

Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö, Helsinginkatu 19 Kolme tähteä.

_______________

Lidl

Lidl oli tällä kertaa pettymys, sillä se vaati käyntikertoja useampana iltana ennen kuin sieltä löysi mitään, ja myös roskisten likaisuus verotti pisteitä. Jätekatoksen aarreaitasta liikkuu paljon huhuja. Minua on valistettu suuresta kävijämäärästä ja kehotettu olemaan aikaisin ja valppaana passissa, sillä heti yhdeksältä roskiksille muodostuisi dyykkaajien jono. Keneenkään en kuitenkaan törmännyt eikä laareista juuri mitään erityistä löytynytkään. Plussaa kertyy ainoastaan helposta sijainnista ja vihannesten suhteellisen hyvästä kunnosta.

Lidl, keskustan alue Yksi tähti.

_______________

Alepa

Hintansa puolesta edukkain vaihtoehto oli Alepan roskis. Jätepuristimesta, mihin kiipeäminen sinänsä on kuumottava välttämättömyys, löytyy perusleivän ja vihannesten lisäksi usein kunnossa olevia lihatuotteita. Onnekas dyykkaaja voi muun muassa löytää säkillisiä pakastelihapasteijoita, eineksiä kuten jauhelihapihvejä tai pakkauksissaan olevia sisäfileitä. Roskiksille on helppo päästä, kauppias selvästi hyväksyy jätteen määrän minimoivat dyykkarit, sillä jättää lukollisen oven poikkeuksetta auki. Sen johdosta dyykkaajia myös riittää eli pitää pysyä skarppina/hallita oikea ajoitus jos meinaa jotain löytää.

Alepa, Pohjois-Helsinki Neljä tähteä.

_______________

Siwa

Siwan tuotteiden erityisyys ja dyykkaamisen yksinkertaisuus (lue: jätteiden kierrättämättömyys) nostaa sen ylivoimaiseksi voittajaksi. Taustalla voi olla myös puolueellisuuteni ja omat tottumuskysymykseni. Olen löytänyt Siwalta eri kerroilla tiivistemehua, raejuustoa, smetanaa sekä maitorahkaa, suuret määrät jugurttia, sinappia, joskus käyttökelpoisia leikkeleitä tai kalafileitä, ja aina on pullaa sekä leipiä. Läpikäytävää jätettä ei yleensä ole paljon, mutta siitä ei juuri tarvitse kilpailla muiden dyykkaajien kanssa. Roskikselle päästäkseen täytyy hieman urheilla, toisaalta se karsii mukavasti kävijöitä.

Siwa, Kallio Neljä tähteä.

_______________

Anni Waris

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu