splash_image.jpg

Pudonneiden runoilija

Ihan tavallinen Esa kirjoittaa runoja virka-ajan jälkeen.
Omakustanteen uudet tekniikat antavat äänen ujoille & köyhille.

Esa Pesonen, 32, on monen muun kirjoittajan tavoin todennut, että kirjan julkaiseminen on tolkuttoman vaikeaa.

”Ehkä jos henkilöllä on oikeanlainen, myyvä tarina tai persoona, on helpompaa saada kustantaja. En jaksa keksiä itselleni tarinaa. Olen ihan tavallinen työssäkäyvä kaveri Tikkurilasta. En elä boheemia taiteilijaelämää, mitä sillä nyt tarkoitetaankin.”

Pesosen mielestä kysynnän ja tarjonnan kuvio on looginen. Kirjaa on helpompi markkinoida, jos sen takana on trendikäs ja myyvä hahmo..

”Ei kustantaja halua kirjamessuille osastolleen mitään mumisijaa vaan valovoimaisen, sanavalmiin tyypin.”

Runoilija ei kuulosta katkeralta. Hän tietää, että runokirjoja julkaistaan vuosittain vain muutamia. Tuntemattoman esikoisrunoilijan on kovin vaikeaa kammeta siihen saumaan.

Omakustanne ei ollutkaan vantaalaisrunoilijalle mikään viimeinen oljenkorsi, vaan mielihyvin valittu vaihtoehto. Pesosen runokirja Huone Veronassa sai ilmiasun omakustanteena, muutaman sadan euron panostuksella.

”Valitettavasti suomalaiset kirjoittajat on peloteltu kaihtamaan omakustanteita. Ikään kuin ne eivät olisi oikeita kirjoja. Eivät ne sitä taida olla kriitikoidenkaan mielestä, sillä eiväthän he edes suostu arvostelemaan omakustannetuotantoa.”

Pesonen ei omakustanteen ”leimaa” kavahtanut. Palo saada runot kansiin voitti. Ahkera blogikirjoittaja oli aiemmin julkaissut runojaan netissä, mutta sähköinen foorumi ei tuntunut runoille sopivalta.

Harva tietää, että omakustanteiden maailma on viime aikoina modernisoitunut. Pesonen osti kirjalleen sivut ja kannen, taiton ja painotyön saksalaisen Books On Demand -yhtiön kautta. Kaikki hoitui kätevästi netissä, missä kirjailija saattoi valita yksityiskohdat, jopa sivujen asemointimallin.

”Kirjani on palvelukustanne. Se on ikään kuin omakustanteen seuraava aste. Palvelun nopeus ja vaivattomuus nettiasiointiin tottuneelle olivat plussaa tässä prosessissa.”

Palvelukustanteen suurin ero perinteiseen omakustanteeseen on, että palvelukustanteessa paino hoitaa teokselle ISBN-numeron, järjestää mahdolliset vapaakappaleet kirjastoon ja ottaa harteilleen aimo osan kirjan markkinoinnista. Esimerkiksi toimittajat voivat tilata Pesosen kirjaa BOD-palvelun kautta.

Huone Veronassa -kirjan markkinointi tapahtuukin netissä. Runoilijan nettisivut ja Facebook-sivut on valjastettu kirjan mainostamiseen.

”Tavallisen köyhimyksen ainut mahdollisuus kirjansa mainostamiseen on netti. Olen saanut paljon palautetta, mutta eiväthän kaikki kirjan sivuilla kävijät kirjaa osta. On sitä kyllä tilattu myös muualle kuin pääkaupunkiseudun kirjastoihin. Esimerkiksi Vaasaan”, Pesonen kertoo.

Vantaan kaupungilla sosiaali- ja terveystoimen tiedottajana työskentelevä Esa Pesonen korostaa runojensa olevan helppotajuisia: ”Olen saanut palautetta ihmisiltä, jotka eivät ole eläessään lukeneet runokirjaa, että minun kirjastani he pitivät.”

Lähiöelämästä kirjoittava mies on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Korsossa. Päivätyö sosiaalisten ongelmien parissa heijastuu runoihin. Tunnelmia ja tapahtumia ei ole tarvinnut keksiä.

Runoissa on melankolinen sävy, ja monet tarinat kertovat yhteiskunnan ihannemallista pudonneista hahmoista. Vaikka juopoista tai mielenterveysongelmaisista.

Runoilija ei katso näitä pudonneita täydellisen kansalaisen jalustalta. Hän ei väitä, että oman elämän peruspalikat olisivat nekään vielä löytyneet.

”Tuskin löytyvät koskaan. Olen ikuisesti tyytymätön. Paremmin on aina jossain muualla.”

Vaikka Pesonen vähättelee huomioarvoaan ja alleviivaa tavallisuuttaan, sanoo hän haastattelun lopussa, kuin sivulauseessa, olleensa itsekin joskus vaarassa pudota.

”Nuorempana tuli ryypiskeltyä. Oli masennustakin, eikä intressejä mihinkään”, hän sanoo. Ja oivaltaa ehkä samalla itsekin, josko tässä nyt niin tavallisia sittenkään ollaan.

Kuka meistä lopulta edes on se tavallinen?

_________________

Jakomäki takaisin pullo kerrallaan

Siinä sitä irvistellään.

Niin urheilija kuin arkkitehti.

Sielujen pommitettu rivistö.

Gaza ja Beirut samassa porukassa.

Tulitauko näille merkitsee kahta selvää päivää,

silloin kun kuolemantykit helisevät deliriumissa.

Mutta onneksi.

Viimeiset rahat annetaan kaverille,

ja viedään vaikka se piirinmestaruus kaniin.

Sitten aloitellaan taas.

Otetaan se Jakomäki takaisin pullo kerrallaan.

Elämä on hetken kaunis.

Kun ei enää muista.

Esa Pesonen: Huone Veronassa. Runoja. 2009.

_________________

Pesosen blogi: http://esapeso.vuodatus.net/page/Huoneitaveronassa

Kirsi Haapamatti

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu