splash_image.jpg

Punainen askel

Latinalaisen Amerikan nuoret taiteilijat ottavat kantaa epäkohtiin. Näyttämönä voi toimia niin katu kuin pelto

Mustiin pukeutunut nuori nainen asettaa punaista nestettä täynnä olevan astian kadulle ja kastelee jalkansa astiassa. Katsoja hämmentyy hetkeksi. Kyllä, se on verta. Nainen alkaa kävellä eteenpäin jättäen katuun punaiset jalanjäljet.

Kamera seuraa toimitusta tiiviisti. Taustalla vilahtelee guatemalalaisen kaupungin siluetti. Hetken kuluttua nainen pysähtyy ja kastaa jalkansa uudelleen. Rituaali toistuu, kunnes nainen saapuu hallintoneuvoston rakennuksen eteen.

Kuvaajat ja yleisö pysähtyvät. Nainen seisoo hiljaa paikallaan.

Nainen on nimeltään Regina Calindo, ja Kuka voi hävittää jäljet? -nimisellä performanssillaan hän otti kantaa kotimaansa Guatemalan jatkuviin ihmisoikeusloukkauksiin: selvittämättömiin katoamisiin, murhiin ja muihin rikoksiin.

”Yhteiskunnan epäkohtiin halutaan ottaa kantaa, mutta erityisesti nuoremmat taiteilijat pyrkivät välttämään poliittista lokerointia”, kertoo Sofia Vindal, taidehistorian tutkija yliopisto Universidad de Costa Ricasta.

”Tiukkaa poliittista rajanvetoa kuitenkin kartetaan, sillä 1950-luvulta alkaen voimistunut jako marxismin ja kapitalismin välillä halutaan unohtaa.”

Nyt taiteilijat pyrkivät ottamaan kantaa ilmiöihin.

Sofia Vidal kaataa kuppeihin kahvia kotonaan San Joséssa. Hän on nuoren polven taiteen tutkijoita, alle kolmenkymmenen. Vidalia kiinnostavat taiteen yhteiskunnalliset ulottuvuudet. Hänen mielestään Keski-Amerikan ja Karibian nuorilla taiteilijoilla on runsaasti potentiaalia. Mahdollisuuksia kansainväliseen huomioon sen sijaan on vähän.

”Rahoitusta tarvittaisiin lisää. Usein se on juuri rahasta kiinni”, hän toteaa.

Monet nuoret taiteilijat käyttävät internetin mahdollistamaa maailmanlaajuista esillepanoa. Samalla näkemykset, kokemukset ja mielipiteet yhteiskunnista, joissa taiteilijat elävät, tavoittavat myös yleisön, jolla ei olisi varaa näyttelyiden pääsylippuihin.

Costaricalaisen Fernando Benachin valokuvissa on ensisilmäyksellä vain eriväristen ihmisten käsivarsia. Tarkemmin katsottuna kaikkien kuvattujen käsivartta koristaa rokotusarpi, kaikilla samanlainen ja samassa kohdassa. Eri-ikäisten, -kokoisten ja -väristen ihmisten käsivarret alkavatkin näyttää yhdeltä ja samalta. Keho kertoo taiteilijan valitseman tarinan.

Kehon käyttö taiteen teon välineenä on nouseva suuntaus Keski-Amerikan ja Karibian alueen nuorten taiteilijoiden keskuudessa. Oman kehon lisäksi erityisesti audiovisuaalisessa taiteessa hyödynnetään myös julkista tilaa.

”Performanssit ovat aina olleet tärkeä osa Keski-Amerikan taidetta ja kulttuuria. Audiovisuaalisuus on uusi tapa kommunikoida ja löytää niille uutta yleisöä”, kertoo Vidal.

Vähäiset resurssit poikivat yleisön iloksi hienoja ideoita. Taiteilijat ottavat kantaa vakaviin aiheisiin käyttäen uusia ja tuoreita toteutustapoja. ”Minimiresurssit edellyttävät luovia ratkaisuja”, toteaa Vidal.

Viestinvälittäjänä voi toimia vaikkapa keskellä puertoricolaista peltoa seisova traktori, kuten Karlo Andrei Ibarran videoteoksessa. Lukijaääni luettelee Puerto Ricoa uhkaavia ympäristöongelmia traktorin nököttäessä autiolla pellolla nokka surullisesti roikkuen.

Ääni kysyy: Tiesitkö tästä? Traktori heiluttaa surullisesti nokkaansa kieltävän vastauksen merkiksi.

Regina Calindon performanssikuvia www.reginajosegalindo.com.

Karlo Andrei Ibarran kotisivut karloandreiibarra.wordpress.com.

Hanna-Maija Pääkkönen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu