puuhevosen muotokuva

”Maalla asuessa huomaa yksinkertaisiakin juttuja. Kiinnittää huomiota siihen, minkä värinen on taivas”, artesaani Terhi Äikäs kuvailee.

”Aidot jouhet, kaunis ja keinuu kunnolla.” Näistä osista puuseppä Terhi Äikäs kokoaa hyvän keinuhevosen. Terhi on valmistanut keinuhevosia kohta neljä vuotta. Ajatus keinuhevosesta tuli alun perin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lopputyötä suunnitellessa.

Ensimmäinen Terhin tekemä hevonen on nimeltään Kaakki. Vieläkin Terhi nimeää ja numeroi jokaisen tekemänsä hevosen. Kaikkien asiakkaiden yhteystiedot ovat myös tallessa. Terhi suunnittelee kirjoittavansa kirjan joskus 20 vuoden kuluttua. Siihen hän kokoaa tarinoita niiltä ihmisiltä, jotka ovat lapsuudessaan leikkineet hänen tekemillään hevosilla.

Hyvä keinuhevonen on kestävä. Terhi aikoo elää 150-vuotiaaksi. ”Silloin 150-vuotiaana olisi hienoa kävellä keppi kädessä osto- ja myyntiliikkeen ohi ja huomata ikkunassa itse tekemänsä keinuhevonen, jonka satula on täynnä lasten nimiä. Keinuhevoseen on piirretty, ja sen jouhet ovat vähän kuluneet.”

Ajatus siitä, että on tehnyt jotain pysyvää ja kestävää, tuntuu hyvältä. Terhi uskoo, että samanlainen ajatusmaailma on myös niillä vanhemmilla, jotka haluavat antaa lapselleen esimerkiksi keinuhevosen. Käsintehdyn puulelun sisältämä ajatus maailmasta on erilainen kuin lelukauppojen massakrääsän. Terhi haluaa pois krääsämaailmasta. Puu on lähes ikuista, ja sitä voi korjatakin.

Aiemmin oli tavallista, että isät ja isoisät tekivät lapsille keinuhevoset. Kun ihmiset muuttavat pois maalta ahtaampiin tiloihin, joissa ei ole verstaita ja puuvajoja, myös käsin tekeminen vähenee. Keinuhevosia tehdään enää harvoin omille lapsille. Se taito on katoamassa. Samoin hevosiin liittyvät muistot.

Terhi muistaa lapsuutensa keinuhevosen. ”Jotenkin toivoo, että lapset kokisivat jotain samanlaista, mitä itse on pienenä kokenut keinuheppansa kanssa.”

Terhillä on hevosia valmistava yhden naisen yritys Koskensaarella. Terhi muutti Jyväskylästä Koskensaarelle, 40 ihmisen kylään, viime lokakuussa. Jyväskylän kaupunki myi keväällä vanhan talon, jossa Terhi asui vuokralla. Terhi ei enää halunnut jäädä kaupunkiin ja kerrostaloon – ei missään nimessä.

Koskensaarella asui tuttu taideseppä, Roope Haapasalo, jolla oli kylällä myös verstas. Terhi soitti Roopelle kysyäkseen mahdollisuudesta muuttaa Koskensaareen. Kesällä kylältä vapautui asunto, ja Terhi sai asunnon lisäksi itselleen työtilat, kun muutti pajansa Roopen naapuriin verstaalle.

Terhi ei tunne kovin monta koskensaarelaista, joka olisi muuttanut kaupungista maalle. Kylä on pieni ja asuinrakennukset tarkoitettu ensisijaisesti Koskensaaren naulatehtaan työntekijöille. Kylä on kuitenkin siinä mielessä monipuolinen paikka, että siellä asuu kaikenikäistä väkeä.

Suurin osa koskensaarelaisista on töissä naulatehtaalla. Tehdas on ollut kylässä yli 150 vuotta, ja se työllistää kyläläisiä jo neljännessä sukupolvessa. Koneellistuminen on vähentänyt työntekijöiden määrää myös naulatehtaalla. Nykyisin tehdas työllistää noin 50 ihmistä.

Kylän elämä on riippuvainen tehtaasta, ja niinpä väki on kylässäkin vähentynyt. Aikaisemmin Koskensaarella oli seurahuone, kirjasto, kauppa, leipomo ja saha. Nyt kylä muodostuu naulatehtaasta, pajasta, asuinrakennuksista ja maantien varrella sijaitsevasta Grilli 23:sta. Grillillä vaihdetaan kuulumiset. Kylän entinen paloasema toimii pesutupana.

Roopen ja Terhin pajalla ei Terhin arvion mukaan ole suurempaa merkitystä kylän hyvinvoinnille. Ehkä pajarakennus säilyy nyt paremmin, kun sitä huolletaan, mutta kylän kannalta paljon tärkeämpää on varmasti tehtaan olemassaolo. Terhin pajalla käy kuitenkin ryhmiä tutustumiskäynneillä. Paja siis lisää liikettä kylällä. Ja työllistäähän paja kaksi koskensaarelaista.

