Raha puhuu

Sananvapautta ylläpidetään tukiaisten avulla. Tukahduttaako raha kritiikin?

Useimmissa Suomen kaupungeissa ilmestyi vielä 1960-luvulla useita sanomalehtiä. Kakkos- ja kolmoslehtien kuolemien takia luotiin 1970-luvulla lehdistötukijärjestelmä, jonka piti pysäyttää monopolisoituminen. Tavoitteita ei ole saavutettu. Lehdistötuen tarkoitus oli varmistaa vaihtoehtoisen viestinnän jatkuminen, jotta lukijoilla olisi valinnanvaraa eikä tarvitsisi tukeutua vain yhteen lehteen.

Kakkos- ja kolmoslehtien kuolemien takana on ilmiö, josta käytetään nimitystä levikkikierre. Sillä ei tarkoiteta vain lehtien levikkien muutoksia, sillä tilausmaksut muodostavat vain kolmanneksen sanomalehtien tuloista. Kaksi kolmannesta muodostuu mainostuloista. Isoimmasta rahapotista päättävät siis aivan eri ihmiset kuin tavalliset lukijat ja tilaajat.

Kun ykköslehdellä on suuremmat ilmoitustulot ja enemmän tilaajia kuin kilpailevalla kakkos- tai kolmoslehdellä, lehti pystyy kehittämään sisältöä ja painotekniikkaa sekä pitämään suurempaa toimitusta. Pienemmät lehdet eivät pysty tarjoamaan lukijoilleen yhtä laajaa palvelua ja menettävät edelleen yleisöä. Syntyy negatiivinen levikkikierre.

”Markkina-alueen ykköslehdet ovat voittaneet levikkikilpailun. Mainostajat tavoittavat suurilevikkisimmän lehden avulla suuremman ja ostokykyisemmän yleisön. Vain yksi kakkoslehti, demarien Eteenpäin-lehti Kotkassa oli aikoinaan suurempi kuin alueen sitoutumaton lehti”, sanoo aihetta tutkinut lehtori Jyrki Jyrkiäinen Tampereen yliopistosta.

Lehdistön valtiontuet ovat rahansiirtoja, joilla valtio puuttuu markkinoiden kilpailutekijöihin. Muotoina ovat olleet verohelpotukset, suora ja epäsuora tuki ja erilaiset avustukset sekä yleinen ja valikoiva tuki. Suoria tukia annetaan suoraan lehtiyrityksille. Epäsuora tuki, kuten postimaksualennus, ei tule yritykselle, mutta helpottaa operatiivisia kustannuksia.

Lisäksi ammattiyhdistysliike on tukenut vasemmistolehtiä antamalla alennusseteleitä tilausmaksuihin.

Lehdistötuki luotiin pysäyttämään negatiivinen levikkikierre. Vuosikymmenien varrella on palanut melkoisesti rahaa, vaikka lehdistötuki on ollut sinänsä mitätön osa valtion budjetissa. Tukiaisten avulla ei kuitenkaan ole estetty sanomalehtikuolemia. Suomessa on ajauduttu lähes täydellisesti yhden lehden kaupunkeihin. Missä vika?

”Tuet eivät ole kovin tehokkaita, koska sanomalehtialalla kiinteät kustannukset ovat suuret, mutta tuet vaikuttavat vain muuttuviin kustannuksiin. Tukimuodot ovat lisäksi vähentyneet määrällisesti ja euromääräisesti 1980–1990-luvuilla”, Jyrkiäinen kertoo.

”Eri tukimuodot ja avustukset, kuten irtonumeroiden arvonlisäveron helpotukset, tarjoavat jatkuvaa toiminnallista apua, mutta niillä ei voida ratkaista talousvaikeuksissa olevien lehtien ongelmia. Lehdistötukea saavissa lehdissä on enemmän henkilökuntaa kuin sanomalehdissä keskimäärin”, hän jatkaa.

Tukiaiset ovat julkisen vallan rahansiirtoja ja siten aina poliittisia päätöksiä. Sananvapauden kannalta tilanne tuskin parani, kun lehdistötuki muutettin pari vuotta sitten puolueiden kautta jaettavaksi. Kakkos- ja kolmoslehdistä tuli yhä enemmän riippuvaisia puoluejohdosta, joka jakaa rahat.

Onko sananvapauskaan lisääntynyt esimerkiksi SDP:n, Vasemmistoliiton ja RKP:n lehdissä, jotka ovat suuria tuen saajia. Lehdistötuki on nykyään osa puoluetukea. Viime vuonna puolueiden ”tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen” jaettiin 18 miljoonaa euroa. Päälle tuli vaivaiset 500 000 euroa harkinnanvaraista tukea, mistä suuren osan kahmaisi RKP.

Aikaisemmin vain puolet tuesta määräytyi kansanedustajien määrän mukaan, kun loput jaettiin valikoivana tukena.

Taannoista ratkaisua perusteltiin sopeutumisena EU:n kilpailulainsäädäntöön, joka kieltää ”kilpailua vääristävät tukiaiset”.

Jyrkiänen on eri mieltä.

”Puoluelehtien tulorakenne poikkeaa selvästi muista sanomalehdistä. Ne eivät ole yhtä riippuvaisia mainostuloista ja lehtitilauksista. Kansallinen lehdistötuki ei ole kiellettyä EU-maissa. EU:n kilpailusäännöt, aluepolitiikka, teollisuuspolitiikka ja kulttuurilinjat vaikuttavat myös lehdistön kansallisiin tukimuotoihin.”

”Lehdistötukea pitää nyt katsoa paljon laajemmassa perspektiivissä. On otettava huomioon kielelliset alakulttuurit, poliittisen keskustelun edistäminen, kansallisen kulttuurin tukeminen ja teollisuuden kehittäminen. Useissa maissa, esimerkiksi Itävallassa, lehdistötukea on kehitetty EU:n aikana.”

Millainen olisi ”hyvä lehdistötuki” – vai onko sellaista olemassakaan? Jyrki Jyrkiäisen mukaan pitää miettiä millaista joukkoviestintää halutaan. Hyväksytäänkö, että yksi lehti hallitsee monopoliasemassa mediamarkkinoita, vai halutaanko viestintään moniarvoisuutta?

”Pitäisi puhua enemmän yleisestä viestintätuesta, jolloin kaikenlaiset viestinnän muodot otettaisiin huomioon tuen tarvetta arvioitaessa. Voisi ajatella, että heikossa taloudellisessa asemassa olevien lehtien verkkojulkaisemista tuettaisiin, jotta ne voisivat kehittää omaa verkkoviestintäänsä”, Jyrkiäinen pohtii.

”Kustannussyistä puoluelehdet siirtyvät ehkä pelkästään verkkoon. Paperisia lehtiä julkaistaneen vain vaalikampanjoiden aikana. Ei verkkojulkaisu vielä takaa, että lehti pääsisi laajaan julkisuuteen.”

Ammattitaitoisia sisällöntuottajia tarvitaan verkkoon. Puoluelehdet voisivat näin verkossa tarjota alueellisesti ja väestöllisesti tasapuolisemman näkyvyyden jäsenilleen ja kannattajilleen. Tämä olisi Suomen tietoyhteiskuntatavoitteiden mukaista.

Jorma Mäntylä

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu