Puolueet haluaa…

Lukuaika: < 1 minuutti

Puolueet haluaa…

Liitämme puolueisiin vahvoja ominaisuuksia, miellämme ne tyyppeinä ja hahmoina.

Perussuomalaiset haluaa olla populistinen, mutta ei tiedä, kenet saisi itseään kuuntelemaan.

Vihreät haluaa välittää sekä luonnosta että yhteiskunnasta, mutta ei ymmärrä, miten kummastakin voisi välittää yhtä aikaa.

SDP on itsepäinen, mutta unohtanut, minkä edestä.

Keskusta haluaa edetä kaikessa rauhassa, mutta tekeekin älyttömiä päätöksiä äkkinäisesti.

Kokoomus haluaa menestyä hampaat irvessä, mutta ei pääse pakoon traumaa suuruuden tiellä. Pelkistettyä ja vääristelevääkin, sanoisivat puoluetoimistot. Osuvaa ja tarkkanäköistä, sanoo katsoja.

Liitämme puolueisiin vahvoja ominaisuuksia, miellämme ne tyyppeinä ja hahmoina: jahkaava, mutta päättäväinen Vanhanen, ylimielinen, mutta liikuttava Heinäluoma, naiivi, mutta yliasiallinen Katainen. Puolueet ovat organisaatioina hahmottomia, mutta luonteenpiirteiltään vahvoja ja värikkäitä. Suusta suuhun elävät tarinat puolueiden vaikeasta suhteesta kulloiseenkiin yhteiskunnalliseen ongelmaan liudentuvat kertomuksiksi erikoisesta puuhastelusta jossain arjen ja todellisuuden katveessa.

LyhytelokuvasarjaPuolueet perustuu oivallukseen tarinoiden välttämättömyydestä, mutta vie sen vielä monta piirua elokuvataiteen suuntaan. Filmeissä puolueisiin liitettävät mielikuvat ja tarinakehykset on leikattu osiin ja liimattu uuteen järjestykseen.

Näin on noudatettu elokuvallisen kerronnan, ei yhteiskunnallisen argumentoinnin sääntöjä. Silti perustarinat tunkevat läpi, maistuvat keitoksessa kuin mauste, jota moneen kertaan lisätty suolakaan ei häivytä.

Vaikka demareista kertovan elokuvan henkilöhahmot eivät välttämättä ole demareita, saattaa ”äänestäjien” SDP:hen liittämissä tarinoissa myös tällainen ihmiselämän ulottuvuus saada uuden muodon, vieläpä erilaisen kuin Paasitornissa toivotaan. Tämän ovat elokuvantekijät oivaltaneet.

Filmit eivät olekaan tulkintoja puolueiden ohjelmista eivätkä kommentteja niihin, vaan tutkielmia siitä, mitä syntyisi, jos (puolue)politiikasta olisi (puolue)poliittisesti korrektia keskustella luovasti, assosiatiivisesti ja mielikuvituksellisesti. Nythän korrektia on vain, niin, korrektius, ja sekin vain pääministerin määrittämässä mitassa.

Tampereen kansainväliset lyhytelokuvajuhlat 7.–13.3. Lyhytelokuvasarja Puolueet 9.3. kello 22.00 Plevna 2.

Jussi Förbom

  • 9.9.2009