Terhi ei halua sanoa, ettei koskaan muuta kaupunkiin. Nyt ajatus tuntuu mahdottomalta, mutta elämä on ennenkin heitellyt yllättäville teille.

Ennen Koskensaarta ja Jyväskylää alun perin jämsäläinen Terhi työskenteli maatalouslomittajana. EU-säädösten myötä pientilat alkoivat kuolla. Viiden lehmän tiloja ei enää ollut. Tilakokojen suureneminen ja tietokoneiden ilmestyminen navetoihin olivat osasyitä sille, että Terhi lopetti työt ja opiskeli artesaaniksi.

Käsityöläisyys ei ollut Terhille itsestäänselvä valinta. Terhi pitää itseään enemmänkin sekatyöläisenä. Käsillä tekeminen ja luonnon materiaalit ovat kuitenkin aina olleet Terhille luontevia asioita. Nyt hän voi olla tyytyväinen, koska etsimisen jälkeen on löytänyt jotain sellaista, mitä todella haluaa tehdä.

”Maalla asuessa elämään tulee enemmän sävyjä. Alkaa huomata yksinkertaisiakin juttuja. Kiinnittää huomiota siihen, minkä värinen on taivas. Sen oli melkein unohtanut.”

Terhille uusi kotiseutu tuo leppoisuutta elämiseen. Kaupunkiin voi yrittää rakentaa maaseutua ja hyvältä tuntuvaa yhteisöä valitsemalla elämäntapansa ja viettämällä aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Se on tavallaan kuitenkin keinotekoista, sillä kaupungissa on paljon häiriötekijöitä. Oleminen on stressaavaa, kun ympärillä kiirehditään.

”Sitä menee mukaan kiireeseen. Ei oikein voi olla tekemättä mitään edes vapaa-ajalla. Aika menettää merkityksensä, kun tuntuu, ettei se koskaan riitä mihinkään. Tulee huono omatunto.”

Maaseudulla perusteellinen keskittyminen on jollain tapaa helpompaa. ”On ilmaa ympärillä, eikä tunne olevansa osa jotain rottakoetta. Kun on tilaa ja paljon vekottimia ja mahdollisuus tehdä käsin, niin voi oppia tekemään hurjiakin ja tosi taitavia juttuja.”

Terhi kertoo pienillä paikkakunnilla syntyneistä kotikutoisista keksinnöistä ja keksijöistä. Lähellä Koskensaarta, Kintauksen kylällä, asuu mies, joka on kotonaan koneistanut pianonkielten valmistuksen ja hommannut jutulle patentinkin.

”Edellytyksenä sille, että ihmiset jäisivät maaseudulle ja pienempiin asuinpaikkoihin, on mahdollisuus työntekoon. Työpaikkojen säilyminen myös pienillä paikkakunnilla vaatii tukea kunnilta ja valtiolta. Pitää tehdä sellaisia ratkaisuja, että maaseudulla asuminen on taloudellisesti mahdollista ja peruspalvelut toimivia. Yksi keino on pienyrittäjyyden tukeminen.”

Tällä hetkellä valtio ei kannusta pienyrittäjyyteen, vaan asettaa yksityisyrittäjät asemaan, jossa yhden ihmisen nyrkkipajat rinnastetaan verotuksellisella tasolla teollisuuteen. Yrittämiseen liitetään poikkeuksetta kasvuodotuksia. Tilanne on hankala käsityöläisille, jotka haluavat yrittäjinä työllistää vain itsensä.

”Käsityöläisyydessä on kyse taidosta. Ihminen on ruvennut käsityöläiseksi, kun sillä on joku taito ja halu tehdä sitä hommaa.”

Terhin mielestä on outoa, ettei se riitä, että ihminen työllistää itse itsensä. Hän ei ymmärrä, miksei sitä pidetä arvokkaana.

Metsä on Terhille tärkeä turvapaikka. Terhi on aina välillä nukahtanut metsään. Hän ihmettelee sitä, että hiljaisuutta ja rauhaa lähdetään hakemaan jostain kaukaa, vaikka luostarista, kun sellaiset asiat voivat olla ihan lähellä. Kyse on enemmänkin siitä, että oma elämä pitää rakentaa itse.

”Paljon mietitään tulevaisuutta ja sanotaan, että asiat muuttuu sitten kun on vaikka naimisissa, tai lapsia tai mitä hyvänsä. Se on elämisen vastuun siirtämistä pois itseltään. Kun ajattelee noin, voi elää koko elämänsä tekemättä itselleen tärkeitä asioita.”

Puusepäntyön ohella Terhi Äikäs on yksi nelihenkisen tyttölehmäpunkbändi Utaretulehduksen kolmesta naisvokalistista. Bändi on saavuttanut tiettyä kulttimainetta Jyväskylässä. Utaretulehdus julistaa lehmien oikeuksien puolesta sanoituksilla kuten ”suita, sorkkia, tauteja – rikkaat siat mua ette saa…”

Kaikilla bändin jäsenillä on joku kytkös lehmiin tai maaseutuun. Terhillä on ollut lehmä. Ja Terhi haluaa pian taas oikeita eläimiä elämäänsä. Nyt se on mahdollista.

Voima

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu